Yhdyskuntalautakunta · 3.3.2026

Valtuustoaloite tamperelaisten yöunien turvaamiseksi – Lauri Nevanperä ym.

  • Diaarinumero: TRE:4564/11.00.01/2025
  • Esittelijä: Nurminen Mikko, Johtaja

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Lauri Nevanperä ja 32 muuta allekirjoittajaa jättivät 25.8.2025 valtuustoaloitteen tamperelaisten yöunien turvaamiseksi yöaikaiselta äänekkäältä ajoneuvoilla ajolta. Aloitteessa on esitetty useita yömelun vähentämiseen liittyviä toimenpiteitä, mm. melumittauksia, asukkaille tehtäviä kyselyitä, poliisin kanssa tehtävän yhteistyön tiivistämistä, yöaikaisten läpiajokieltojen asettamista, lainsäädäntöön vaikuttamista sekä meluvallien rakentamista. Valtuustoaloitteeseen on laadittu lausunto yhteistyönä Tampereen kaupungin ympäristönsuojelu- ja liikennejärjestelmän suunnittelu -yksiköiden kanssa.

Päätösehdotus oli

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi: Lauri Nevanperän ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi. Aloite todetaan loppuun käsitellyksi. Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)