Kaupunginhallitus · 7.9.2026

Ulvilan kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Lupalautakunta 24.09.2025 § 35 Valmistelija Rakennustarkastaja Harri Mäenpää, [poistettu] Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 4.3.-13.4.2025. Rakennusjärjestystä on valmisteltu rakennusvalvonnan toimesta yhteistyössä muiden kunnan viranhaltijoiden kanssa. Pohjana on käytetty Kuntaliiton laatimaa mallirakennusjärjestystä sekä Ulvilan kaupungin voimassa olevaa rakennusjärjestystä. Rakennusjärjestystä ei ole ollut tarvetta muuttaa kaikilta osin, mutta se tulee kuitenkin päivittää vastaamaan nykyistä lainsäädäntöä. Rakennusjärjestyksen laadinnan tulee olla avointa ja vuorovaikutteista, jonka vuoksi luonnosesitys asetetaan nähtäville mielipiteiden saamiseksi. Mielipiteen voivat jättää alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin rakennusjärjestys saattaa huomattavasti vaikuttaa. Luonnoksesta pyydetään lausunnot kunnan omilta luottamuselimiltä, kunnan ulkopuolisilta viranomaistahoilta sekä yhdyskuntatekniikan toimijoilta kunnan alueella. Luonnoksesta saadun palautteen perusteella laaditaan ehdotus kunnan uudeksi rakennusjärjestykseksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan ehdotus Ulvilan uudeksi rakennusjärjestykseksi valmistuu vuoden 2025 aikana. Tavoitteena on, että uusi rakennusjärjestys tulisi voimaan vuoden 2026 alussa. Rakennusjärjestyksen luonnos on esityslistan liitteenä. Esittelijä Rakennustarkastaja Mäenpää Harri

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Lupalautakunta päättää aloittaa Ulvilan kaupungin rakennusjärjestyksen uudistamistyöt ja asettaa esityslistan liitteenä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

Päätösehdotus

Lupalautakunta päättää hyväksyä rakennusjärjestysluonnoksen ja asettaa sen julkisesti nähtäville 30 vrk ajaksi. Lisäksi luonnoksesta pyydetään lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

Päätösehdotus

Lupalautakunta hyväksyy esityslistan liitteenä olevan ehdotuksen Ulvilan kaupungin rakennusjärjestykseksi ja asettaa sen julkisesti nähtäväksi 30 vrk ajaksi. Ehdotuksesta pyydetään lausunnot MRA 6 §:n mukaisesti. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus rakennusjärjestysehdotuksesta nähtävänäoloaikana.

Päätösehdotus

Lupalautakunta päättää hyväksyä lausuntojen pohjalta tarkistetun rakennusjärjestysehdotuksen ja esittää sitä edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan Ulvilan kaupungin rakennusjärjestyksen. että rakennusjärjestys tulee voimaan 1.10.2026 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. että uuden rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksellä kumotaan 1.7.2018 voimaan tullut rakennusjärjestys. Lisäksi kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja