Valtuusto · 10.11.2025
Virkojen perustaminen vuodelle 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti - ehdottaa kunnanhallitukselle, että se ehdottaa edelleen valtuustolle, että Valtuusto päättää - perustaa hyvinvointijohtajan viran 1.1.2026 alkaen, - viran kelpoisuusvaatimuksiksi o soveltuva ylempi korkeakoulututkinto o vähintään viiden vuoden kokemus johtamisesta, erityisesti esihenkilötyön johtamisesta o kokemusta ja näkemystä palvelujen kehittämisestä ja palvelumuotoilusta o ymmärrystä kunnasta toimintaympäristöstä o kielitaitovaatimuksena hyvä englannin kielen ja tyydyttävä ruotsin kielen taito Lisäksi lautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää - julistaa hyvinvointijohtajan viran haettavaksi edellä mainituilla kelpoisuus- ja soveltuvuusehdoilla välittömästi sen jälkeen, kun valtuusto on päättänyt viran perustamisesta; - valintaryhmän kokoonpanosta. Lisäksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa Kunnanhallitus 27.10.2025 § 464 Vuoden 2026 talousarvioesityksen henkilöstösuunnitelma sisältää esitykset uusien virkojen perustamisesta. Hallintosäännön mukaan valtuusto päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta, määräaikaisten virkojen täyttämisestä toistaiseksi voimassa olevana sekä määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistamisesta/määräaikaisten virkasuhteiden jatkamisesta. Pormestari, kansliapäällikkö ja kunnan johtoryhmä ovat käsitelleet henkilöstösuunnitelmaa kokouksissaan. Pormestari tekee esityksensä kunnanhallitukselle henkilöstösuunnitelmaksi vuonna 2026. Virkojen perustamisesta vuodelle 2026 valtuusto päättää kokouksessaan 10.11.2026 talousarvioesityksen henkilöstösuunnitelman käsittelyn yhteydessä. Uudet toistaiseksi voimassa olevat virat vuodelle 2026 Alla on lueteltu perustettavat virat alkaen toimialueittain, palvelualueittain ja lyhyine perusteluineen: Yhteiset palvelut Hyvinvointipalvelut Hyvinvointijohtaja, virka, 1.1.2026
Äänestykset
Äänestys 1
- Jaa 8
- Ei 5
- Tyhjä 1
- Poissa 0
Tulos: 8 JAA-ääntä (Jari Anttalainen, Päivö Kuusisto, Elisa Laitila, Annika Lappalainen, Sara Lindberg, Janne Mellin, Karita Mäensivu, Anna Yltävä) 5 EI-ääntä (Heikki Häyhä, Kati Lepojärvi, Mika Mäki-Kuhna, Ari Nyman, Reetta Peltonen) 1 tyhjä (Mika Timonen)
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| SDP | 3 | 0 | 0 | 0 |
| VIHR | 1 | 0 | 0 | 0 |
| KESK | 0 | 1 | 0 | 0 |
| KOK | 1 | 3 | 0 | 0 |
| PS | 0 | 0 | 1 | 0 |
| TuPu | 3 | 1 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (14)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Karita MäensivuSDP | Jaa |
| Päivö KuusistoSDP | Jaa |
| Sara LindbergSDP | Jaa |
| Annika LappalainenVIHR | Jaa |
| Ari NymanKESK | Ei |
| Heikki HäyhäKOK | Ei |
| Janne MellinKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Mika Mäki-KuhnaKOK | Ei |
| Reetta PeltonenKOK | Ei |
| Mika TimonenPS | Tyhjä |
| Anna YltäväTuPu | Jaa |
| Elisa LaitilaTuPu | Jaa |
| Jari AnttalainenTuPu | Jaa |
| Kati LepojärviTuPu (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
Äänestys 2
- Jaa 38
- Ei 13
