Kaupunginhallitus · 16.2.2026
Vinsanmaan tuulivoimahankkeen osayleiskaavan laatiminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Keskustelun alussa Myrsky Oy:n ja Sitowice:n edustajat esittelivät Vinsanmaan alueelle suunniteltua tuulivoimapuistoa. Asiasta käydyn keskustelun perusteella tekninen johtaja teki muutetun päätösesityksen seuraavasti: 1) hyväksyä vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuun palautteeseen 2) hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston, 3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston julkisesti nähtäville sekä 4) pyytää valmisteluaineistoista tarvittavat lausunnot 5) yleisötilaisuuteen osallistumismahdollisuus järjestetään Arpelassa 12.6.2024 Asiasta käydyn keskustelun aikana Liisa Koivisto esitti Jorma Isometsän ja Heikki Rauhalan kannattamana, että päätösehdotusta ei hyväksytä, koska asiasta tiedottaminen on epäonnistunut täysin Kuorinki-Vinsanmaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely ohjelmassa sekä tuulivoima osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa, eikä näin ollen ole pätevä mielipiteiden puutteiden vuoksi. Puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana oli tehty teknisen johtajan päätösesitystä poikkeava kannatettu esitys, asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että ne lautakunnan jäsenet, jotka kannattavat teknisen johtajan tekemää päätösesitystä, äänestävät "jaa", ja ne lautakunnan jäsenet, jotka kannattavat Liisa Koiviston ja Jorma Isometsän sekä Heikki Rauhalan kannattamaa vastaesitystä, äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin. Sähköisessä suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 "jaa" ääntä (Aho Kirsti, Hannuniemi Jari, Hyöppinen Aino, Kostiainen Jaana, Liikamaa Arto, Lummi Raija, Pigg Pasi, Tervahauta Jari) ja 3 "ei" ääntä (Isometsä Jorma, Koivisto Liisa, Rauhala Heikki), poissa Vilho Tikkanen. Lautakunnan päätökseksi tuli hyväksyä teknisen johtajan päätösesitys. Hyväksyttiin. Liisa Koivisto, Jorma Isometsä ja Heikki Rauhala jättivät asiasta seuraavan sisältöisen eriävän mielipiteen: "Huolestuneita yhteydenottoja on tullut paljon, sillä suurin osa arpelalaisista ei ole kuullut koko yleisötilaisuudesta, asukaskyselystä ja nähtävillä oloajasta, jotka olivat vuonna 2022. Kyseessä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma, mutta osallistuminen oli tehty erittäin vaikeaksi täysin epäonnistuneen tiedottamisen vuoksi. YVA-ohjelma oli nähtävillä ja siitä oli mahdollista antaa mielipiteitä, mutta niitä tuli vähän, sillä paikalliset eivät tienneet esilläolosta. Tiedottamisesta olivat tietoisia lähinnä maanomistajat, joille kyllä postilaatikkoon toimitettiin tietoa. Asukaskyselykin järjestettiin, mutta siitäkään lähialueen asukkaat saati muut torniolaiset eivät olleet kuulleet. Kaava-alueen läheisiin asuinrakennuksiin 2,5 km etäisyydellä kaava-alueen maanomistajille sekä kaava-alueeseen rajautuvien kiinteistöjen omistajille jaettiin postilaatikoihin tiedote 28.10.2022, jossa kerrottiin hankkeesta ja yleisötilaisuudesta sekä kaava- ja YVA-aineistojen nähtävillä olon aikana järjestetystä asukaskyselystä. 2,5 km etäisyys on täysin riittämätön ja sen olisi pitänyt olla 10 kilometriä kun puhutaan tämän koko- ja teholuokan tuulivoimaloista. Asukaskyselyyn oli saatu vastauksia, mutta luultavasti asukaskyselyyn vastasivat vain tervolalaiset, sillä tuulivoimatoimija tosiaan puhuu Kuorenki-Vinsanmaan hankkeesta yhteishankkeena. Meitä tietenkin torniolaisina valtuutettuina kiinnostaa, että myös torniolaisia kuullaan ja muitakin kuin maanomistajia, jotka hyötyvät tuulivoimaloista taloudellisesti. On tärkeää muistaa, maanomistajat eivät ole yhtä kuin kuin lähialueen asukkaat, vaan monet maanomistajat asuvat