Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta · 17.3.2025
Kasvatuksen ja oppimisen toimialan määrärahamuutos vuoden 2025 talousarvioon
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Vihreät jättivät pöytäkirjalausuman, johon koko lautakunta yhtyi: ” Valtion myöntämä yleiskatteellinen rahoitus esi- ja perusopetuksen sekä oppimisen ja koulunkäynnin tuen vahvistamiseen tulee kohdentaa täysimääräisesti lainsäädännön edellyttämiin resursseihin. Koska rahoitus ei ole korvamerkittyä, on tärkeää, että sen käyttö ja vaikutukset arvioidaan osana tulevaa tarkennusta valtuustolle. Kaupungin taloussuunnittelussa tulee varmistaa riittävät resurssit lain velvoitteiden täyttämiseksi myös tulevina vuosina.” Täytäntöönpano: Talouspalvelut Ote talousohjaukseen / Ruusula, Kandolin
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 110 §:n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota. Hallintosäännön 15 luvun 5 §:n mukaisesti talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä kaupunginvaltuustolle talousarviovuoden aikana sitovuustasojen mukaisesti. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin sekä tulo- ja menoarvioihin. Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi 18.11.2024 talousarvion vuodelle 2025. Talousarviossa on määritelty valtuuston nähden sitovat määrärahat, joita kasvatuksen ja oppimisen toimialalla ovat bruttoyksiköiden (perusopetus, varhaiskasvatus, ruotsinkieliset palvelut sekä johto ja yhteiset palvelut) tulot ja menot sekä nettoyksikön (toisen asteen koulutus) toimintakate. Pääministeri Orpon hallitusohjelman linjausten mukaisesti hallitus on uudistanut esi- ja perusopetuksen sekä oppimisen ja koulunkäynnin tukea koskevan lainsäädännön. Uudistuneen lainsäädännön tavoitteena on turvata kaikille oppilaille riittävä ja varhainen tuki, jotta he voivat osallistua opetukseen ja suorittaa perusopetuksen oppimäärän. Lisäksi lainsäädännön uudistuksella pyritään valtakunnallisesti varmistamaan yhtenäiset, selkeät ja monipuoliset tuen muodot sekä mahdollistamaan pienryhmä- ja erityisluokkaopetus niille oppilaille, joiden tuen tarve sitä vaatii. Laki perusopetuslain muuttamisesta on hyväksytty 30.12.2024 sekä lakimuutoksen edellyttämät esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet on julkaistu 13.2.2025. Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen lainmuutokset tulevat voimaan 1.8.2025. Tuen lainmuutoksen kustannukset vuoden 2025 osalta on 2,1 milj. euroa. Uudistuneen perusopetuslain mukaan keskiössä ovat oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt, joita ovat mm. eriyttäminen, koulunkäynninohjaajien hyödyntäminen ja opetusryhmien tarkoituksenmukainen muodostaminen. Tämän lisäksi kaikilla oppilailla on ensisijainen oikeus ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin, joihin sisältyy yleinen tukiopetus, opetuskielen tukiopetus sekä erityisopettajan antama opetus. Opetuksen järjestäjän tulee huolehtia näiden tukimuotojen riittävästä resurssoinnista. Mikäli ryhmäkohtaiset tukimuodot eivät riitä oppilaan tukemiseen, on oppilaalla oikeus oppilaskohtaisiin tukitoimiin, kuten esimerkiksi erityisopettajan opetukseen pienryhmässä. Lisäksi laissa säädetään opetusryhmien muodostamisesta siten, että yhden opettajan opettamassa perusopetuksen ryhmässä voi olla enintään 5 oppilasta, jotka saavat erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetusta pienryhmässä tai erityisluokassa. Tällä pyritään mahdollistamaan laadukas perusopetus sekä parantamaan oppimisympäristön laatua ja työrauhaa. Lainsäädännön uudistuksen tavoitteena on myös turvata kouluille riittävät resurssit tuen toteuttamiseen ja sen osalta valtion budjetista on varattu n. 100 miljoonaa euroa pysyvää rahoitusta. Tämä ohjataan kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin yleiskatteellisesti. Uudistuksen kustannusvaikutuksien arvioidaan kohdentuvan ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin, oppilaskohtaisiin tukitoimiin sekä opetusryhmien muodostamiseen liittyvän rajauksen kustannuksiin. Lisäksi lainsäädäntöön on tuotu uutena velvoitteena konsultatiivinen sairaalaopetuspalvelu, joka koskee perusopetuksen lisäksi myös esiopetusta. Resursoinnin painopiste on ryhmäkohtaisissa tukimuodoissa, joiden osalta lakiin on säädetty opetuksen järjestäjille velvoite varata riittävästi resurssia (väh. 0,122 vuosiviikkotuntia/oppilas). Tunne- ja vuorovaikutustuntien määrärahavaraus ei ole ollut talousarviossa päätösten mukaisella tasolla. Puuttuva osuus on 0,4 milj. euroa. Tunne- ja vuorovaikutustunteja annetaan yhteensä 1 vuosiviikkotuntia 7- ja 8-luokille. Valtionosuus on noussut vastaavasti ja kaupungille tämä on kustannusneutraali. Lisäksi tällä päätöksellä siirretään toimialan määrärahoja sitovuustasojen välillä. Vuoden 2025 talousarviossa kasvatuksen ja oppimisen toimialalle kohdistettiin lisäpanostuksia monikielisten oppijoiden kehittämisohjelmaan sekä kouluruokailuun. Talousarviokäsittelyssä määräraha varattiin toimialan bruttoyksiköihin. Määrärahasta kohdistuu 152 000 euroa toisen asteen koulutukseen, joka on toimialan nettoyksikkö. Muutoksella ei ole vaikutusta toimialan kokonaismäärärahoihin. Vaikutukset sitovuustasoittain Talousarvion sitovuustaso on kuvattu harmaalla pohjavärillä. Kasvatus ja oppiminen, brutot yhteensä TA 2025 Muutos UUSI TA 2025 Tulot 29 444 838 29 444 838 Menot -519 124 244 -1 783 000 -520 907 244 Toimintakate -489 679 407 -1 783 000 -491 462 407 Kasvatus ja oppiminen netot yhteensä TA 2025 Muutos UUSI TA 2025 Tulot 1 [poistettu] 635 Menot -83 505 000 -339 500 -83 844 500 Toimintakate -82 492 365 -339 500 -82 831 865
Apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että kasvatuksen ja oppimisen toimialan vuoden 2025 talousarvion a) bruttoyksiköiden toimintakuluja korotetaan 1 783 000 eurolla, b) Toisen asteen menoja korotetaan 339 500 eurolla, jolloin sitova nettotavoite on – 82 831 865 euroa.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)