Kunnanhallitus · 18.5.2026

Määrärahan varaaminen Yhdessä katettu -verkostoyhteistyöhön vuodelle 2026

Päätös

Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 18.05.2026 § 217 503/02.05.07.03/2026 Tuusulan seurakunnan koordinoima Yhdessä katettu on Keski-Uudellamaalla toimiva verkosto, jonka tavoitteena on edistää yhteisöllisyyttä, vähentää yksinäisyyttä ja hyödyntää hävikkiruokaa. Toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön ja laajaan verkostomaiseen yhteistyöhön seurakuntien, kuntien ja järjestöjen välillä. Verkoston keskeisiä toimintatapoja ovat kaikille avoimet yhteisölliset ruokailut, hävikkiruuan ekologinen hyödyntäminen sekä matalan kynnyksen osallistumismahdollisuuksien tarjoaminen vapaaehtoisille. Toiminta on vakiinnuttanut paikkansa osana alueellista sosiaalista tukea Tuusulassa, Järvenpäässä ja Keravalla. Vuosina 2025–2026 Tuusulan kunta toimii alueellisen ruoka-avun valtionavustushankkeen hallinnoijana Keski-Uudellamaalla. Tämän hankkeen kautta kunta on ollut mukana koordinoimassa ruoka-aputoimintaa ja toiminut yhteistyökumppanina myös Yhdessä katettu -verkostossa. Naapurikunnat Järvenpää ja Kerava ovat varanneet vuoden 2026 talousarvioihinsa erilliset määrärahat Yhdessä katettu -verkostosopimuksen mukaiseen toimintaan seurakuntien rinnalla. Tuusulan kunnan osallisuus on tähän asti rakentunut valtionavustushankkeen hallinnoinnin kautta, eikä vuoden 2026 talousarvioon ole tästä syystä sisällytetty erillistä suoraa rahoitusvarausta verkostosopimukseen. Verkoston toiminnan jatkuvuuden ja Tuusulan kunnan aktiivisen kumppanuuden varmistamiseksi on perusteltua, että Tuusula osallistuu verkoston kustannuksiin muiden alueen kuntien tavalla myös suoralla rahoitusosuudella. Yhteys kuntastrategiaan Määrärahan varaaminen tukee Tuusulan kuntastrategian mukaista toimintaa, jonka yksi kulmakivistä on Elämänlaatu ja yhteisöllisyys. Strategia painottaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Yhdessä katettu -malli on konkreettinen esimerkki verkostomaisesta kumppanuudesta, jossa rakennetaan arvostavaa ja osallistavaa Tuusulaa. Strategia velvoittaa kunnan toimimaan vastuullisesti ja kestävästi. Hävikkiruuan hyödyntäminen ruokailuissa toteuttaa kunnan ympäristötavoitteita ja resurssiviisasta taloutta. Toiminta vastaa asukkaiden muuttuviin tarpeisiin vähentämällä yksinäisyyttä ja tarjoamalla matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Vaikutusten arviointi Määräraha edistää kuntalaisten hyvinvointia, ehkäisee syrjäytymistä ja tukee kunnan ympäristötavoitteita ruokahävikin vähentämisen kautta. Suora osallistuminen vahvistaa alueellista yhteistyötä ja varmistaa toiminnan resurssit valtionavustushankkeen rinnalla. Esittelijä pormestari Mellin Janne

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää, että vuodelle 2026 varataan 7 000 euroa, jotka jaetaan kummiurheilijoiden tukemiseen seuraavasti: - ------------------, summa 2 000 euroa/vuosi, sopimuksen kesto 1 vuosi Kansallisesti menestynyt, tavoitteellinen urheilija, jonka tavoitteena Brisbanen olympialaiset vuonna 2032. - --------------, summa 2 000 euroa/vuosi, sopimuksen kesto 2 vuotta Kansallisesti menestynyt, kansainvälisen menestyksen kynnyksellä; tavoitteena Helsingin EM-kisat 2030 ja Brisbanen olympialaiset vuonna 2032. - --------------, summa 2000 euroa/vuosi, sopimuksen kesto 2 vuotta Kilpaillut junioreiden kansainvälisissä arvokisoissa EM- ja MM-tasolla. Omassa ikäluokassaan Euroopan kärkeä. - ---------------, summa 1000 euroa/vuosi, sopimuksen kesto 2 vuotta Juniorimaajoukkuetason lentopalloilija, joka tavoittelee paikkaa U18-ikäluokan maajoukkueeseen, harjoittelee tavoitteellisesti ja opiskelee Mäkelänrinteen lukiossa URHEA-ohjelmassa.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää - varata 8 000 euron määrärahan käytettäväksi Yhdessä katettu -verkostoyhteistyön tukemiseen vuodelle 2026; - osoittaa määrärahan maksettavaksi kunnanhallituksen päätäntävaltaan budjetoiduista varoista; - valtuuttaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelualueen viimeistelemään verkostosopimuksen ja osallistumaan verkoston johtoryhmän toimintaan Tuusulan kunnan osalta.

Alkuperäinen asiakirja