Yhdyskuntalautakunta · 18.8.2026

Hulevesitaksan päivitys

  • Diaarinumero: TRE:3652/02.04.03/2026
  • Esittelijä: Nurminen Mikko, Johtaja

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hulevesitaksan luettavuutta on parannettu ja taksaan on lisätty esimerkkejä eri maksuluokkien hulevesimaksuista ja laskentakaavoista. Taksan hintoihin tai maksujen määräytymisperusteisiin ei esitetä muutoksia. Yllä esitetyt muutokset sisältävä, hyväksyttäväksi esitettävä Tampereen kaupungin hulevesitaksa on tämän päätösehdotuksen liitteenä. Hallintosäännön 22 §:n mukaan yhdyskuntalautakunnan tehtävänä on järjestää kaupunkirakenteen kehittämistä kokonaisuutena, kaupunkisuunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa koskevat palvelut sekä viranomaispalvelut. Lautakunnan tehtävänä on vastata kestävän kaupunkikehityksen ja ympäristöpolitiikan linjausten ja sitoumusten koordinaatiosta, toimeenpanosta, hankkeistamisesta ja seurannasta sekä rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevista valmistelutehtävistä. Lautakunnalle kuuluu liikenteen hallinta lukuun ottamatta ympäristö- ja rakennusjaostolle sekä Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle kuuluvia tehtäviä. Lautakunnalle kuuluu tulvariskien ja hulevesien hallinta sekä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ja hulevesijärjestelmän vaikutusalueen määrääminen.

Päätösehdotus oli

Yhdyskuntalautakunnan päätös 27.8.2024 § 225 ja hyväksytty hulevesitaksa kumotaan. Liitteenä oleva ehdotus Tampereen kaupungin hulevesitaksaksi ja hulevesimaksun määräytymisen perusteiksi hyväksytään.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)