Kaupunginhallitus · 22.6.2026
Kaavoitusaloite – Mäntyvaaran tuulivoimahanke
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
1.varapuheenjohtaja Risto Välimaa ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta kello 15.55. tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste: hallintolaki 28.1. § 3. kohta. Käsittelyn aikana jäsen Ismo Säily teki seuraavan muutosehdotuksen, jota jäsen Arto Liikamaa kannatti: "Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto pitäytyy vuoden 2023 kaupunginhallituksen päätöksessä ja uusia tuulivoima-alueita ei avata kaavoitukselle." Kun pyydettyjä puheenvuoroja ei enää ollut, puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi. Koska oli syntynyt pohjaedotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, totesi puheenjohtaja, että asiasta on suoritettava nimenhuutoäänestys. Niiden, jotka kannattivat kaupunginjohtajan pohjaehdotusta, tuli äänestää "JAA". Niiden, jotka kannattivat jäsen Säilyn tekemää ja jäsen Liikamaan kannattamaa muutosehdotusta, tuli äänestää "EI". Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä pohjaehdotus sai 5 JAA-ääntä ja jäsen Säilyn muutosehdotus sai 5 EI-ääntä. Lisäksi poissa oli 1. JAA-äänen antoivat 2.varapuheenjohtaja Aalto, jäsenet Hyöppinen, Rämö ja Sainmaa sekä varajäsen Juntti. EI-äänen antoivat puheenjohtaja Rainio, jäsenet Harjuoja, Liikamaa ja Säily sekä varajäsen Hyry. Poissa oli 1.varapuheenjohtaja Välimaa. Koska äänet menivät tasan, ratkaisi puheenjohtajan ääni. Koska puheenjohtaja äänesti "EI", totesi puheenjohtaja, että kaupunginhallitus hyväksyi jäsen Säilyn tekemän muutosehdotuksen. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto pitäytyy vuoden 2023 kaupunginhallituksen päätöksessä ja uusia tuulivoima-alueita ei avata kaavoitukselle. Päätöksenteon jälkeen pidettiin kokoustauko kello 16.12–16.20. _______
Äänestykset
Äänestys 1
Jaa5
Pohjaehdotus
Ei5
Jäsen Säilyn muutosehdotus
Poissa 1
- Jaa 5
- Ei 5
- Tyhjä 0
- Poissa 1
Tulos: Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä pohjaehdotus sai 5 JAA-ääntä ja jäsen Säilyn muutosehdotus sai 5 EI-ääntä. Lisäksi poissa oli 1.
Pöytäkirja kertoo vain äänimäärät. Jäsenten äänet löytyvät alkuperäisestä pöytäkirjasta tai sen äänestysliitteestä.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Tornion kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Mäntyvaaran tuulivoimahankkeen kaavoitusaloitteen.