Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta · 20.5.2026

Oikaisuvaatimus erityisopettajan vakituisen viran täyttämistä koskevasta päätöksestä

  • Diaarinumero: VD/812/01.01.01.01/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt oikaisuvaatimuksen perusopetuksen aluepäällikön vs. päätöksestä 23.3.2026 § 59, jolla päätöksen tehnyt viranhaltija päätti vakituisen erityisopettajan virkaan ottamisesta Peltolan kouluun. Kuntalain 134 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 139 §:n mukaan päätöksen tiedoksiantoon asianosaiselle sovelletaan, mitä hallintolain 59 §:ssä säädetään tavallisesta tiedoksiannosta ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 19 §:ssä säädetään tavallisesta sähköisestä tiedoksiannosta. Oikaisuvaatimus on tehty perustuen asianosaisuuteen ja se on saapunut 23.3.2026 Vantaan kaupungin kirjaamoon. Päätös on annettu tiedoksi sähköisesti 23.3.2026. Oikaisuvaatimus on osoitettu oikealle viranomaiselle ja se on saapunut säädetyssä määräajassa. Oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että viranhaltijapäätös erityisopettajan vakituiseen virkaan ottamisesta kumotaan ja asia palautetaan uudestaan käsiteltäväksi siten, että valinta suoritetaan lainmukaisesti, objektiiviseen ja dokumentoituun ansiovertailuun perustuen. Lisäksi hän vaatii, että viranomainen esittää kirjallisesti yksilöidyn ansiovertailun kaikista kolmesta kärkihakijasta. Valintamenettely Peruskoulun erityisopettajan virka on ollut haettavana 2.1.-30.1.2026 (www.vantaa.fi, tyomarkkinatori.fi, duunitori.fi, kuntarekry.fi ja jobly.fi) vakinaisena täytettäväksi 1.8.2026 alkaen. Määräaikaan mennessä virkaa haki 16 henkilöä, joista 13 täytti kelpoisuusvaatimukset. Haastatteluun kutsuttiin kolme kelpoisuusvaatimukset täyttänyttä hakijaa, jotka hakemusten perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella valittiin jatkoon haastatteluvaiheeseen. Haastattelun suorittivat Peltolan koulun rehtori ja vararehtori. Viran nimitysperusteet ja kelpoisuusvaatimukset Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n 1 momentissa todetaan, että virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Viran hakuilmoituksessa kelpoisuusvaatimuksena todettiin olevan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Päätöksen perusteleminen ja virkaan valinnalle asetettujen edellytysten täyttyminen Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lain esitöiden yksityiskohtaisten perustelujen (HE 1/1998 vp, s. 180) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät. Hakijoita perustuslain 125 §:n 2 momentin perusteella vertailtaessa on nimitysperusteita oikeuskäytännön mukaan arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet (KHO 2005:44). Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännön perusteella virkaan nimittävällä on harkintavaltaa muun ohella sen suhteen, miten virkaan kuuluvien tehtävien asettamia vaatimuksia ja hakijoiden ansioita painotetaan. Tämä koskee myös esimerkiksi hakijoiden koulutuksen, työkokemuksen sekä viran tehtäviin perehtyneisyyden keskinäistä painotusta hakijoita vertailtaessa. (AOA sij. 5.10.2017, dnro EOAK/ 3992/2017). Yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan useiden hakijoiden joukosta ylimpien laillisuusvalvojien kannanottojen perusteella rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään varteenotettavimpina (EOA 