Kunnanhallitus · 9.3.2026

Luonnon monimuotoisuusohjelman (LUMO-ohjelman) hyväksyminen

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää - hyväksyä Tuusulan luonnon monimuotoisuusohjelman (LUMO-ohjelman). Kunnanhallitus 09.03.2026 § 85 89/11.00.01/2026 Esittelijä hallintojohtaja Röntynen Antti-Pekka Strategiaan kytkettyjen ohjelmien on katsottu olevan erityisen vahvasti kytköksissä strategisiin valintoihin. Ohjelmien tavoitteita ja niiden saavuttamia tuloksia seurataan vuosittain talousarviotyön yhteydessä. Luonnon monimuotoisuusohjelma on tunnistettu yhdeksi strategiaan kytketyksi ohjelmaksi.

Asiakirjan teksti

Perustelut:

Luonnon monimuotoisuus tukee laaja-alaisesti ihmisten ja luonnon hyvinvointia. Monimuotoinen luonto toimii myös kunnan vetovoima- ja pitovoimatekijänä, tehden kunnasta houkuttelevan paikan asua, työskennellä ja vierailla. Ehdotus toteuttaa seuraavia valtuustokauden tavoitteita: 6. Monimuotoinen ja saavutettava lähiluonto saa viihtymään.

Perustelut:

Luonnon monimuotoisuusohjelman hyväksyminen ja toteuttamisen käynnistäminen on keskeinen osa/toimenpide ko. valtuustokauden tavoitetta edistävän vuositavoitteen 2026 toteuttamista. Ehdotus perustuu seuraavaan strategiaan kytkettyyn ohjelmaan ja toteuttaa siinä asetettuja tavoitteita: Luonnon monimuotoisuusohjelma Perustelut: Luonnon monimuotisuus ohjelma on tunnistettu strategian laadintaprosessissa keskeiseksi strategiaa toteuttavaksi ja toimintaamme ohjaavaksi ohjelmaksi. Esittelijä kuntakehitysjohtaja Andersson Albert

Päätösehdotus

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää - hyväksyä Tuusulan luonnon monimuotoisuusohjelman (LUMO-ohjelman).

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä Tuusulan luonnon monimuotoisuusohjelman (LUMO-ohjelman) voimaan 1.4.2026 alkaen.

Alkuperäinen asiakirja