Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta · 8.12.2025

Oikaisuvaatimus kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan päätöksestä koskien suomenkielisen esiopetuksen toimipaikkoja lukuvuonna 2026–2027

  • Diaarinumero: VD/6154/12.00.01.01/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vanva ry on tehnyt 1.12.2025 Vantaan kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 10.11.2025 § 9 koskien suomenkielisen esiopetuksen toimipaikkoja lukuvuonna 2026–2027. Yhdistys vaatii oikaisua koskien esiopetuksen lakkauttamista Metsänhaltijan päiväkodissa. Oikaisuvaatimuksen tarkempi sisältö ilmenee liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta. Kuntalain (410/2015) 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Vanva ry:n kotipaikka on Vantaalla, joten yhdistys on voinut kuntalain 3 §:n mukaisena kunnan jäsenenä tehdä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa oikealle viranomaiselle. Päätöksen säädöspohja Perusopetuslain (628/1998) 1 §:n 2 momentissa säädetään muun ohella, että perusopetuslaissa säädetään esiopetuksesta. Perusopetuslain 6 §:n 1 momentin mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Esiopetusta järjestettäessä tulee lisäksi ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää varhaiskasvatuspalveluita. Perusopetuslain 30 §:n 2 momentin mukaan opetusryhmät tulee muodostaa siten, että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Perusopetusasetuksen (852/1998) 23 a §:n 1 momentin mukaan esiopetukseen tulee hakea ennen opetuksen alkamista opetuksen järjestäjän edellyttämällä tavalla. Opetuksen järjestäjän tulee etukäteen ilmoittaa esiopetuksen järjestämispaikoista, opetuksen alkamis- ja päättymisajankohdasta sekä siitä, miten sen järjestämään tai hankkimaan esiopetukseen haetaan. Yleiset perustelut päätökselle Esiopetuksen järjestämispaikkoja on tarpeen tarkastella vuosittain, sillä lasten määrissä on vuosittaista vaihtelua. Esiopetuksen toimipaikkoja koskevassa päätöksessä on otettu huomioon perusopetuslain 6 §:n 1 momentin mukaisesti, että esiopetuksen oppilaiden matkat ovat asutuksen, ja esiopetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Keskeistä on saada muodostettua opetusryhmät, jolla turvataan kaikille lapsille lapsen edun mukaisesti hyvät oppimisedellytykset ja varmistetaan perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden toteutuminen. Perusopetuslain 6 §:n mukainen lähikouluperiaate ei tarkoita, että esiopetuspaikan tulisi olla maantieteellisesti lähin ja matkaltaan turvallisin. Esiopetuksen palveluverkon suunnittelussa on huomioitava useita näkökulmia. Esiopetus on perusopetuslain alaista toimintaa, joten esiopetuksen aikana on käytössä eri opetussuunnitelma kuin muussa varhaiskasvatuksessa. Esiopetusryhmiä on näin ollen tarkoituksenmukaisinta suunnitella niin, että niissä on mahdollisuuksien mukaan vain esiopetuksen ikäluokkaan kuuluvia lapsia. Esiopetuksesta opinpolku jatkuu alkuopetukseen, joka tulee myös huomioida pedagogisena jatkumona. Viime vuosina esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä on Vantaalla tiivistetty entisestään. Tavoitteena yhteistyössä on ennen kaikkea varmistaa lasten sujuva ja turvallinen kouluun siirtyminen sekä kielellisten, matemaattisten ja vuorovaikutustaitojen opettaminen ja harjoittelu. Esi- ja alkuopetuksen nivelvaiheyhteistyön mahdollistamiseksi esiopetus pyritään sijoittamaan mahdollisimman lähelle kouluja. Näin esiopetukseen osallistuvat lapset saavat kokemuksia koulun toimintaympäristöstä jo esiopetusvuoden aikana ja tutustuvat ikätovereihin alueella. Esiopetuksen palveluverkon maltillinen tiivistäminen helpottaa yhteistyön tekemistä ja organisointia esiopetuksen ja koulun välillä. Palveluverkon suunnitteluun vaikuttaa lisäksi alueellinen väestön kehitys. Alueen lapsimäärien muutokset vaikuttavat esiopetusryhmien kokoon. Samalla on huomioitava alueella sijaitsevien tilojen tarkoituksenmukainen ja taloudellinen kokonaiskäyttö sekä palvelujen