22.6.2006, dnro 13/4/05). Viranhakumenettelyn luonteeseen kuuluu lisäksi se, että vain osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Päätöksenteko virkavalinnasta Hakemuksia käsiteltiin siten, että ensin arvioitiin hakijoiden kelpoisuus ja koulutustausta suhteessa tehtävän vaatimuksiin. Tämän jälkeen arvioitiin hakijoiden työkokemusta sekä hakemuksissa esitettyä kuvausta osaamisesta suhteessa hakuilmoituksessa asetettuihin valintakriteereihin. Näiden tietojen perusteella kolme hakijaa valittiin haastatteluun. Oikaisuvaatimuksen tekijää ei kutsuttu haastatteluun. Haastatteluun kutsumista koskevassa arvioinnissa painottuivat perusopetuksen toimintaympäristöön kohdentuva työkokemus sekä tehtävän keskeisiä sisältöjä vastaava osaaminen, joiden osalta oikaisuvaatimuksen tekijän hakemuksesta ei ilmennyt vastaavaa vahvuutta kuin haastatteluun kutsutuilla hakijoilla. Haastatteluun kutsuttiin hakijat, joiden koulutuksen, työkokemuksen sekä hakemuksissa esiin tuodun muun osaamisen perusteella arvioitiin määrällisenä ja laadullisena kokonaisuutena olevan ansioituneimpia haettavana olevan tehtävän kannalta. Haastattelukutsuvalintoja koskevassa arvioinnissa kiinnitettiin huomiota työkokemuksen kestoon ja sisältöön suhteessa tehtävän vaatimuksiin sekä hakijoiden esittämään selvitykseen tehtävän kannalta merkityksellisestä osaamisesta ja valmiuksista. Kokonaisarvioinnin perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä ei sijoittunut niiden hakijoiden joukkoon, joita voitiin pitää ansioituneimpina ja kutsua haastatteluun. Menettely on ollut yhdenmukainen kaikkien hakijoiden osalta ja perustunut ennalta ilmoitettuihin valintaperusteisiin. Yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan useiden hakijoiden joukosta rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään varteenotettavimpina. Ennen valintapäätöstä on suoritettu ansiovertailu hakijoiden kesken, jotka ovat olleet haastattelussa. Ansiovertailussa on otettu huomioon virkaan valitun ja muiden haastatteluissa olleiden hakijoiden koulutus, aikaisempi työkokemus sekä heidän sellaiset ominaisuutensa, tietonsa ja taitonsa, jotka ovat eduksi tehtävien hoitamisessa. Hakijoita vertailtaessa nimitysperusteita on arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijoiden viran hoitamisen kannalta merkitykselliset ominaisuudet. Ansioita arvioitaessa on otettu huomioon viran tai tehtävän kelpoisuusvaatimukset ja muut etukäteen vahvistetut valintaperusteet sekä konkreettiset tehtävät. Työnantajalla on näissä rajoissa oikeus painottaa hakijoiden sellaisia ansioita, joiden se katsoo parhaiten edistävän työtehtävien hoitamista. Virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät määrittelevät lähtökohtaisesti sen, minkälaisia taitoja ja ominaisuuksia virkaan valittavalta edellytetään. Kun hakijoita vertaillaan Suomen perustuslain (731/1999) 125 §:n 2 momentin perusteella, on nimitysperusteita arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Virantäyttöön kuuluu myös harkintavaltaa. Nimitysperusteiden soveltamisen yhteydessä harkintavalta ilmenee mm. viranomaisen oikeutena määritellä viran työtehtävät, painottaa nimitysperusteita tehtävien mukaisesti sekä päättää siitä, mikä merkitys viranhaltijoiden erilaisille ansioille on annettava. Työnantajalla on oikeus syyllistymättä syrjintään, arvioida ja painottaa hakijoiden ansioita tavalla, jonka