Kaupunginvaltuusto · 25.5.2026
Valtuustoaloite aamu- ja iltapäiväkerhojen saattamisesta maksuttomaksi pienten koululaisten osalta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin saattaa aloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Toimenpiteisiin Sivistystoimenjohtaja Tarja Konola-Jokinen _______ SIVISTYS 22.04.2026 § 48 Tarja Konola-Jokinen Tornion Demareiden valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen aamu- ja iltapäivätoiminnan saattamisesta maksuttomaksi pienten koululaisten osalta. Tornion kaupunki on mukana UNICEF:n Lapsiystävällinen kunta -mallissa, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia sekä varmistaa lasten oikeuksien toteutuminen kunnan palveluissa. Aamu- ja iltapäivätoiminta on tärkeä osa lasten arkea, ja sillä on merkittävä rooli lasten turvallisuuden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja kasvun tukemisessa. Toiminta tukee myös perheiden arjen sujuvuutta sekä kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuu Torniossa yhteensä 222 lasta eri kouluissa. Toiminnalla on näin ollen merkittävä rooli laajan lapsijoukon arjessa ja perheiden palvelukokonaisuudessa. Aamu- ja iltapäivätoiminan toimintatuotot olivat vuonna 2025 noin 170 000 euroa ja kokonaiskustannus noin 230 000 euroa. Aamu- ja iltapäivätoiminta ei ole kunnalle lakisääteinen palvelu samalla tavoin kuin perusopetus, vaan kunta järjestää sitä harkintansa mukaan. Tornion kaupunki on kuitenkin halunnut tarjota palvelua laajasti, ja nykyinen toiminta kattaa useita kouluja. Toiminta on pääosin maksullista, mutta Tornion kaupunki ei peri palvelusta täysimääräisesti sen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi perheillä on mahdollisuus hakea maksuhuojennuksia tai vapautuksia taloudellisen tilanteen perusteella, mikä tukee palvelun saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta. Mikäli aamu- ja iltapäivätoiminta muutettaisiin maksuttomaksi tulisi sen yhdenvertaisuuden mukaan koskea kaikkia toimintaan osallistuvia. Aamu- ja iltapäivätoiminnan muuttaminen maksuttomaksi lisäisi kaupungin kustannuksia merkittävästi. Samanaikaisesti kaupungilla on käynnissä talouden sopeuttamisohjelma, jonka tavoitteena on tasapainottaa kaupungin taloutta. Tässä tilanteessa uusien menoja lisäävien toimenpiteiden toteuttaminen ei ole mahdollista. Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Konola-Jokinen Tarja
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy annetun vastauksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle käsiteltäväksi.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää merkitä vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja lähettää sen edelleen kaupunginvaltuuston käsittelyyn sekä katsotaan asia loppuun käsitellyksi.
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää merkitä vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja katsoa asian loppuun käsitellyksi