Kaupunginhallitus · 1.6.2026
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti käynnistää taloudellisiin, tuotannollisiin ja uudelleenjärjestelyihin liittyvillä perusteilla koko Ulvilan kaupungin henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain mukaisesti talouden tasapainottamiseksi ja palvelutuotannon kehittämiseksi todeta, että yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on saavuttaa noin 3 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt, joista henkilöstöön kohdistuu enimmillään noin 20 henkilötyövuoden vähentäminen todeta, että yhteistoimintaneuvotteluissa voidaan käsitellä muun muassa toiminnan muutoksia tehtävien uudelleenjärjestelyjä henkilöstövähennyksiä muita talouden sopeuttamiseen liittyviä toimenpiteitä todeta, että yhteistoimintaneuvotteluissa ei käsitellä toimenpiteenä lomautuksia valtuuttaa kaupunginjohtajan antamaan neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvottelujen aloittamiseksi valtuuttaa kaupunginjohtajan toimittamaan neuvottelukutsun/kutsut pääluottamusmiehille ja järjestäytymättömille työntekijöille valtuuttaa kaupunginjohtajan vastaamaan Työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman valmistelusta nimetä kaupunginjohtajan ja talous- ja hallintojohtajan sekä muut mahdolliset edustajat edustamaan työnantajaa käynnistyvissä neuvotteluissa sekä oikeuttaa kaupunginjohtajan nimeämään tarvittaessa muut asiantuntijat neuvotteluihin velvoittaa kaupunginjohtajan informoimaan kaupunginhallitusta ja henkilöstöä yhteistoimintaneuvottelujen etenemisestä prosessin aikana. Yhteistoimintamenettelyn päättäminen Kaupunginhallitus 01.06.2026 § 133 67/01.00.00/2026 Valmistelija Kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka, [poistettu] Kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.03.2026 § 65 päättänyt käynnistää taloudellisiin, tuotannollisiin ja uudelleenjärjestelyihin liittyvillä perusteilla koko Ulvilan kaupungin henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain mukaisesti talouden tasapainottamiseksi ja palvelutuotannon kehittämiseksi. Henkilöstölle on 20.3.2026 annettu ilmoitus yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta Ulvilan kaupungin intrassa ja sähköpostilla. Samassa yhteydessä on toimitettu neuvotteluesitys ja -kutsu. Pääluottamusedustajille on annettu ilmoitus yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämisestä ja toimitettu sähköpostilla neuvotteluesitys ja -kutsu 20.3.2026. Kaupunginhallitusta ja henkilöstöä on informoitu yhteistoimintaneuvottelujen etenemisestä prosessin aikana. Yhteistoimintaneuvotteluihin on osallistunut työnantajan edustajina kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka ja talous- ja hallintojohtaja Nora Koskinen sekä asiantuntijoina sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä ja tekninen johtaja Teemu Björninen. Henkilöstön edustajana on toiminut pääluottamusedustaja Ilkka Blomqvist (JUKO ry./KVTES/OVTES, pääluottamusedustaja Mirja Hussi (JUKO ry./TS) ja pääluottamusedustaja Marko Enonkoski (JHL ry.). Pöytäkirjanpitäjänä on toiminut hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki. Lisäksi neuvotteluihin on osallistunut asiantuntijana asianajotoimisto Legistum Oy:n edustaja. Neuvotteluja on käyty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti yhteensä viisi seuraavina ajankohtina: 1.4.2026, 15.4.2026, 22.4.2026, 7.5.2026 ja 18.5.2026. Työnantajan edustajat esittelivät ensimmäisessä neuvottelussa 1.4.2026 alustavat esitykset talousohjelmaan sisällytettävistä toimenpiteistä. Pääluottamusedustajat antoivat toisessa neuvottelussa 15.4.2026 ehdotukset korjaaviksi toimiksi ja evästyksiä työnantajan jatkovalmistelua ja mahdollisia lisäselvityksiä varten. Kolmannessa neuvottelussa 22.4.2026 merkittiin tiedoksi 15.4.2026 esitettyihin selvityspyyntöihin saadut vastaukset sekä työnantajien edustajien (TA) ja pääluottamusedustajien (PL) näkemykset siitä, mitkä toimenpiteen ovat toteuttamiskelpoisia ja mitkä eivät. Neljännessä neuvottelussa 7.5.2026 työnantaja esitti todennäköiset toimenpiteet talousohjelman 2026-2029 sisällöksi. Viidennessä