työnantaja katsoo parhaiten edistävän tehtävän menestyksellistä hoitamista (Helsingin hovioikeus S 17/1903 tuomio nro 1149, KKO 2005:24, KKO 1996:141). Henkilöiden ansioituneisuutta tulee siten tarkastella erityisesti suhteessa työnantajan ilmoittamiin painotuksiin. Työnantajan valitseman painotuksen tulee kuitenkin olla myös objektiivisesti arvioiden perusteltavissa tehtävän hoidon kannalta. Virkaan valitun ja oikaisuvaatimuksen tekijän koulutus Virkaan valittu on suorittanut erilliset erityisopettajan opinnot Jyväskylän yliopistossa vuonna 2024. Virkaan valitulla on kulttuurituottajan ylempi ammattikorkeakoulututkinto pää- ja sivuaineenaan kulttuurin ja taiteen hyvinvointivaikutukset Seamk-ammattikorkeakoulusta vuodelta 2022. Virkaan valittu on suorittanut opettajan pedagogiset opinnot Oamk ammatillisessa opettajakorkeakoulussa vuonna 2016. Lisäksi virkaan valitulla on Laurea-ammattikorkeakoulun sosionomin tutkinto lastensuojelutyöstä sekä varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys vuodelta 2002. Oikaisuvaatimuksen tekijä on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin (YTM) tutkinnon Itä-Suomen yliopistossa vuonna 1994. Tutkinnon pää- ja sivuaineina ovat olleet sosiaalipolitiikka, taiteensosiologia ja psykologia. Oikaisuvaatimuksen tekijän ja virkaan valitun koulutusta ei ole arvioitu koulutuksen laadun osalta muutoin kuin kelpoisuusvaatimuksen täyttymisen osalta. Sekä virkaan valittu että oikaisuvaatimuksen tekijä molemmat täyttävät viran kelpoisuusvaatimukset. Virkaan valitun ja oikaisuvaatimuksen tekijän työkokemus Virkaan valittu on hakemuksensa perustella toiminut 8/2025 lukien Vantaan kaupungissa laaja-alaisena erityisopettajana yläkoulussa. Hän on toiminut erityisluokanopettajana Vantaan kaupungissa 1/2024– 7/2025. Lisäksi hän on toiminut Vantaan kaupungissa kuraattorina esiopetuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella 3/2016–12/2023. Hän on toiminut yksityisellä sektorilla New Generation Kids Osk:ssa esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen vastaavana opettajana ja lähiesihenkilönä 8/2014–3/2016. Hän on ollut Espoon kaupungissa varhaiskasvatuksen opettajan/varajohtajana integroidussa erityisryhmässä 8/2010–8/2014. Lisäksi hän on toiminut mm. erityisluokanopettajana polikliinisessa opetuksessa, mielenterveyshoitajana lastenpsykiatrian osastolla, lastenhoitajana vuorohoitopäiväkodissa ja ohjaajana lastensuojelulaitoksissa. Virkaan valitun työkokemus on siis laadultaan monipuolista ja kohdentuu keskeisesti perusopetuksen opetustehtäviin. Hänen työkokemuksensa kattaa erityisopetuksen lisäksi työskentelyä oppilashuollossa sekä varhaiskasvatuksessa. Työkokemus sisältää lisäksi vastuutehtäviä sekä opetuksen ja toiminnan kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Kokonaisuutena tarkastellen hänen työkokemuksensa on sekä sisällöltään että vaativuudeltaan monipuolista ja tukee hyvin haettavana olevan viran tehtävien hoitamista. Oikaisuvaatimuksen tekijä puolestaan on hakemuksensa perusteella toiminut 1/2026 lukien Espoon kaupungissa opetusvirastossa erityisopettajana erityisluokan oppilaille (erityinen ja tehostettu tuki). Hän on toiminut Helsingin kaupungissa erityisopettajana aikavälillä 1/2024–12/2025 erityisopettajan työtehtävissä, työtehtävinään tukipajat matematiikassa, yto-aineiden tukipajat, henkilökohtaiset suunnitelmat, Wilma, etusuunnitelmat