Kunnanhallitus · 27.10.2025
Virkojen perustaminen vuodelle 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti - ehdottaa kunnanhallitukselle, että se ehdottaa edelleen valtuustolle, että Valtuusto päättää - perustaa hyvinvointijohtajan viran 1.1.2026 alkaen, - viran kelpoisuusvaatimuksiksi o soveltuva ylempi korkeakoulututkinto o vähintään viiden vuoden kokemus johtamisesta, erityisesti esihenkilötyön johtamisesta o kokemusta ja näkemystä palvelujen kehittämisestä ja palvelumuotoilusta o ymmärrystä kunnasta toimintaympäristöstä o kielitaitovaatimuksena hyvä englannin kielen ja tyydyttävä ruotsin kielen taito Lisäksi lautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää - julistaa hyvinvointijohtajan viran haettavaksi edellä mainituilla kelpoisuus- ja soveltuvuusehdoilla välittömästi sen jälkeen, kun valtuusto on päättänyt viran perustamisesta; - valintaryhmän kokoonpanosta. Lisäksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa Kunnanhallitus 27.10.2025 § 464 118/01.01.00/2025 Vuoden 2026 talousarvioesityksen henkilöstösuunnitelma sisältää esitykset uusien virkojen perustamisesta. Hallintosäännön mukaan valtuusto päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta, määräaikaisten virkojen täyttämisestä toistaiseksi voimassa olevana sekä määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistamisesta/määräaikaisten virkasuhteiden jatkamisesta. Pormestari, kansliapäällikkö ja kunnan johtoryhmä ovat käsitelleet henkilöstösuunnitelmaa kokouksissaan. Pormestari tekee esityksensä kunnanhallitukselle henkilöstösuunnitelmaksi vuonna 2026. Virkojen perustamisesta vuodelle 2026 valtuusto päättää kokouksessaan 10.11.2026 talousarvioesityksen henkilöstösuunnitelman käsittelyn yhteydessä. Uudet toistaiseksi voimassa olevat virat vuodelle 2026 Alla on lueteltu perustettavat virat alkaen toimialueittain, palvelualueittain ja lyhyine perusteluineen: Yhteiset palvelut Hyvinvointipalvelut Hyvinvointijohtaja, virka, 1.1.2026
Asiakirjan teksti
Perustelut:
Vuodelle 2026 yhteisten palveluiden toimialueelle esitetään, että kehittämispäällikön tehtävä lakkautetaan. Tehtävän tilalle esitetään perustettavaksi uusi virka, hyvinvointijohtaja. Viran perustamisella ei ole vaikutuksia talouteen – palkkaus esitetään muodostettavan kehittämispäällikön palkasta lisättynä yhteisten palveluiden oto-korvauksella. Määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistaminen/ määräaikaisten virkasuhteiden jatkaminen Alla on lueteltu vakinaistettavat virkasuhteet sekä määräaikaisten virkasuhteiden jatkot toimialueittain, palvelualueittain ja lyhyine perusteluineen: Sivistys Oppiminen Päätoiminen tuntiopettaja (HI/YH), virka, 1.8.2026
Perustelut:
Hyrylän toimipisteen opiskelijamäärän kasvu ja sen myötä tuntimäärien lisääntyminen. Tätä tehtävää hoidettu jo kaksi vuotta määräaikaisena ennen nyt esitettävää vakinaistamista ja tuntimäärät ovat tänä aikana vakiintuneet. Vakinaistamisella ei ole varsinaisia kustannusvaikutuksia, tunnit sisältyvät lukion tuntikehykseen. Oppiminen Päätoiminen tuntiopettaja (KIELET), virka, 1.8.2026
Perustelut:
Hyrylän toimipisteen opiskelijamäärän kasvu ja sen myötä tuntimäärien lisääntyminen. Tätä tehtävää hoidettu jo kaksi vuotta määräaikaisena ennen nyt esitettävää vakinaistamista ja tuntimäärät ovat tänä aikana vakiintuneet. Vakinaistamisella ei ole varsinaisia kustannusvaikutuksia, tunnit sisältyvät lukion tuntikehykseen. Oppiminen Päätoiminen tuntiopettaja (MA), virka, 1.8.2026
Perustelut:
Hyrylän toimipisteen opiskelijamäärän kasvu ja sen myötä tuntimäärien lisääntyminen. Tätä tehtävää hoidettu jo kaksi vuotta määräaikaisena ennen nyt esitettävää vakinaistamista ja tuntimäärät ovat tänä aikana vakiintuneet. Vakinaistamisella ei ole varsinaisia kustannusvaikutuksia, tunnit sisältyvät lukion tuntikehykseen. Oppiminen Teppo-oppilaanohjaaja, virka, 1.8.2026
Perustelut:
Kellokosken koulussa ja Jokelan yläkoulussa on toiminut Teppo-oppilaanohjaaja kaksi vuotta määräaikaisessa tehtävässä. Oppiminen S2-opettaja, virka, 1.8.2026
Perustelut:
Monikulttuuristen lasten määrän kasvu. Esittelijä pormestari Mellin Janne
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää 1) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää: - perustaa hyvinvointijohtajan viran 1.1.2026 alkaen, - viran kelpoisuusvaatimuksiksi o soveltuva ylempi korkeakoulututkinto o vähintään viiden vuoden kokemus johtamisesta, erityisesti esihenkilötyön johtamisesta o kokemusta ja näkemystä palvelujen kehittämisestä ja palvelumuotoilusta o ymmärrystä kunnasta toimintaympäristöstä o kielitaitovaatimuksena hyvä englannin kielen ja tyydyttävä ruotsin kielen taito 2) julistaa hyvinvointijohtajan viran haettavaksi edellä mainituilla kelpoisuus- ja soveltuvuusehdoilla välittömästi sen jälkeen, kun valtuusto on päättänyt viran perustamisesta; 3) valintaryhmän kokoonpanosta; 4) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää seuraavista määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistamisesta/ määräaikaisten virkasuhteiden jatkamisesta 1.8.2026 alkaen: päätoiminen tuntiopettaja (HI/YH), päätoiminen tuntiopettaja (KIELET), päätoiminen tuntiopettaja (MA), Teppo-oppilaanohjaaja, S2-opettaja; 5) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto lakkauttaa kunnan johdossa sijaitsevan kehittämispäällikön viran.
Käsittely
Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, jäsen Mäki-Kuhna esitti, että asia jätetään pöydälle, kuitenkin siten, että se otetaan mukaan valtuuston 10.11.2025 pidettävän kokouksen esityslistalle. Kunnanhallitus hyväksyi Mäki-Kuhnan ehdotuksen yksimielisesti.