neuvottelussa 18.5.2026 henkilöstön edustajat kommentoivat työnantajan esittämät toimenpiteet ja työnantaja jää harkitsemaan toteuttavia toimenpiteitä talousohjelmassa 2026-2029. Lisäksi merkittiin tiedoksi, että käytiin läpi työnantajan päivittämä työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma. Ulvilan kaupunki työnantajana ohjaa ja tukee henkilöstöä tarvittavien työnhaku- ja koulutuspalveluiden piiriin pääsemisessä. Lisäksi viidennessä neuvottelussa todettiin yhteisesti neuvotteluvelvoite täytetyksi yhteistoimintalain 13 §:n mukaisesti ja neuvottelut päättyneiksi. Taloudellisiin, tuotannollisiin ja uudelleenjärjestelyihin liittyvillä perusteilla käynnistettyjen yhteistoimintaneuvotteluiden lähtökohtana on ollut löytää tasapainotuskeinoja myös muilla tavoilla kuin henkilöstövähennyksillä. Henkilöstön edustajien neuvotteluissa esittämä kommentti toimenpiteisiin liittyen on: Henkilöstön edustajat eivät hyväksy toimenpiteitä, jotka johtavat irtisanomisiin tai osa-aikaistamisiin, vaan säästöt olisi hyvä saada luonnollisen poistuman kautta. Irtisanomiset ja palvelussuhteen muutokset kohdennetaan talousohjelmassa 2026-2029 esitetyn mukaisesti. Irtisanomiset ja palvelussuhteen ehtoja koskevat muutokset suoritetaan hallintosäännössä määrätyn toimivallan perusteella. Irtisanomiset toteutetaan irtisanomisaikojen puitteissa, kuitenkin aikaisintaan 1.9.2026 alkaen. Ulvilan kaupunki tarjoaa mahdollisuuden osallistua työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen niille, joiden toistaiseksi voimassa oleva työ- tai virkasuhde päättyy irtisanomiseen. Koska yhteistoimintaneuvottelut on käyty osana Ulvilan kaupungin talousohjelman 2026-2029 laatimista, työnantajan esitys toteutettavista toimenpiteistä käsitellään jäljempänä Ulvilan kaupungin talousohjelma 2026-2029 -pykälässä. Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää käynnistää taloudellisiin, tuotannollisiin ja uudelleenjärjestelyihin liittyvillä perusteilla koko Ulvilan kaupungin henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain mukaisesti talouden tasapainottamiseksi ja palvelutuotannon kehittämiseksi todeta, että yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on saavuttaa noin 3 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt, joista henkilöstöön kohdistuu enimmillään noin 20 henkilötyövuoden vähentäminen todeta, että yhteistoimintaneuvotteluissa voidaan käsitellä muun muassa toiminnan muutoksia tehtävien uudelleenjärjestelyjä henkilöstövähennyksiä muita talouden sopeuttamiseen liittyviä toimenpiteitä todeta, että yhteistoimintaneuvotteluissa ei käsitellä toimenpiteenä lomautuksia valtuuttaa kaupunginjohtajan antamaan neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvottelujen aloittamiseksi valtuuttaa kaupunginjohtajan toimittamaan neuvottelukutsun/kutsut pääluottamusmiehille ja järjestäytymättömille työntekijöille valtuuttaa kaupunginjohtajan vastaamaan Työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman valmistelusta nimetä kaupunginjohtajan ja talous- ja hallintojohtajan sekä muut mahdolliset edustajat edustamaan työnantajaa käynnistyvissä neuvotteluissa sekä oikeuttaa kaupunginjohtajan nimeämään tarvittaessa muut asiantuntijat neuvotteluihin velvoittaa kaupunginjohtajan informoimaan kaupunginhallitusta ja henkilöstöä yhteistoimintaneuvottelujen etenemisestä prosessin aikana.
Käsittely
Petri Syväkuru palasi tauon jälkeen kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello 19.41.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää todeta, että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla annetun lain 4 §:n edellyttämät neuvottelut on käyty, lain 13 §:n mukainen neuvotteluvelvoite on täyttynyt ja neuvottelut ovat päättyneet käsitellä työnantajan esityksen toteutettavista toimenpiteistä jäljempänä Ulvilan kaupungin talousohjelma 2026-2029 -pykälässä velvoittaa kaupunginjohtajaa ilmoittamaan työvoimaviranomaiselle Ulvilan kaupungin talousohjelmaan 2026-2029 sisällytettävät toimenpiteet, joilla on henkilöstövaikutuksia. Lisäksi kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.