Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta · 7.10.2025
Vantaan esiopetuksen, perusopetuksen ja lukioiden työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2026–2027
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää, joista kuitenkin vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuonna 2026–2027 työpäiviä on 189. Itsenäisyyspäivä 6.12.2026 on sunnuntai, loppiainen 6.1.2027 keskiviikko ja vapunpäivä 1.5.2027 lauantai, joten ne vähentävät lukuvuodesta yhden (1) työpäivän. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, joka vuonna 2027 on lauantai 5.6.2027. Perusopetusasetuksen 3 §:n mukaan esiopetusta annetaan vähintään 700 tuntia ja lisäopetusta vähintään 1 100 tuntia vuodessa. Varhaiskasvatuksen esiopetuksessa lukuvuoden viimeinen työpäivä on perjantai 4.6.2027, koska esiopetuksessa ei järjestetä lauantaityöpäiviä. Lukiolakiin ei sisälly opiskelijoiden työaikaa koskevia määräyksiä. Lukiolain 10 §:n mukaan lukiokoulutus muodostaa oppimäärän, jonka tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Suomenkielinen perusopetus Suomenkielisen perusopetuksen palvelualueella tehtiin kysely (4.9.-18.9.2025) koulujen työ- ja lomaajoista, tarkennettuna koulujen syysloman pituudesta. Kysely tehdään kerran valtuustokaudessa. Kysely suunnattiin oppilaille, huoltajille, opettajille, rehtoreille ja muulle koulun henkilöstölle. Kyselyyn vastasi yhteensä 5718 henkilöä (1528), joista oppilaita oli 1355 (179), huoltajia 3538 (891), opettajia 697 (400), rehtoreita 32 ja koulun muuta henkilökuntaa 96 (58). Suluissa oleva luku on neljän vuoden takainen vastaajamäärä. Oppilaista 91 %, huoltajista 74 %, opettajista 93 %, rehtoreista 94 % ja koulun muusta henkilökunnasta 72 % kannatti viikon syyslomaa. Niiden vastauksissa, jotka kannattivat 2–3 päivän syyslomaa ja ylijäävien päivien sijoittamista myöhempään koulun aloittamiseen tai pidennettyjen viikonloppujen yhteyteen, perusteluissa näkyi, että kaikilla huoltajilla ei ole mahdollisuuksia pitää kesäloman jälkeen uutta koko viikon mittaista lomaa lapsen kanssa. “Kun työnantaja tarjoaa lomaa neljä viikkoa kesäkaudella ja viikon talvikaudella se on haasteellista yhteensovittaa lasten koulujen lomien kanssa, koska väistämättä lapsi joutuu olemaan yksin kotona. Lapset varmasti tarvitsevat enemmän palautumisaikaa, mutta se luo työelämän kanssa haasteita.” Pidempää syyslomaa puoltavissa vastauksissa korostui pidemmän loman hyvinvointinäkökulma. “Lapset ja nuoret ovat syksyllä kovin väsyneitä ja tarvitsevat ehdottomasti viikon mittaisen loman arjen rutistuksen keskellä. Oppimistulokset ja hyvinvointi paranevat ja työrauha pysyy parempana nykyisellä mallilla.” Myös oppilaiden vastauksissa korostui se, että pidemmällä lomalla ehtii palautua ja tehdä kivoja asioita. “Viikon loma on tosi hyvä, kun saa levätä. Kahden päivän lomalla ei ehdi tehdä mitään.” Suomenkielisen perusopetuksen kouluihin esitetään työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2026–2027 siten, että opetus alkaa torstaina 13.8.2026, syysloma on viikon mittainen (vko 42; 12.-16.10.2026), syyslukukauden viimeinen työpäivä on ti 22.12.2026, joulun ajan ja vuoden vaihteen loma ke 23.12.2026 - ke 6.1.2027 ja talviloma perinteisesti on viikon mittainen (vko 8; 22.2.-26.2.2027). Esiopetus Suomenkielisen varhaiskasvatuksen esiopetuksessa noudatetaan muutoin samoja työ- ja loma-aikoja kuin perusopetuksessa lukuun ottamatta mahdollisia lauantaityöpäiviä. Suomenkielinen lukiokoulutus Suomenkielisen lukiokoulutuksen oppilaitoksiin esitetään työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2026–2027 siten, että opetus alkaa keskiviikkona 12.8.2026, syysloma on viikon mittainen (vk 42; 12.-16.10.2026), syyslukukauden viimeinen työpäivä on lauantai 19.12.2026, joulun ajan ja vuoden vaihteen loma ma 21.12.2026 - ke 6.1.2027 ja talviloma perinteisesti viikon mittainen (vk 8; 22.2.