ja monialaiset palaverit kuraattorin ja terveydenhuollon kanssa. Hän on toiminut Espoon kaupungissa Omnia-aikuisopiston resurssiopettajana aikavälillä 1/2023–12/2023 vastuinaan maahanmuuttajaryhmien matematiikan ja YTO- aineiden opettaminen ryhmissä sekä yhteistyö eri opettajaryhmien ja terveydenhuollon kanssa. Oikaisuvaatimuksen tekijä on myös toiminut Helsingin Diakoniaopistossa (nyk. Suomen Diakoniaopisto Oy) aikavälillä 8/2003-5/2019 lehtorina vastuualueenaan ryhmien opettaminen ja ohjaus kuntoutuksen tuen ja kasvun tuen tutkinnonosissa, päihdetyön ammattitutkinnon sekä yritystoiminnan suunnittelun vastuu opetuksesta ja arvioinnista. Lisäksi hän on toiminut Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä KEUDA:ssa opettajana sote-alalla (yhteiskunnalliset aineet) aikavälillä 1/2003–8/2004 vastuualueenaan ryhmien opettaminen ja ohjaus ja tutkintojen arviointi. Oikaisuvaatimuksen tekijä on siis toiminut laaja-alaisen erityisopettajan tehtävissä perusasteella noin puolentoista vuoden ajan kahdessa erillisessä työsuhteessa eri työnantajien palveluksessa. Tämän lisäksi hän on toiminut muissa opetustehtävissä ammatillisessa koulutuksessa sekä Diakoniaopistossa, jotka eivät kohdistu suoraan haettavana olevan tehtävän mukaiseen kouluasteeseen tai tehtäväkenttään. Hakemuksissa esitettyjen tietojen perusteella voidaan todeta, että oikaisuvaatimuksen tekijän työkokemus ei kokonaisuutena arvioiden ole kestoltaan eikä sisällöltään katsottavissa yhtä merkittäväksi verrattuna niihin hakijoihin, joita pidettiin ansioituneimpina ja jotka kutsuttiin haastatteluun. Arviointi on perustunut hakijoiden työkokemuksen kestoon, sisältöön ja tehtävään kohdentumiseen suhteessa haettavana olevan viran vaatimuksiin. Sekä virkaan valitulla että oikaisuvaatimuksen tehneellä on hyvää ja riittävää ammattiosaamista sekä työkokemusta haettavana olevaan virkaan. Virkaan valitulla ja oikaisuvaatimuksen tekijällä on hakemuksista ilmenevien tietojen perusteella perusopetuksen erityisopetukseen liittyvää työkokemusta määrällisesti osin samassa suuruusluokassa. Hakijoiden työkokemusta vertailtaessa on kuitenkin arvioitu, että virkaan valitun työkokemus on kokonaisuutena tarkastellen sekä kestoltaan että sisällöltään monipuolisempaa ja kohdentuu välittömämmin haettavana olevan viran vaatimuksiin. Virkaan valitun työkokemus on katsottu tehtävän kannalta erityisen relevantiksi, koska se kohdistuu suoraan perusopetuksen toimintaympäristöön sekä sisältää oppilaiden tuen, opetuksen ja kouluyhteisön toiminnan kannalta keskeisiä tehtäväkokonaisuuksia, jotka vastaavat haettavana olevan viran keskeisiä sisältöjä. Oikaisuvaatimuksen tekijä on puolestaan toiminut laaja-alaisen erityisopettajan tehtävissä perusasteella noin puolitoista vuotta jakautuen kahteen erilliseen työsuhteeseen kahden eri työnantajan palveluksessa. Tämän lisäksi hän on toiminut muissa opetustehtävissä muuna kuin erityisopettajana ja muussa kuin kohdetehtävän mukaisella kouluasteella. Näin ollen virkaan valitun työkokemuksen on katsottu tukevan paremmin tehtävän menestyksellistä hoitamista. Virkavalinnan objektiivisuus Ennen viran auki julistamista haastattelijat määrittelivät kriteerit, joiden perusteella hakijat arvioitiin. Viran hakuilmoituksessa kelpoisuusvaatimuksena todettiin olevan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Hakuilmoituksessa