kaukana. Asukaskyselyn tulokset pitäisi myös esitellä, nyt niitä ei esitelty teknisen lautakunnan jäsenille. Ei voida olettaa, että kuntalaisen täytyy käydä katsomassa kaupungin nettisivuja vähän väliä, jotta saisi tiedon, mitä on meneillään oman elinympäristössä. Arpelassa ei jaeta paikallista ilmaisjakelulehteä Lounais-Lappia postilaatikoihin, vaan se pitäisi hakea kaupalta, joten monelta se jää saamatta. Tällaisella tiedotuksen tasolla ei ole mikään ihme, että paikallisista tuntuu, että hanketta on viety eteenpäin salassa ja heitä kuulematta. Kirsikkana kakun päälle yleisötilaisuus järjestettiin ainoastaan Tervolassa, vaikka Vinsanmaa on torniolainen hanke ja Kuorenki on tervolalainen hanke. Jos arpelaiset olisivatkin tienneet tilaisuudesta, kaikki heistä eivät pääse kulkemaan Tervolaan. Tällaiseen tilaisuuteen olisi pitänyt järjestää kuljetus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on huonosti tiedotettu ja siten se ei ole validi, koska siihen eivät ole arpelalaiset osallistuneet ja Vinsanmaan tuulivoimahanke on Tornion hanke. Osallistujat ovat yleisötilaisuudessa olleet luultavasti tervolalaisia. Mielestämme osallistumis- ja arviointisuunnitelma ei voi olla pätevä, jos siihen ei ole kyetty osallistumaan huonon tiedottamisen vuoksi." _______ KH 20.05.2024 § 154 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kujala Jukka
Äänestykset
Äänestys 1
Jaa8 Voitti
Teknisen johtajan tekemää päätösesitystä
Ei3
Jorma Isometsän sekä Heikki Rauhalan kannattamaa vastaesitystä
- Liisa KoivistoKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Jorma IsometsäPS
- Rauhala Heikki
Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.
- Jaa 8
- Ei 3
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Sähköisessä suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa ääntä (Aho Kirsti, Hannuniemi Jari, Hyöppinen Aino, Kostiainen Jaana, Liikamaa Arto, Lummi Raija, Pigg Pasi, Tervahauta Jari) ja 3 ei ääntä (Isometsä Jorma, Koivisto Liisa, Rauhala Heikki), poissa Vilho Tikkanen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 1 | 0 | 0 | 0 |
| SDP | 1 | 0 | 0 | 0 |
| KESK | 2 | 1 | 0 | 0 |
| KOK | 1 | 0 | 0 | 0 |
| PS | 0 | 1 | 0 | 0 |
| KTY | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Ei tiedossa | 2 | 1 | 0 | 0 |
Äänestys 2
Jaa6 Voitti
Kaupunginarkkitehdin tekemää päätösesitystä
- Aino HyöppinenVAS
- Arto LiikamaaKESK
- Jari TervahautaKESK
- Jaana KostiainenKOK
- Raija LummiKTY
- Kinnunen Tarja
Ei3
Heikki Rauhalan sekä Vilho Tikkasen kannattamaa vastaesitystä
- Liisa KoivistoKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Rauhala Heikki
- Vilho Tikkanen
Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.
- Jaa 6
- Ei 3
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Nimenhuudon mukaan suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 jaa ääntä (Hyöppinen Aino, Kinnunen Tarja, Kostiainen Jaana, Liikamaa Arto, Lummi Raija, Tervahauta Jari) ja 3 ei ääntä (Koivisto Liisa, Rauhala Heikki ja Tikkanen Vilho), poissa 2 (Hannuniemi Jari ja Pigg Pasi).
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 1 | 0 | 0 | 0 |
| KESK | 2 | 1 | 0 | 0 |
| KOK | 1 | 0 | 0 | 0 |
| KTY | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Ei tiedossa | 1 | 2 | 0 | 0 |
Äänestys 3
Jaa5
Pohjaehdotus
Ei5
Jäsen Hastin muutosesitys
Poissa 1
- Jaa 5
- Ei 5
- Tyhjä 0
- Poissa 1
Tulos: Niiden, jotka kannattivat jäsen Hastin tekemää ja varajäsen Tikkasen kannattamaa muutosesitystä, tuli äänestää EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä pohjaehdotus sai 5 JAA-ääntä ja jäsen Hastin muutosesitys 5 EI-ääntä. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä pohjaehdotus sai 5 JAA-ääntä ja jäsen Hastin muutosesitys 5 EI-ääntä. Lisäksi poissa oli 1.
