Elinvoima- ja työllisyysjaosto · 21.1.2025
Vantaan kansainvälisen toiminnan suuntaviivat 2025–2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin täydennetty esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan väestö, yritystoiminta, logistinen sijainti ja kansainvälinen lentokenttä tekevät Vantaasta monella tavalla Suomen kansainvälisimmän kaupungin. Vantaan erityispiirteiden vuoksi vertaiskaupunkeja ei aina löydy Suomesta. Tämän takia oleellisimmat yhteistyökaupungit ja -verkostot ovat usein kansainvälisiä. Vantaa on myös osa eurooppalaista päätöksentekokokonaisuutta päätösten kohteena ja toimeenpanijana. Kuntaliiton vuonna 2024 tekemän selvityksen mukaan 45 % kunnanhallitusten päätöksenteosta juontaa juurensa Euroopan unioniin. Vantaan kaupungin kansainvälistä toimintaa ohjaamaan on laadittu suuntaviivat vuosille 2025–2026. Niissä keskitytään toimintaan, jota tehdään mm. kansainvälisten verkostojen ja kaupunkien kanssa. Suuntaviivojen tarkoituksena on hyödyntää tehokkaasti kansainvälisen toiminnan mahdollisuuksia hyvinvoinnin, elinvoiman ja kestävyyden kehittämiseksi. Kansainvälisen toiminnan suuntaviivat ei ole kansainvälisen toiminnan periaatteita linjaava dokumentti, vaan käytännön toimintaa suuntaava. Niiden avulla määritellään toiminnan tavoitteita, sisältöä sekä konkreettisia toimenpiteitä ja tuloksia. Kaupungin suuntaviivojen lisäksi toimialat tekevät omat, tarkentavat kansainväliset suunnitelmansa. Toimintaa toteutetaan kolmen kokonaisuuden kautta: oppimalla yhdessä vertaiskaupunkien kanssa, eurooppalaisella edunvalvonnalla sekä kansainvälisen hankerahoituksen hyödyntämisellä. Strategisesti tärkeitä kansainvälisen toiminnan teemoja ovat mm. Suomen parhaimman logistisen sijainnin hyödyntäminen yritysten ja investointien kohteena, kotoutumisen edistäminen, työllisyyden edistäminen, hiilineutraalisuus ja kestävä kaupunkikehitys, ratikan ja ratikkakaupungin toteuttaminen, segregaation ehkäiseminen, kokonaisturvallisuus ja organisaation osaamisen kehittäminen. Kansainvälisen toiminnan suuntaviivojen edistymistä seurataan kaupunkitasoisesti kaupungin johtoryhmässä sekä kaupungin elinvoima- ja työllisyysjaostossa. Jaostossa annetaan vuosittain osavuosikatsauksen yhteydessä kansainvälisen toiminnan katsaus siitä, miten suuntaviivojen toteuttamisessa on edetty. Kansainvälisen toiminnan suuntaviivat on luotu vuosille 2025–2026. Sen jälkeen on tarkoitus luoda uutta valtuustostrategiaa tukeva kansainvälistä toimintaa suuntaava dokumentti.
Kaupunginjohtajan esitys
Päätetään hyväksyä liitteenä olevat Vantaan kansainvälisen toiminnan suuntaviivat vuosille 2025–2026.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana kaupunginjohtaja teki liitteeseen seuraavat lisäykset: Sivun 2 ensimmäiseen lause muutettiin kuulumaan seuraavasti: ”Kansainvälisen toiminnan tulee olla strategista, tavoitteellista, koordinoitua ja johdettua ja yli organisaatiorajojen läpileikkaavaa sekä Vantaan kaupungin arvojen mukaista ja eettisesti kestävää.” Sivun 3 viimeinen lause muutettiin kuulumaan seuraavasti: ”Jaostossa annetaan vuosittain osavuosikatsauksen yhteydessä kansainvälisen toiminnan katsaus siitä, miten suuntaviivojen toteuttamisessa on edetty.”
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)