sijoittuminen perheiden kannalta. Valtakunnallisesti useissa kunnissa esiopetusta järjestetään koulujen yhteydessä, jolloin lapsen siirtyessä esiopetukseen mahdolliset pienemmät sisarukset ovat automaattisesti varhaiskasvatuksessa toisessa toimipaikassa. Vantaalla esiopetuksen palveluverkko koostuu pääasiassa päiväkotitiloista, jolloin perheen esiopetusikäinen lapsi on monesti esiopetuksessa samassa toimipaikassa pienemmän sisaruksen/sisarusten kanssa. Perusopetuslaki ei edellytä, että esiopetuksen tulisi tapahtua samassa päiväkodissa kuin missä lapsi on ollut varhaiskasvatuksessa. Jos esiopetuksen toimipaikka on eri, kuin nuoremman sisaruksen varhaiskasvatuspaikka, matkat toimipaikkojen välillä ovat kuitenkin Vantaalla varsin kohtuullisia. Perusopetuslaissa ei edellytetä otettavan huomioon perheiden arjen järjestelyjä. Niin ikään ei ole perusopetuslain vastaista, että nuoremman sisaruksen varhaiskasvatuspaikka on eri kuin vanhemman sisaruksen esiopetuspaikka ja nuoremman sisaruksen päiväkodissa viettämä aika mahdollisesti pidentyy. Esiopetuksen palveluverkon suunnittelun tavoitteena on myös hillitä eriytymiskehitystä kaupungissa. Päiväkodit eriytyvät usein enemmän kuin koulut, koska ne palvelevat pienempiä alueita. Väestön eriytymisellä voi olla merkittäviä vaikutuksia niin yksilö-, kuin yhteisötasollakin. Erilaisista taustoista tulevien lasten sekoittuminen opinpolulla, vahvistaa lasten kasvua moninaisen yhteiskunnan jäseninä. Yhteisötasolla taas segregaation ehkäisy on kaupungin kokonaisturvallisuuden kannalta erittäin keskeistä. Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta on päättänyt suomenkielisen esiopetuksen ja 6-vuotiaiden lasten perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämistä koskevista periaatteista 16.9.2025 (§14). Vähimmäislapsimäärä esiopetuksen toimipaikassa voi olla periaatteiden mukaisesti 14 lasta. Esimerkiksi tilanteessa, jossa alueella sijaitsee vain yksi päiväkoti, on palveluverkon ja esiopetusmatkojen kannalta tarkoituksenmukaista esittää päiväkotia esiopetuksen toimipaikaksi, vaikka lapsimäärä jäisi vähäiseksi. Kuten yllä on avattu, vähimmäislapsimäärän täyttyminen ei kuitenkaan ole ainoa palveluverkon suunnitteluun vaikuttava tekijä. Hyvin toimivan esiopetuksen palveluverkon suunnitteleminen edellyttää, että kokonaisuuden kannalta otetaan huomioon monia eri näkökulmia ja samalla toimitaan yhdenvertaisin periaattein eri puolilla kaupunkia. Esiopetuksen järjestämispaikkoja koskeva päätösesitys on ollut Vantaan kaupungin verkkosivuilla nähtävissä ennen kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan marraskuun kokousta. Alueelliset perustelut päätökselle Esiopetuksen järjestämispaikkojen suunnittelussa Mikkolan alueella on painotettu lasten opinpolun jatkuvuutta ja sujuvuutta esi- ja alkuopetuksen vaiheessa. Suunnitelman mukaisesti Matarin päiväkodin korvaavassa Metsänhaltijan päiväkodissa ei järjestetä esiopetusta, vaan alueen esiopetus keskitetään Tähdenlennon päiväkotiin. Tähdenlennon päiväkodin esiopetuspaikkoja tullaan tarvittaessa lisäämään vastaamaan alueen tarpeita, ja päiväkoti tekee tiivistä yhteistyötä Mikkolan koulun kanssa, joka sijaitsee aivan Tähdenlennon päiväkodin vieressä. Matarin päiväkodissa on tällä hetkellä varhaiskasvatuksessa 14 lasta, jotka ovat lukuvuonna 2026– 2027 esiopetusikäisiä. Tämänhetkisen tiedon mukaan Matarin alueella asuvat lapset tulevat aloittamaan koulupolkunsa aikanaan Mikkolan koulussa. Kulkuyhteyksien näkökulmasta nykyisestä Matarin päiväkodista on Tähdenlennon päiväkodille matkaa noin 700 metriä ja uudesta Matarin korvaavasta Metsänhaltijan päiväkodista yksi kilometri. Edellä todetun perusteella oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan päätöksen muuttamiseksi ei siis ole laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteita, joten oikaisuvaatimus on hylättävä.

Varhaiskasvatuksen johtajan esitys

Päätetään hylätä oikaisuvaatimus.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)