Valtuusto · 8.6.2026
Uuden investointikohteen perustaminen ja lisämäärärahan myöntäminen vuoden 2026 talousarvion investointiosaan koskien Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskuksen osakekauppaa ja purkamista
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 25.05.2026 § 251 Kunnanhallitus päätti 16.3.2026 § 108 Kiinteistö Oy Riihikallion palvelukeskus yhtiön osakkeiden ostosta 1 500 000 euron kauppahinnalla. Yhtiössä on ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksellä 9.2.2026 käynnistetty Yhtiön purkamisen valmistelu osakeyhtiölain 20 § mukainen vapaaehtoinen selvitystilamenettely. Osakkeiden myynnillä yhtiö pystyy maksamaan jäljellä olevat lainansa ja velkansa pois, muutoin kunnan tulisi vastaanottaa yhtiön lainat ja velat. Kunnalle tulee jako-osuutena loppuselvityksen mukainen yhtiön omaisuus. Kunnan vuoden 2026 talousarvion investointiosassa ei ole määrärahavarausta osakkeiden hankkimiseen. Talousarviossa investoinnit ovat sitovia hankkeina (eli jokainen investointiosassa mainittu kohde tulee toteuttaa). Hallintosäännön 48 §:n mukaan talousarvion muutoksista päättää valtuusto. Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää ostaa Kiinteistö Oy Riihikallion palvelukeskus yhtiön osakkeet 1 500 000 euron kauppahinnalla liitteenä olevan kauppakirjan mukaisesti.
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää perustaa uuden investointikohteen ja myöntää 1 500 000 euron lisämäärärahan vuoden 2026 talousarvion investointiosaan Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskuksen osakkeiden hankintaan.
Päätösehdotus
Valtuusto päättää perustaa uuden investointikohteen ja myöntää 1 500 000 euron lisämäärärahan vuoden 2026 talousarvion investointiosaan Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskuksen osakkeiden hankintaan.
Käsittely
Valtuutettu Alanko saapui kokoukseen klo 19.46 asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.