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: 38 JAA-ääntä (Terhi Ahonen, Jari Anttalainen, Matti Alanko, Monica Avellan, Jari Immonen, Aarno Järvinen, Kim Kiuru, Emmi Koskela, Mirka Kovalainen, Päivö Kuusisto, Jenna Jourio, Elisa Laitila, Annika Lappalainen, Mira Lehtinen, Mila Lehtonen, Heikki Leinonen, Arto Lindberg, Sara Lindberg, Ari Loponen, Janne Mellin, Karita Mäensivu, Sari Nevalainen, Annina Nuutinen, Liisa Palvas, Satu Rathgeber, Tuija Reinikainen, Kirsti Ruislehto, Lilli Salmi, Jussi Salonen, Ilmari Sjöblom, Mika Timonen, Raija Tuikkala, Lauri Untamo, Laura Vaarnas, Mari Vesa, Lotta Vainiola, Margita Winqvist, Anna Yltävä) 13 EI-ääntä (Antti Ellonen, Pauliina Forsström, Kalle Ikkelä, Sanna Kervinen, Elina Laine, Kati Lepojärvi, Mika Mäki-Kuhna, Ari Nyman, Reetta Peltonen, Ulla Rosenqvist, Raimo Stenvall, Eemi Vaherlehto, L
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 1 | 0 | 0 | 0 |
| SDP | 9 | 0 | 0 | 0 |
| VIHR | 3 | 0 | 0 | 0 |
| RKP | 1 | 0 | 0 | 0 |
| KESK | 2 | 1 | 0 | 0 |
| KOK | 5 | 9 | 0 | 0 |
| KD | 1 | 0 | 0 | 0 |
| PS | 4 | 0 | 0 | 0 |
| E279 | 0 | 1 | 0 | 0 |
| TuPu | 11 | 2 | 0 | 0 |
| Ei tiedossa | 1 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (51)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Lotta VainiolaVAS | Jaa |
| Aarno JärvinenSDP | Jaa |
| Annina NuutinenSDP | Jaa |
| Arto LindbergSDP | Jaa |
| Emmi SirniöSDP | Jaa |
| Karita MäensivuSDP | Jaa |
| Kim KiuruSDP | Jaa |
| Päivö KuusistoSDP | Jaa |
| Raija TuikkalaSDP | Jaa |
| Sara LindbergSDP | Jaa |
| Annika LappalainenVIHR | Jaa |
| Jenna JourioVIHR | Jaa |
| Mari VesaVIHR | Jaa |
| Monica AvellanRKP | Jaa |
| Ari NymanKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Matti AlankoKESK | Jaa |
| Mirka KovalainenKESK | Jaa |
| Antti EllonenKOK | Ei |
| Eemi VaherlehtoKOK | Ei |
| Elina LaineKOK | Ei |
| Ilmari SjöblomKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Janne MellinKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Kalle IkkeläKOK | Ei |
| Laura ÅvallKOK | Ei |
| Lauri UntamoKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Lilli SalmiKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Mika Mäki-KuhnaKOK | Ei |
| Reetta PeltonenKOK | Ei |
| Sanna KervinenKOK | Ei |
| Satu RathgeberKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Ulla RosenqvistKOK | Ei |
| Mila LehtonenKD | Jaa |
| Ari LoponenPS | Jaa |
| Heikki LeinonenPS | Jaa |
| Jari ImmonenPS | Jaa |
| Mika TimonenPS | Jaa |
| Raimo StenvallE279 | Ei |
| Anna YltäväTuPu | Jaa |
| Elisa LaitilaTuPu | Jaa |
| Jari AnttalainenTuPu | Jaa |
| Jussi SalonenTuPu | Jaa |
| Kati LepojärviTuPu (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Laura VaarnasTuPu | Jaa |
| Liisa PalvasTuPu | Jaa |
| Margita WinqvistTuPu | Jaa |
| Mira LehtinenTuPu | Jaa |
| Pauliina ForsströmTuPu (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Sari NevalainenTuPu | Jaa |
| Terhi AhonenTuPu | Jaa |
| Tuija ReinikainenTuPu | Jaa |
| Kirsti Ruislehto | Jaa |
Äänestys 3
- Jaa 38
- Ei 13
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 38 jaa-ääntä ja 13 ei-ääntä.
Pöytäkirja kertoo vain äänimäärät. Jäsenten äänet löytyvät alkuperäisestä pöytäkirjasta tai sen äänestysliitteestä.
