Kaupunginvaltuusto · 30.3.2026
Valtuustoaloite Keskeinen raja-alue toimivaksi yhteistyöllä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin saattaa aloite kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Toimenpiteisiin Tekninen johtaja Markus Kannala _______ TEKN 25.02.2026 § 47 Aloitteessa esitetty alue on Haaparannan kaupungin aluetta ja alue kulkee heidän asemakaavassa nimella Patan I ja II. Haaparanta on asemakaavoituksella määritellyt tavoitteekseen alueen hyödyntämisen liikerakentamiseen. Alueen kehittämistyötä on vuosien saatossa edistänyt parikin eri toimijaa, mutta hankkeet ovat kaatuneet syystä tai toisesta. Alueella on vuosien saatossa tehty maatöitä ja koepaalutuksiakin. Koepaalut on sittemmin poistettu kaupunkikuvallisista syistä. Aloitteessa esitetään, että kuoppa täytettäisiin. Se olisi kuitenkin huono vaihtoehto pitkän tähtäimen kehittämistyössä, jossa edelleen tavoitteena on kaavan mukainen maankäyttö, joka edellyttäisi rakentamista. Tällöin työt pitäisi jälleen käynnistää täyttömaiden poistamisella. Haaparannan kaupunki hallinnoi ja päättää alueella suoritettavista toimenpiteistä. Kaupunginhallitusten yhteisessä strategiatyöpajassa 12.2.2026 oli esillä myös kyseisen alueen kehittäminen. Tämän osalta kuitenkin todettiin, että Haaparannalla on selkeä tahtotilan määritelty kaavassa, eikä tätä ole tarkoitus lähteä muuttamaan. Tornion roolina on tarjota asiantuntemusta ja toimia yhteistyössä siinä, että alue saataisiin kaavan mukaiseen käyttöön. Vastuu alueen kehittämisestä on kuitenkin Haaparannalla ja Tornion vaikuttamismahdollisuudet ovat vähäiset. Esittelijä Tekninen johtaja Kannala Markus
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Lautakunta merkitseen tiedoksi valmistelun mukaisen vastauksen ja saattaa sen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää merkitä vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja lähettää sen edelleen kaupunginvaltuuston käsittelyyn sekä katsotaan asia loppuun käsitellyksi.
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää merkitä vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja katsoa asian loppuun käsitellyksi