Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta · 13.5.2025
Päätös oikaisuvaatimukseen / Leppäkorven koulu lehtori (vakanssinumero 800860), määräaikaisen viran täyttäminen ajalle 24.02.2025-31.05.2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
AA on tehnyt oikaisuvaatimuksen Leppäkorven koulun rehtorin päätöksestä 17.02.2025 3/2025, jolla päätöksen tehnyt rehtori päätti fysiikan ja kemian lehtorin määräaikaisen virkaan ottamisesta ajalle 24.2.2025-31.5.2025. Kuntalain 134 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 139 §:n mukaan päätöksen tiedoksiantoon asianosaiselle sovelletaan, mitä hallintolain 59 §:ssä säädetään tavallisesta tiedoksiannosta ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 19 §:ssä säädetään tavallisesta sähköisestä tiedoksiannosta. Oikaisuvaatimus on tehty perustuen asianosaisuuteen ja se on saapunut 21.2.2025 Vantaan kaupungin kirjaamoon. Päätös on annettu tiedoksi sähköisesti 17.02.2025. Oikaisuvaatimus on osoitettu oikealle viranomaiselle ja se on saapunut säädetyssä määräajassa. Oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen mukaan hakijoita on kohdeltu epätasa-arvoisesti ja oikaisuvaatimuksen tekijä on hänen mukaansa perusteettomasti poissuljettu hakuprosessista. Oikaisuvaatimuksen mukaan kumpikaan hakijoista ei täyttänyt kelpoisuusehtoja, mutta vain yksi kutsuttiin haastatteluun ja valittiin. Oikaisuvaatimuksen tekijä hakee oikaisua, koska päätös asettaa hakijat epätasa-arvoiseen asemaan ilman oikeudellista pätevää perustetta ja katsoo, että on ollut epäreilu valintaprosessi ja toisen hakijan mahdollinen suosiminen. Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa lisäksi, että rekrytointipäätöksestä syntyy vaikutelma, että valittu hakija olisi etukäteen päätetty, eikä kyse ole ollut avoimesta ja tasapuolisesta valintaprosessista. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa, että rekrytointipäätösten tulee olla läpinäkyviä, puolueettomia ja yhdenvertaisuusperiaatteiden mukaisia. Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii yllä mainitun johdosta taloudellista korvausta, joka vastaa tehtävän koko palkkaa ajalta 24.02.2025-31.05.2025, koska hänet on perusteettomasti suljettu pois valintaprosessista ja hän on tämän perusteella menettänyt ansiotuloa epäreilun rekrytoinnin vuoksi. Valintamenettely Fysiikan ja kemian lehtorin määräaikainen virka (vakanssi 800860), on ollut haettavana 20.1.2025- 03.02.2025 (www.vantaarekry.fi, tyomarkkinatori.fi, oikotie.fi, duunitori.fi ja kuntarekry.fi) täytettäväksi määräaikaisena ajalle 24.02.2025-31.05.2025. Määräaikaan mennessä määräaikaista virkaa haki yhteensä 2 hakijaa, joista kumpikaan ei täyttänyt kelpoisuusvaatimusta. Haastatteluun kutsuttiin 1 hakija. Haastattelijoina toimivat rehtori Päivi Hasari ja apulaisrehtori Satu Olava. Hakemuksensa perui 0 henkilöä. Viran nimitysperusteet ja kelpoisuusvaatimukset Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n 1 momentissa todetaan, että virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, virkasuhteeseen otetavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Viran hakuilmoituksessa kelpoisuusvaatimuksena todettiin olevan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Hakuilmoituksessa todettiin myös, että Leppäkorven koulu hakee yhteisopettajuudesta kiinnostunutta matemaattisten aineiden (fysiikka, kemia) opettajaa. Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi hakuilmoituksessa toivottiin ratkaisukeskeistä, kehittämismyönteistä ja oppilaslähtöistä otetta työntekoon. Päätöksen perusteleminen ja virkaan valinnalle asetettujen edellytysten täyttyminen Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lain esitöiden yksityiskohtaisten perustelujen (HE 1/1998 vp, s. 180) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät. Hakijoita perustuslain 125 §:n 2 momentin perusteella vertailtaessa on nimitysperusteita oikeuskäytännön mukaan arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet (KHO 2005:44). Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännön perusteella virkaan nimittävällä on harkintavaltaa muun ohella sen suhteen, miten virkaan kuuluvien tehtävien asettamia vaatimuksia ja hakijoiden ansioita painotetaan. Tämä koskee myös esimerkiksi hakijoiden koulutuksen, työkokemuksen sekä viran tehtäviin perehtyneisyyden keskinäistä painotusta hakijoita vertailtaessa. (AOA sij. 5.10.2017, dnro EOAK/3992/2017). Fysiikan ja kemian lehtorin määräaikaisen viran valintapäätöksen perusteluista käy ilmi, että kahdesta hakijasta kumpikaan ei täyttänyt kelpoisuusvaatimuksia. Yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan useiden hakijoiden joukosta ylimpien laillisuusvalvojien kannanottojen perusteella rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään varteenotettavimpina (EOA 22.6.2006, dnro 13/4/05). Viranhakumenettelyn luonteeseen kuuluu lisäksi se, että vain osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Haastatteluun kutsuttu hakija Valintapäätöksen perusteluista käy ilmi, että määräaikaisen viran kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Kumpikaan hakija ei ole täyttänyt määräaikaisen viran kelpoisuusvaatimuksia. Kunnan viranomaisella on lähtökohtaisesti laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Tätä harkintavaltaa kaventavat perustuslain 125.2 §:n yleiset nimitysperusteet. Kunta voi kuitenkin ottaa hakijan määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista riippumatta, jos siitä erikseen säädetään taikka kunta erityisestä syystä yksittäistapauksessa toisin päättää. Perustuslain säännös edellyttää hakijoiden ansioiden vertailua, joka on suoritettu määräaikaisen viranhaltijan valittaessa. Alkuvaiheessa hakemuksia arvioivat koulun rehtori ja virka-apulaisrehtori. Molemmat hakijat arvioitiin ja vertailtiin hakemuksen, hakijan koulutuksen ja työkokemuksen osalta. Haastateltavan valinta perustui kokonaisarvioon edellä kuvatuista seikoista, missä myös hakijoiden hakemusten laatu ja sisältö vaikutti haastatteluun kutsumista. Määräaikaiseen virkaan valitun henkilön hakemus oli informatiivinen, sillä hän kertoi miksi olisi hyvä juuri tähän tehtävään ja nosti esille aikaisempaa kokemusta opetustyöstä. Määräaikaiseen virkaan valittu on hakemuksessaan lisäksi tuonut ilmi, että hän hakeutuu tehtävään sillä, hän on erittäin kiinnostunut fysiikan, kemian ja matematiikan opettajan tehtävistä ja hän haluaa auttaa oppilaita ymmärtämään näiden aineiden merkityksen niin arjessa kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Määräaikaisen virkaan valitulla on kokemusta opetuksesta toimiessaan resurssiopettajana ja sijaisena Maatullin peruskoulussa lukuvuoden 2021–2022 aikana sekä hän on aikaisemmin tehnyt opettajan sijaisuuksia useamman vuoden ajan. Hän kertoo pystyvänsä esittämään monimutkaisia käsitteitä selkeästi ja käytännön läheisesti, mikä auttaa oppilaita oivaltamaan ja kiinnostumaan oppimisistaan asioista. Määräaikaiseen virkaan valittu totea hakemuksessaan, että hänelle on tärkeää luoda oppilaille kannustava ja turvallinen oppimisympäristö, jossa he voivat kehittää taitojaan ja löytää motivaatiota oppimiseen. Määräaikaiseen virkaan valitulla on myös halu auttaa oppilaita saavuttamaan parhaat mahdolliset tulokset. Hakemuksensa perusteella määräaikaisella virkaan valitulla on aikaisempaa kokemusta yläasteen opetuksesta S2-opettajana, missä on oppinut mm. muokkauttamaan omaa opetusta erilaisille oppilaille ja tukemaan heidän oppimistaan. Määräaikaiseen virkaan valittu on tuonut esille opiskelleensa matematiikkaa ja operaatiotutkimusta diplomi-insinöörin koulutuksessa (Aalto yliopisto) ja opintojen kautta saanut syvällisen ymmärryksen matematiikasta ja sen soveltamisesta, mikä hänen hakemuksensa mukaan antaisi vahvan pohjan opettaa myös fysiikkaa ja kemiaa. Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemus on ollut määräaikaiseen virkaan valitun hakemuskirjettä verraten selvästi suppeampi. Oikaisuvaatimuksen tekijä on vastannut kahdella lauseilla miksi olisi kiinnostunut kyseistä tehtävästä ja miksi olisi hyvä siinä. Oikaisuvaatimuksen tekijä ilmaisee hakemuksessaan olevansa kiinnostunut tehtävästä koska hän pystyy siirtämään tietoa oppilaille ja edesauttaa heidän koulutustansa. