Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta · 10.6.2025
Vantaan kaupungin lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 16 §:n muuttamisesta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Varhaiskasvatuksen palvelualue
Asiakirjan teksti
Perustelut
Valtiovarainministeriö on pyytänyt 15.5.2025 Vantaan kaupungilta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 16 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista siten, että varhaiskasvatuksen enimmäismaksun ja pienimmän perittävän maksun tarkistamisessa käytettyä indeksiä vaihdettaisiin. Näin Tilastokeskukselle voitaisiin antaa mahdollisuus lakata tuottamasta kuntataloutta koskevaa opetustoimen hintaindeksiä, jonka avulla kyseessä olevat maksut nykyisen lainsäädännön mukaisesti tarkistetaan. Jatkossa varhaiskasvatuksen enimmäismaksun ja pienimmän perittävän maksun tarkistamisessa käytettäisiin kuntien peruspalveluiden hintaindeksiä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026. Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksen palvelualue on valmistellut Vantaan kaupungin lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 16 §:n muuttamisesta. Vantaan kaupungin asiakasmaksutuotot ovat noin 9,87 miljoonaa euroa vuodessa. Arvioimme, että lakimuutoksessa esitetty muutos Tilastokeskuksen tuottaman indeksin vaihtumisesta kuntien peruspalveluiden hintaindeksiin ei tuota merkittävää eroa kuntien varhaiskasvatuksen asiakasmaksutuottoihin. Vantaan kaupunki pitää esitettyä muutosta hyvänä päällekkäistä hallinnollista työtä vähentävänä asiana. Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 1 §:n 1. kohdan mukaan lautakunta tehtäväalueellaan päättää kaupungin puhevallan käyttämisestä sekä esitysten ja lausuntojen antamisesta ulkopuolisille.
Apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään antaa esityksen mukainen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 16 §:n muuttamisesta.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)