-26.2.2027). Lukion ylimmän luokan viimeiseksi työpäiväksi esitetään torstaita 11.2.2027. Esityksen mukainen työpäivä lisää ylioppilaskokeisiin valmistautumisaikaa ja se on yhtenäinen pääkaupunkiseudun kaupungeissa. Vantaan suomenkielisille lukioille esitettiin kaksi vaihtoehtoa työ- ja loma-ajoiksi. Vaihtoehdossa 1 syyslukukausi alkaisi torstaina 13.8.2026 ja syyslukukauden viimeinen työpäivä olisi tiistai 22.12.2026. Toisessa vaihtoehdossa syyslukukausi alkaisi 12.8.2026 ja syyslukukauden viimeinen työpäivä olisi 19.12.2026. Muilta osin esitetyt vaihtoehdot olivat yhteneväiset ja molemmissa vaihtoehdoissa lukuvuodelle esitettiin yhteensä 189 työpäivää. Viidestä suomenkielisestä päivälukiosta työ- ja lomaaikoihin antoivat lausuntonsa kaikki lukiot (2 opiskelijakuntien hallitusta, 2 lukion rehtoria/henkilökunta, 1 lukion henkilökunta ja opiskelijat). Kaikki lukiot kannattivat vaihtoehtoa 2. Vaihtoehto 2 antaa myös yhden lisäpäivän syksyn ylioppilaskokeisiin valmistautumiseen. Vaikutusten arviointi Työ- ja loma-aikojen osalta syysloman pituus on vakiintunut viime vuosina yhden viikon mittaiseksi. Viikon loma parantaa oppilaiden, opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointia ja jaksamista sekä mahdollistaa perheiden yhteiset lomamatkat. Viikon kestävä syysloma vastaa lyhyempää lomaa paremmin levon tarpeisiin ja lisää yleistä hyvinvointia. Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-aikojen sijoittelussa on tarkoituksenmukaista pitäytyä mahdollisimman yhtenäisissä loma-ajoissa. Perheiden mahdollisuus sovittaa yhteen loma-aikoja paranee. Hallintosäännön 9 luvun 5 §:n 3 kohdan mukaan kasvatuksen ja oppimisen lautakunta päättää koulutyön aloittamisajankohdasta ja lukuvuoden vapaapäivistä peruskoulussa, lukuvuoden työpäivien määrästä, opetuksen aloittamis- ja päättymispäivästä sekä loma-ajoista lukiossa sekä esiopetuksen työpäivistä. Ruotsinkielisten koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2026–2027 päätetään kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan ruotsinkielisessä jaostossa. Lapsivaikutusten arviointi Vantaan kaupunki on sitoutunut lasten hyvinvoinnin ja lapsen oikeuksien edistämiseen. Lapsen etu on yksi lapsen oikeuksien yleisperiaatteista ja sitä toteutetaan kunnassa muun muassa tekemällä lapsivaikutusten arviointia päätösvalmistelussa. Vantaalla valmistellaan parhaillaan systemaattista LAVAeli lapsivaikutusten arvioinnin mallia, jonka osana valmisteltavaa mallia on pilotoitu päätöksenteossa tässä tapauksessa perusopetuksen loma- ja työaikojen kyselyssä. Tehty lapsivaikutuksen arviointi on päätösehdotuksen liitteessä. Lapsivaikutusten arvioinnissa tunnistettiin, että perheiden tilanteet vaihtelevat, ja etenkin pienten lasten kohdalla voi pidempi loma lisätä lasten yksinoloa, jos huoltajat eivät pysty lomaa samoihin aikoihin pitämään. On kuitenkin tärkeä huomioida, että Vantaan kaupunki tarjoaa koulujen loma-ajoille tekemistä lapsille ja nuorille mm. liikuntapalvelut loma-aikoina liikunnallisia päiväleirejä ja perhepeuhuja. Kulttuuripalveluilla on oma tarjontansa. Nämä palvelut ovat suosittuja.
Vs. apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) että lukuvuonna 2026–2027 suomenkielisessä esiopetuksessa noudatetaan seuraavaa työaikaa: syyslukukausi to 13.8.– ti 22.12.2026 syysloma ma 12.10.–pe 16.10.2026 (viikko 42) joululoma ke 23.12.2026– ke 6.1.2027 kevätlukukausi to 7.1.– pe 4.6.2027 talviloma ma 22.2.–pe 26.2.2027 (viikko 8) Syyslukukaudella on 89 ja kevätlukukaudella 99 työpäivää, yhteensä 188. b) että lukuvuonna 2026–2027 suomenkielisessä perusopetuksessa noudatetaan seuraavaa työaikaa: syyslukukausi to 13.8.– ti 22.12.2026 syysloma ma 12.10.–pe 16.10.2026 (viikko 42) joululoma ke 23.12.2026– ke 6.1.2027 kevätlukukausi to 7.1.– la 5.6.2027 talviloma ma 22.2.–pe 26.2.2027 (viikko 8) Syyslukukaudella on 89 ja kevätlukukaudella 100 työpäivää, yhteensä 189. c) että lukuvuonna 2026–2027 suomenkielisen lukiokoulutuksen oppilaitoksissa noudatetaan seuraavaa työaikaa: syyslukukausi ke 12.8.– la 19.12.2026 syysloma ma 12.10.–pe 16.10.2026 (viikko 42) joululoma ma 21.12.2026– ke 6.1.2027 kevätlukukausi to 7.1.– la 5.6.2027 talviloma ma 22.2.–pe 26.2.2027 (viikko 8) Syyslukukaudella on 89 ja kevätlukukaudella 100 työpäivää, yhteensä 189. Lukion ylimmän luokan koulutyö päättyy torstaina 11.2.2027. d) siirtää hallintosäännön 9 luvun 5 §:n 3 kohdan mukainen päätösvalta lukuvuonna 2026– 2027 - kodin ja koulun yhteistyöhön käytettävän yhden lauantaityöpäivän ja vastaavan vapaapäivän määräämisestä suomenkielisen perusopetuksen osalta perusopetuksen aluepäälliköille – kahden lauantaityöpäivän ja vastaavien vapaapäivien määräämisestä lukioiden osalta lukioiden rehtoreille. e) esittää Vantaan musiikkiopistolle ja Vantaan kuvataidekoululle, että nämä ottavat huomioon omassa työ- ja loma-aikojen määrittelyssä tässä päätöksessä tehdyt esiopetuksen, perusopetuksen koulujen ja lukioiden työaikaratkaisut. f) esittää HSL:lle, että joukkoliikenteen järjestämisessä ja talviaikatauluun siirtymisessä otetaan huomioon koulujen ja oppilaitosten työ- ja loma-ajat.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)