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo olevansa hyvä kyseisessä tehtävässä, koska hänellä on laajaa kokemusta ja oppilaslähtöinen, projektiperusteinen opetustyyli. Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemuskirje jättää avoimeksi mikä hänen koulutustaustansa on, millaiset erilliset pedagogiset opinnot hän on suorittanut sekä mistä aiheista hänellä on opetuskokemusta. Avoimeksi jää myös onko hänellä fysiikasta, että kemiasta suoritettuja opintopisteitä. Todettakoon myös, että opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla koulun opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito. Kyseisessä tapauksessa koulun opetuskieli on suomi. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole maininnut hakemuksessa suomen kielen taitoaan tämän lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä on kirjoittanut hakemuksensa englanniksi ja äidinkielekseen hän on ilmoittanut muuksi, tarkentamatta mikä hänen äidinkielensä on. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole ilmoittanut kieliosaamistansa hakemuksessaan, vaikka tähän olisi ollut mahdollisuutta joko vapaamuotoisessa hakemuksessa tai kohdassa, missä omat kieliosaamiset on pystynyt lisäämään ja itse arvioimaan omaa osaamista kielten osalta. Määräaikaiseen virkaan valitun on onnistunut tuomaan esille ja sanoittamaan oma motivaatio kyseistä virkaa varten ja aikaisempaa kokemusta kattavammin kuin mikä oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt omassa hakemuksessaan. Määräaikaiseen virkaan valittu on myös pystynyt sanoittamaan tämän monipuolisemmin omassa hakemuksessaan kuin mitä oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt. Edellä mainitun johdosta määräaikaiseen virkaan valittu on kattavan hakemuskirjeensä perusteella kutsuttu haastatteluun, missä hänen koulutuksensa ja aikaisempi kokemuksensa on tuotu selkeästi esille. Epätasa-arvoinen kohtelu ja perusteeton poissulkeminen hakuprosessista Määräaikaiseen virkaan on ensisijaisesti valittava henkilö, joka täyttää viran kelpoisuusvaatimukset. Perustuslain mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Erityisistä kelpoisuusvaatimuksista voidaan poiketa silloin, kun siitä on erikseen säädetty tai kyseessä on viran määräaikainen täyttäminen. Kunta voi erityisestä syystä päättää erityisten kelpoisuusvaatimusten osalta, että määräaikaiseen virkasuhteeseen (esimerkiksi sijaisuus) voidaan valita myös henkilö, jolla ei ole erityistä kelpoisuutta esimerkiksi silloin, kun työvoimapulan vuoksi ei ole saatavissa henkilöitä, jotka täyttävät kelpoisuusvaatimukset mutta virkasuhdetta hoitamaan henkilö on kuitenkin välttämättömästi saatava henkilö. Tämän lisäksi viranhakumenettelyn luonteeseen kuuluu, että vain osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Virkaan hakenut hakija on arvioitu ja vertailtu hakemuksen, koulutuksen ja työkokemuksen osalta. Haastateltavien valinta on perustunut kokonaisarvioon edellä kuvatuista seikoista. Oikaisuvaatimuksen tekijä on oikaisuvaatimuksessaan katsonut, että hakijoita on kohdeltu epätasaarvoisesti ja oikaisuvaatimuksen tekijä on hänen mukaansa perusteettomasti poissuljettu hakuprosessista. Oikaisuvaatimuksen tekijä hakee oikaisua, koska päätös asettaa hakijat epätasaarvoiseen asemaan ilman oikeudellista pätevää perustetta ja katsoo, että on ollut epäreilu valintaprosessi ja toisen hakijan mahdollinen suosiminen. Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa lisäksi, että rekrytointipäätöksestä syntyy vaikutelma, että määräaikaiseen virkaan valittu hakija olisi etukäteen päätetty, eikä kyse ole ollut avoimesta ja tasapuolisesta valintaprosessista. Niin kuin edellä on todettu, oikaisuvaatimuksen hakukirje on ollut erittäin suppea verrattuna määräaikaiseen virkaan valitun hakemuskirjeeseen. Oikaisuvaatimuksen hakijan motivaatio ja aikaisempaa kokemusta ei ole saatettu tai ainakaan yhtä hyvin saatettu esille, kuin mitä virkaan valittu on onnistunut tuomaan esille omassa hakukirjeessään. Määräaikaiseen virkaan valitun hakemuksen perusteella työnantajalle on tullut kuva siitä, että määräaikaiseen virkaan valittu on jo hakuhetkellä sisäistänyt paremmin tehtävän luonteen ja sen hoitamisessa vaadittavan tarpeen. Määräaikaiseen virkaan valittu on myös pystynyt sanoittamaan tämän monipuolisemmin ja paremmin omassa hakemuksessaan kuin mitä oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt omassa hakemuksessaan. Todettakoon myös, että molemmat hakijat ovat olleet sekä koululle että haastateltaville uusia hakijoita, jotka eivät ole olleet tuttuja aikaisempien rekrytointien myötä. Rekrytointi on näin ollen ollut täysin avoin eikä päätös virkaan ottamisesta ole tehty etukäteen. Kyse on ollut avoimesta ja rehellisestä rekrytoinnista, missä kumpikaan hakijaa ei ole suosittu etukäteen. Kyse ei näin ollen ole ollut oikaisuvaatimuksen tekijän epätasa-arvoisesta kohtelusta tai perusteettomasta poissulkemista hakuprosessista. Kyse on ollut avoimesta ja tasapuolisesta valintaprosessista, missä hakijoiden hakemuskirjeet on vertailtu asianmukaisesti keskenään ennen haastatteluun kutsumisesta. Hakukirjeen perusteella määräaikaiseen virkaan valitun motivaatio ja aikaisempi kokemus on tuotu selkeästi esille ja tämä on vaikuttanut siihen, että hänet on kutsuttu haastatteluun. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei sen sijaan kutsuttu haastatteluun edellä mainitun perusteilla. Yhteenveto ja johtopäätökset Kutsu haastatteluun ja valinta on perustunut kokonaisharkintaan siitä, kenellä hakijoista taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto huomioon ottaen arvioidaan olevan parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen. Kokonaisharkinnassa kenet hakijoista kutsutaan haastatteluun, on otettu huomioon hakijoiden koulutusta ja työkokemusta, koska niiden merkitys on kysymyksessä olevan viran hoidon kannalta tärkeä. Työnantajalla on oikeus painottaa hakijoiden sellaisia ansioita ja soveltuvuutta, joiden se katsoo parhaiten edistävän työtehtävien hoitamista. Viranhaltijapäätöksen mukaisesti on katsottu, että määräaikaiseen virkaan valittu on täyttänyt parhaiten ne edellytykset ja eduksi luettavat seikat, joita määräaikaisen viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää. Kokonaisharkinnassa on otettu huomioon hakijoiden koulutusta ja työkokemusta, koska niiden merkitys on kysymyksessä olevan viranhoidon kannalta tärkeä. Määräaikaiseen virkaan valitulla on aikaisempaa kokemusta opetustyöstä ja hänen matemaattiset opintonsa antavat erinomaiset valmiudet kyseiseen virkaan. Määräaikaiseen virkaan valitun työkokemus ja koulutus osoittavat vahvan sitoutumisen määräaikaisen fysiikan ja kemian lehtorina ja hänen kokemuksensa ja taito vastaavat tehtävän vaatimuksia. Virkavalinnassa on huomioitu kelpoisuusvaatimukset ja muut hakuilmoituksessa mainitut seikat viran hoitoa varten. Hakijoiden ikä ja sukupuoli ei ole huomioitu ansioiden vertailussa eikä näitä seikkoja ole huomioitu virantäytössä eikä niillä siten ole ollut vaikutusta valintaan. Asiassa ei ole esitetty sellaista selvitystä, että oikaisuvaatimuksen tekijää voitaisiin kokonaisarvioinnin perusteella pitää virkaan valittua ansioituneempana. Oikaisuvaatimuksen tekijää ei ole kohdeltu epäasiallisesti eikä häntä ole asetettu epäedullisempaan asemaan muihin hakijoihin nähden. Kokonaisarvion perusteella ja yllä mainitun johdosta virkaan valittu on valittu toimimaan Leppäkorven koulun määräaikaisen fysiikan ja kemian lehtorina.
Perusopetuksen johtajan esitys
Päätetään hylätä 21.2.2025 Vantaan kaupungin kirjaamoon saapunut oikaisuvaatimus koskien päätöstä 17.02.2025 3/2025 (vakanssinumero 800860), määräaikaisen viran täyttäminen ajalle 24.02.2025- 31.05.2025/ ID 16220 edellä mainituin perustein.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)