Pöytäkirja kertoo vain äänimäärät. Jäsenten äänet löytyvät alkuperäisestä pöytäkirjasta tai sen äänestysliitteestä.
Äänestys 4
Jaa6 Voitti
Kaupunginarkkitehdin tekemää päätösesitystä
- Jari HannuniemiSDP
- Jonna RuokanenKESK
- Markku SadinmaaKESK
- Antti KaarlelaKOK
- Aarnio-Keinänen Johanna
- Tarkka Minna
Ei4
Liisa Koiviston kannattamaa vastaesitystä
- Laura TalvensaariVAS
- Liisa KoivistoKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Erkki HurtigKD
- Jari HastPS
Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.
- Jaa 6
- Ei 4
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Sähköisesti suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 jaa ääntä (Aarnio-Keinänen Johanna, Hannuniemi Jari, Kaarlela Antti, Ruokanen Jonna, Sadinmaa Markku, Tarkka Minna) ja 4 ei ääntä (Hast Jari, Hurtig Erkki, Koivisto Liisa, Talvensaari Laura), poissa 1 (Kanto Arto).
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 0 | 1 | 0 | 0 |
| SDP | 1 | 0 | 0 | 0 |
| KESK | 2 | 1 | 0 | 0 |
| KOK | 1 | 0 | 0 | 0 |
| KD | 0 | 1 | 0 | 0 |
| PS | 0 | 1 | 0 | 0 |
| Ei tiedossa | 2 | 0 | 0 | 0 |
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Teknisten palvelujen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää: 1) hyväksyä vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuun palautteeseen 2) hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston, 3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston julkisesti nähtäville sekä 4) pyytää valmisteluaineistoista tarvittavat lausunnot Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää: 1) hyväksyä vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuun palautteeseen 2) hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston, 3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston julkisesti nähtäville sekä 4) pyytää valmisteluaineistoista tarvittavat lausunnot 5) että, yleisötilaisuuteen osallistumismahdollisuus järjestetään Arpelassa 12.6.2024.
Päätösehdotus
Teknisten palvelujen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää: 1) hyväksyä vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuun palautteeseen 2) hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston, 3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston julkisesti nähtäville sekä 4) pyytää valmisteluaineistoista tarvittavat lausunnot Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää: 1) hyväksyä vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuun palautteeseen, 2) hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston, 3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston julkisesti nähtäville sekä 4) pyytää valmisteluaineistoista tarvittavat lausunnot.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää laajentaa Vinsanmaan kaava-alueen rajausta esitetyn mukaisesti.
Päätösehdotus
Teknisten palvelujen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää: 1) hyväksyä vastineet valmisteluaineistosta saatuun palautteeseen 2) hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavan ehdotuksen, 3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavan ehdotus julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi sekä 4) pyytää tarvittavat lausunnot Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.
Päätösehdotus
Teknisten palvelujen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää: 1) hyväksyä vastineet valmisteluaineistosta saatuun palautteeseen 2) hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavan ehdotuksen, 3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavan ehdotus julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi sekä 4) pyytää tarvittavat lausunnot Pöytäkirja pidetään kokouksessa tarkastettuna tämän asian osalta.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää: hyväksyä vastineet valmisteluaineistosta saatuun palautteeseen, hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavan ehdotuksen, asettaa tuulivoimaosayleiskaavan ehdotus julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi sekä pyytää tarvittavat lausunnot
Liitteet
- Liite 1 Kaavakartta_ehdotusvaihe_Vinsanmaa_20260120
- Liite 2 Kaavaselostus_Vinsanmaa_20260123_final
- Liite 3 Liite 1 Vinsanmaan_TOYK_OAS_Tornio_20250408
- Liite 4 Liite 2 Vastine_kaavaluonnos_lausunnot_mielipiteet_Vinsanmaa_20260114
- Liite 5 Liite 3 YVA-menettelyn yhteydessä saadun perustellun päätelmän huomioon ottaminen kaavaehdotuksen laatimisessa_20251113
- Liite 6 Liite 4 Kuorinki-Vinsanmaa_Meluselvitys
- Liite 7 Liite 5 Kuorinki-Vinsanmaa_Valkeselvitys
- Liite 8 Liite 6 Kuorinki-Vinsanmaa_Nakemaalueanalyysi
- Liite 9 Liite 7 Havainnekuvat_liiteraportti
- Liite 1 0 Liite 8 Vinsanmaan_viitasammakkoselvitys_2024