Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta · 10.2.2026
Kasvatuksen ja oppimisen toimialan vuosikatsaus 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 113 §:n mukaisesti tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, ja 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta. Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöstä 23.3.2026. Kaupungin vuosikatsauksessa arvioidaan talousarvion toteutumista ja raportoidaan sitovien tavoitteiden sekä strategisten päämäärien toteutumista. Kasvatuksen ja oppimisen toimialan sitovat määrärahat vuodelle 2025 päätettiin kaupunginvaltuuston 18.11.2024 § 9 hyväksymässä talousarviossa. Kasvatuksen ja oppimisen toimialan määrärahoja korotettiin vuoden 2025 aikana valtuuston päätöksillä 28.4.2025 § 6 sekä 15.12.2025 § 7. Ensimmäisessä lisätalousarviossa toimialalle lisättiin määrärahat oppimisen tuen lakimuutoksen vaatimiin resurssointiin. Toisessa talousarviossa siirrettiin keskitetty palkkavaraus toimialoille. Tämän vaikutus oli toimialalle 2,2 milj. euroa. Lisäksi toisessa lisätalousarviossa toimialan tuloja vähennettiin 3,3 milj. euroa, ja menoja lisättiin 7,9 milj. euroa. Toimialan bruttoyksiköiden yhteensä sitova toimintakulujen määräraha alittui 10,2 miljoonaa euroa, ja toimintatuotot ylittyivät 4,7 miljoonaa euroa. Toimialan nettoyksikön toimintakatetavoite saavutettiin. Kasvatuksen ja oppimisen toimialan vuoden 2025 talousarvion toimintakulujen määrärahat olivat yhteensä 615,8 milj. euroa, joiden toteuma oli 98,3 prosenttia eli 603,7 milj. euroa. Talousarvion mukaiset toimintatuotot olivat yhteensä 27,2 milj. euroa, joiden toteuma oli 123 prosenttia eli 33,5 milj. euroa. Toisen asteen koulutuksen (netto) toimintakate alitti talousarvion 3,5 milj. eurolla. Vantaan kaupungin vuoden 2025 sitovissa tavoitteissa kasvatuksen ja oppimisen toimialan vastuulla oli neljä tavoitetta, joista yksi toteutui täysin ja kolme osittain. Toimialan tuloskortilla oli seitsemän tavoitetta, joista kolme toteutui täysin, kolme toteutui osittain, ja yksi tavoitteista ei toteutunut.
Apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään merkitä tiedoksi kasvatuksen ja oppimisen toimialan vuoden 2025 vuosikatsaus.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)