Asiakirjan teksti
Perustelut:
Vuodelle 2026 yhteisten palveluiden toimialueelle esitetään, että kehittämispäällikön tehtävä lakkautetaan. Tehtävän tilalle esitetään perustettavaksi uusi virka, hyvinvointijohtaja. Viran perustamisella ei ole vaikutuksia talouteen – palkkaus esitetään muodostettavan kehittämispäällikön palkasta lisättynä yhteisten palveluiden oto-korvauksella. Määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistaminen/ määräaikaisten virkasuhteiden jatkaminen Alla on lueteltu vakinaistettavat virkasuhteet sekä määräaikaisten virkasuhteiden jatkot toimialueittain, palvelualueittain ja lyhyine perusteluineen: Sivistys Oppiminen Päätoiminen tuntiopettaja (HI/YH), virka, 1.8.2026
Perustelut:
Hyrylän toimipisteen opiskelijamäärän kasvu ja sen myötä tuntimäärien lisääntyminen. Tätä tehtävää hoidettu jo kaksi vuotta määräaikaisena ennen nyt esitettävää vakinaistamista ja tuntimäärät ovat tänä aikana vakiintuneet. Vakinaistamisella ei ole varsinaisia kustannusvaikutuksia, tunnit sisältyvät lukion tuntikehykseen. Oppiminen Päätoiminen tuntiopettaja (KIELET), virka, 1.8.2026
Perustelut:
Hyrylän toimipisteen opiskelijamäärän kasvu ja sen myötä tuntimäärien lisääntyminen. Tätä tehtävää hoidettu jo kaksi vuotta määräaikaisena ennen nyt esitettävää vakinaistamista ja tuntimäärät ovat tänä aikana vakiintuneet. Vakinaistamisella ei ole varsinaisia kustannusvaikutuksia, tunnit sisältyvät lukion tuntikehykseen. Oppiminen Päätoiminen tuntiopettaja (MA), virka, 1.8.2026
Perustelut:
Hyrylän toimipisteen opiskelijamäärän kasvu ja sen myötä tuntimäärien lisääntyminen. Tätä tehtävää hoidettu jo kaksi vuotta määräaikaisena ennen nyt esitettävää vakinaistamista ja tuntimäärät ovat tänä aikana vakiintuneet. Vakinaistamisella ei ole varsinaisia kustannusvaikutuksia, tunnit sisältyvät lukion tuntikehykseen. Oppiminen Teppo-oppilaanohjaaja, virka, 1.8.2026
Perustelut:
Kellokosken koulussa ja Jokelan yläkoulussa on toiminut Teppo-oppilaanohjaaja kaksi vuotta määräaikaisessa tehtävässä. Oppiminen S2-opettaja, virka, 1.8.2026
Perustelut:
Monikulttuuristen lasten määrän kasvu. Esittelijä pormestari Mellin Janne
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää 1) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää: - perustaa hyvinvointijohtajan viran 1.1.2026 alkaen, - viran kelpoisuusvaatimuksiksi o soveltuva ylempi korkeakoulututkinto o vähintään viiden vuoden kokemus johtamisesta, erityisesti esihenkilötyön johtamisesta o kokemusta ja näkemystä palvelujen kehittämisestä ja palvelumuotoilusta o ymmärrystä kunnasta toimintaympäristöstä o kielitaitovaatimuksena hyvä englannin kielen ja tyydyttävä ruotsin kielen taito 2) julistaa hyvinvointijohtajan viran haettavaksi edellä mainituilla kelpoisuus- ja soveltuvuusehdoilla välittömästi sen jälkeen, kun valtuusto on päättänyt viran perustamisesta; 3) valintaryhmän kokoonpanosta; 4) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää seuraavista määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistamisesta/ määräaikaisten virkasuhteiden jatkamisesta 1.8.2026 alkaen: päätoiminen tuntiopettaja (HI/YH), päätoiminen tuntiopettaja (KIELET), päätoiminen tuntiopettaja (MA), Teppo-oppilaanohjaaja, S2-opettaja; 5) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto lakkauttaa kunnan johdossa sijaitsevan kehittämispäällikön viran.
Käsittely
Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, jäsen Mäki-Kuhna esitti, että asia jätetään pöydälle, kuitenkin siten, että se otetaan mukaan valtuuston 10.11.2025 pidettävän kokouksen esityslistalle. Kunnanhallitus hyväksyi Mäki-Kuhnan ehdotuksen yksimielisesti.
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää 1) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää: - perustaa hyvinvointijohtajan viran 1.1.2026 alkaen, - viran kelpoisuusvaatimuksiksi o soveltuva ylempi korkeakoulututkinto o vähintään viiden vuoden kokemus johtamisesta, erityisesti esihenkilötyön johtamisesta o kokemusta ja näkemystä palvelujen kehittämisestä ja palvelumuotoilusta o ymmärrystä kunnasta toimintaympäristöstä o kielitaitovaatimuksena hyvä englannin kielen ja tyydyttävä ruotsin kielen taito 2) julistaa hyvinvointijohtajan viran haettavaksi edellä mainituilla kelpoisuus- ja soveltuvuusehdoilla välittömästi sen jälkeen, kun valtuusto on päättänyt viran perustamisesta; 3) valintaryhmän kokoonpanosta; 4) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää seuraavista määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistamisesta/ määräaikaisten virkasuhteiden jatkamisesta 1.8.2026 alkaen: päätoiminen tuntiopettaja (HI/YH), päätoiminen tuntiopettaja (KIELET), päätoiminen tuntiopettaja (MA), Teppo-oppilaanohjaaja, S2-opettaja; 5) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto lakkauttaa kunnanjohdossa sijaitsevan kehittämispäällikön viran.