edellytettiin valittavalta kelpoisuusvaatimuksen lisäksi taitavaa pedagogista osaamista, oppilaslähtöistä ja innostavaa otetta opettamiseen sekä yhteistyökykyistä, rakentavaa ja kehittävää työyhteisön jäsenyyttä. Työyhteisön kerrottiin olevan innovatiivinen ja energinen. Tehtävässä kerrottiin edellytettävän kykyä toimia joustavasti eri tilanteissa oppilaiden tuen tarpeiden mukaan. Hakuilmoituksessa korostetaan yhteistyön voimaa. Tehtävässä kerrottiin edellytettävän opetussuunnitelman tuntemista. Hakuilmoituksessa ilmoitettiin arvostettavan kokemusta sähköisten opetusmateriaalien ja verkkooppimisympäristöjen hyödyntämisestä opetuksessa ja kiinnostusta kehittää omia tieto- ja viestintäteknisiä valmiuksia. Tehtävässä ilmoitettiin arvostettavan erityisesti kokemusta monipuolisesta arvioinnista sekä opetusmenetelmien ja oppimisympäristöjen luovasta käytöstä. Hakemuksia käsiteltiin siten, että ensin arvioitiin hakijoiden koulutustausta eli kelpoisuus suhteessa tehtävän vaatimuksiin. Tämän jälkeen arvioitiin hakijoiden työkokemusta sekä määrällisesti että laadullisesti ja hakemuksissa esitettyä osaamista suhteessa hakuilmoituksessa asetettuihin valintakriteereihin. Työkokemuksen osalta arvioinnissa kiinnitettiin huomiota erityisesti kokemuksen kestoon, sisältöön ja kohdentumiseen suhteessa haettavana olevan tehtävän vaatimuksiin. Näiden tietojen perusteella haastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa, joita hakemusten perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin nojalla pidettiin tässä vaiheessa soveltuvimpina tehtävään. Haastatteluun kutsutut kolme hakijaa haastateltiin. Oikaisuvaatimuksen tekijää ei kutsuttu haastatteluun. Haastattelussa arvioitiin hakijoiden osaamista, vuorovaikutustaitoja sekä edellytyksiä hoitaa tehtävää hakuilmoituksessa kuvattujen vaatimusten mukaisesti. Haastattelukysymykset koskivat muun ohella hakijoiden käsitystä omista vahvuuksistaan, ymmärrystä laaja-alaisen erityisopettajan tehtävänkuvasta sekä perehtyneisyyttä tehtävää ohjaavaan keskeiseen lainsäädäntöön ja sääntelyyn. Yhtenä keskeisenä arviointikohteena oli hakijoiden kyky jäsentää laaja-alaisen erityisopettajan työn sisältöä ja tunnistaa sen keskeiset osa-alueet. Virkaan valittu kuvasi tehtävän sisällön kokonaisvaltaisesti ja toi esiin kaikki keskeiset työtehtävät; samanaikaisopettajuuden aineenopettajien kanssa, pienryhmäopetuksen, kodin ja koulun välisen yhteistyön sekä pedagogisten asiakirjojen laatimisen. Kokonaisarvioinnin perusteella virkaan valittu esitti haastattelussa kaikista hakijoista monipuolisimmat ja jäsentyneimmät vastaukset, jotka osoittivat tehtävän kannalta keskeisten sisältöjen laaja-alaista hallintaa. Rekrytoivan esihenkilön arvion mukaan virkaan valitun työtaito on erinomainen. Arvio perustuu valitun aiempaan työskentelyyn vastaavissa tehtävissä sekä siitä saatuun kokemukseen ja palautteeseen saman työnantajan palveluksessa. Aiempi työkokemus on mahdollistanut hänen osaamisensa ja soveltuvuutensa arvioinnin pidemmällä aikavälillä käytännön työtehtävissä eri toimintayksiköissä. Aiempi työskentely saman työnantajan palveluksessa ei ole ollut valinnan ratkaiseva peruste, vaan yksi kokonaisarviointia täydentävä tekijä muiden hakijoiden tavoin hakemuksista ja haastatteluista saadun selvityksen ohella. Virkaan valitun aiemmat työtehtävät ovat sisältäneet merkittävää pedagogista vastuuta sekä oppilaiden tuen järjestämistä koskevia tehtäviä. Kokonaisuutena hänen työkokemustaan voidaan pitää laaja-alaisena ja erityisopettajan tehtävään hyvin soveltuvana. Oikeuskäytännössä työkokemuksen pituudelle ei ole annettu ratkaisevaa merkitystä ansioituneisuutta vertailtaessa (ks. KHO 2005:44). Yhteenveto ja johtopäätökset Viran täyttömenettelyssä hakijoiden koulutus ja työkokemus sekä muut ansiot ja ominaisuudet on arvioitu asianmukaisesti. Kokonaisarvioinnin perusteella virkaan valittu täytti parhaiten viran hoitamisen edellytykset. Valinta on perustunut kokonaisharkintaan siitä, kenellä kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto huomioon ottaen on parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen. Kokonaisharkinnassa on koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi painotettu henkilökohtaisia ominaisuuksia, joilla on merkitystä tehtävässä suoriutumisen kannalta. Työnantajalla on oikeus painottaa sellaisia ansioita ja soveltuvuutta, joiden se katsoo parhaiten edistävän tehtävän hoitamista. Viranhaltijapäätöksen mukaisesti on katsottu, että hakemusten, koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelujen perusteella muodostuneen kokonaisarvioinnin perusteella virkaan valittu täyttää parhaiten ne edellytykset, joita viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää. Virkaan valitulla on monipuolinen työkokemus opetuksen, kasvatuksen ja oppilashuollon tehtävistä eri koulutusasteilla. Hänen työkokemuksensa kattaa erityisopetuksen lisäksi varhaiskasvatuksen esihenkilötehtäviä sekä kuraattorityötä esi-, perus- ja toisen asteen koulutuksessa. Lisäksi virkaan valittu on toiminut erityisopettajan tehtävissä perusopetuksessa. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella hänen voitaisiin katsoa olleen kokonaisarvion perusteella soveltuvampi hakija kyseiseen virkaan kuin siihen valittu. Virkaan on valittu kokonaisharkinnan perusteella hakija, joka täyttää parhaiten viran menestyksellisen hoitamisen edellytykset. Valinta on tehty lainmukaisessa järjestyksessä, eikä oikaisuvaatimuksen tekijää ole kohdeltu epäasiallisesti tai asetettu epäedullisempaan asemaan muihin hakijoihin nähden. Hänen oikeusturvaansa ei ole kohdistunut loukkauksia. Kokonaisarvioinnin perusteella virkaan valittu on ansioitunein kelpoisuusvaatimukset täyttävä sekä tehtävään soveltuvin ja sopivin hakija Peltolan koulun erityisopettajan virkaan. Oikaisuvaatimuksessa esitetty vaatimus päätöksen kumoamisesta ja asian palauttamisesta uudelleen käsiteltäväksi siten, että valinta suoritettaisiin lainmukaisesti, objektiiviseen ja dokumentoituun ansiovertailuun perustuen, hylätään. Valintamenettely on toteutettu lainmukaisesti ja perustunut kokonaisarviointiin hakijoiden ansioista. Asiassa on tehty riittävä ja asianmukainen ansiovertailu varteenotettavimpien hakijoiden kesken. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt väitteet kelpoisuusvaatimusten sivuuttamisesta, ansiovertailun puuttumisesta tai harkintavallan ylittämisestä eivät anna aihetta arvioida viranhaltijapäätöstä toisin.

Perusopetuksen johtajan esitys

Päätetään hylätä 23.3.2026 Vantaan kaupungin kirjaamoon saapunut oikaisuvaatimus koskien päätöstä 23.3.2026 § 59 Peltolan koulun erityisopettajan vakituisen viran täyttäminen 1.8.2026 alkaen edellä mainituin perustein.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)