Kaupunginhallitus · 24.8.2026
Koskin liikuntahallin hankesuunnitelma
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun. Kaupunginhallitus piti tämän asian päätöksenteon jälkeen tauon kello 19.27-19.33. Kaupunginhallitus 24.08.2026 § 175 122/10.03.02/2026 Valmistelija Tekninen johtaja Teemu Björninen, [poistettu] Kaupunginhallitus on kokouksessaan 15.06.2026 § 144 päättänyt yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun. Asiaa on sen jälkeen valmisteltu kaupunginhallituksen keskustelussa ja kaupungin johtoryhmässä. Em. valmistelun pohjalta Koskin liikuntahallin investointia aletaan, kaupunginhallituksen niin päättäessä, virkatyönä sekä tarvittaessa hankittavaa ulkopuolista rakennuttajakonsulttia tai valvojaa käyttäen edistämään seuraavin reunaehdoin: Koskin liikuntahallin ensisijainen käyttötarkoitus on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen liikunnan ja liikuntakoulutuksen mahdollistaminen. Toissijaisesti liikuntahalli palvelee Ulvilan kaupungin asukkaita, seuroja ja yhdistyksiä varattavana liikunta- ja tapahtumatilana sen ollessa vapaana ensisijaisesta käyttötarkoituksesta. Hankkeen kokonaiskokoa pienennetään alkuperäisistä, jo laadituista suunnitelmista poiketen tavoitteelliseen 450 bruttoneliöön ja liikuntasalin kokoa tavoitteelliseen 300 kerrosneliöön. Liikuntasalin huonekorkeudeksi määritellään 6 metriä. Lisäksi rakennuksen tulee sisältää pienimuotoinen kuntasali, kooltaan noin 50 kerrosneliötä, ja pukuhuone- ja pesutilat sekä välttämättömät varastotilat. Rakennuksen tulee täyttää pysyvän rakennuksen kriteerit. Hankkeen on tarkoitus pysyä aiemmassa talousarvion investointiosan mukaisessa hintatasossa huomioiden pienentynyt koko ja poisjäävä valtionavustus. Rakennus rakennetaan kaupungin omaan taseeseen ja se urakoidaan Koskin koulun tontille erillisrakennuksena SR-urakkamallilla, eli tarjouksen antavat urakoitsijat esittävät omat ratkaisunsa hankkeen tilaajan esittämien tilavaatimusten ja muiden teknisten ja laadullisten vaatimusten saavuttamiseksi. Tilaaja aloittaa valitun urakoitsijan kanssa tarkemman toteutussuunnittelun. Tilaluettelon määrittävät sivistyksen ja teknisen toimialat yhdessä sopien. Tehtyjä, tarjousten pohjana olevia suunnitelmia, ei voi enää muuttaa tarjouskilpailun aikana yhdenmukaisen kohtelun varmistamiseksi ja toteutussuunnitelmia ei sen vuoksi tuoda kaupungihallitukselle erikseen hyväksyttäväksi tai kommentoitavaksi ennen urakoitsijavalintaa. Urakka kilpailutetaan kokonaishinnalla, eli määritetyt ehdot täyttävät tarjoukset järjestetään tarjoushinnan mukaiseen järjestykseen halvimman ehdot hyväksyttävästi täyttävän tarjouksen tullessa valituksi. Tilaaja varaa jo tarjousvaiheessa mahdollisuuden hankinnan keskeyttämiselle, mikäli hankkeelle varatut määrärahat ovat riittämättömät toteuttamiskustannuksiin nähden. Alkuperäisistä jo laadituista suunnitelmista voidaan hyödyntää tarjousaineistoissa hallin sijoittelua tontille, geoteknisiä tutkimuksia, suunnitelmaa väestönsuojan sijoittamisesta liikuntahalliin palvelemaan koko korttelin kiinteistökantaa ja käyttäjäkuntaa sekä rakennusluvasta saatua museon lausuntoa rakennuksen sijoittamista sekä julkisivun materiaalivalintaa koskien. Tarjouksen antaminen ja hyväksyminen on ehdollinen tilaajan myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana järjestämään infotilaisuuteen osallistumiseen. Hankkeen tavoitteellinen aikataulu: Kilpailutuksen valmistelu ja päätöksenteko 8-9/2026 Suunnittelu ja rakennuslupa 10–11/2026 Rakentaminen 11/2026–6/2027 Käyttöönotto 6–8/2027 Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan hankesuunnitelman liitteineen.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että Koskin liikuntahallin suunnittelua ja kilpailutusta jatketaan 24.8.2026 kokouksen selostusosan mukaisilla reunaehdoilla valtuuttaa sivistystoimen ja teknisen toimen tekemään tarkemman tilamäärittelyn valtuuttaa teknisen toimen laatimaan hankinta-asiakirjat sekä käynnistämään hankinnan selostusosan mukaisin määrittelyin.
Käsittely
Juha Tenho saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello 17.04.