Käsittely
Käsittelyn aikana esittelijä muutti pohjaehdotusta siten, että pohjaehdotukseen lisättiin kohta: ”tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.” Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, jäsen Mika Mäki-Kuhna esitti seuraavan muutosehdotuksen jäsen Lepojärven kannattamana: ” Ei perusteta hyvinvointijohtajan virkaa”. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, on asia ratkaistava äänestämällä. Äänestys toteutettiin sähköisesti. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat jäsen Mäki-Kuhnan tekemää muutosehdotusta, äänestävät "ei". Suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 "JAA"-ääntä (Jari Anttalainen, Päivö Kuusisto, Elisa Laitila, Annika Lappalainen, Sara Lindberg, Janne Mellin, Karita Mäensivu, Anna Yltävä) 5 "EI"-ääntä (Heikki Häyhä, Kati Lepojärvi, Mika Mäki-Kuhna, Ari Nyman, Reetta Peltonen) 1 tyhjä (Mika Timonen) Puheenjohtaja totesi pohjaehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi. Puheenjohtajan jatkettua asiasta keskustelua, jäsen Elisa Laitila esitti muutosesityksen: ”Teppo-oppilaanohjaajan tehtävä täytetään määräaikaisena 31.7.2027 asti. Samalla selvitetään Teppo-ohjelmaa toteutuvaksi koko Tuusulaan opinto-ohjaajien resursseilla, jotka jäävät yli oppilasmäärän vähentyessä”. Kunnanhallitus hyväksyi jäsen Laitilan muutosehdotuksen yksimielisesti. Puheenjohtajan jatkettua asiasta keskustelua, jäsen Elisa Laitila esitti muutosesityksen: ” Perustetaan joustavan perusopetuksen opettajan virka 1.8.2026”. Kunnanhallitus hyväksyi jäsen Laitilan ehdotuksen yksimielisesti.
Päätösehdotus
Valtuusto päättää - perustaa hyvinvointijohtajan viran 1.1.2026 alkaen, - viran kelpoisuusvaatimuksiksi o soveltuva ylempi korkeakoulututkinto o vähintään viiden vuoden kokemus johtamisesta, erityisesti esihenkilötyön johtamisesta o kokemusta ja näkemystä palvelujen kehittämisestä ja palvelumuotoilusta o ymmärrystä kunnasta toimintaympäristöstä o kielitaitovaatimuksena hyvä englannin kielen ja tyydyttävä ruotsin kielen taito - seuraavista määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistamisesta/ määräaikaisten virkasuhteiden jatkamisesta 1.8.2026 alkaen: päätoiminen tuntiopettaja (HI/YH), päätoiminen tuntiopettaja (KIELET), päätoiminen tuntiopettaja (MA), S2-opettaja; - että Teppo-oppilaanohjaajan tehtävä täytetään määräaikaisena 31.7.2027 asti; - perustaa joustavan perusopetuksen opettajan viran 1.8.2026 alkaen. - lakkauttaa kunnanjohdossa sijaitsevan kehittämispäällikön viran.
Käsittely
Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, valtuutettu Laura Åvall esitti muutosehdotuksen valtuutettu Eemi Vaherlehdon kannattamana: Muutosehdotus: ”Ei perusteta uutta hyvinvointijohtajan virkaa. Palvelualueen koordinaatiota voidaan toteuttaa myös kevyemmin järjestelyin. Mahdollisuudet erilaisiin organisaation sopeutustoimiin on käytettävä täysimääräisinä.” Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, on asia ratkaistava äänestämällä. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Åvallin tekemää muutosehdotusta, äänestävät "ei". Suoritetussa äänestyksessä annettiin 38 "JAA"-ääntä (Terhi Ahonen, Jari Anttalainen, Matti Alanko, Monica Avellan, Jari Immonen, Aarno Järvinen, Kim Kiuru, Emmi Koskela, Mirka Kovalainen, Päivö Kuusisto, Jenna Jourio, Elisa Laitila, Annika Lappalainen, Mira Lehtinen, Mila Lehtonen, Heikki Leinonen, Arto Lindberg, Sara Lindberg, Ari Loponen, Janne Mellin, Karita Mäensivu, Sari Nevalainen, Annina Nuutinen, Liisa Palvas, Satu Rathgeber, Tuija Reinikainen, Kirsti Ruislehto, Lilli Salmi, Jussi Salonen, Ilmari Sjöblom, Mika Timonen, Raija Tuikkala, Lauri Untamo, Laura Vaarnas, Mari Vesa, Lotta Vainiola, Margita Winqvist, Anna Yltävä) 13 "EI"-ääntä (Antti Ellonen, Pauliina Forsström, Kalle Ikkelä, Sanna Kervinen, Elina Laine, Kati Lepojärvi, Mika Mäki-Kuhna, Ari Nyman, Reetta Peltonen, Ulla Rosenqvist, Raimo Stenvall, Eemi Vaherlehto, Laura Åvall) Suoritetussa äänestyksessä annettiin 38 jaa-ääntä ja 13 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi pohjaehdotuksen tulleen valtuuston päätökseksi.