Yhdyskuntalautakunta · 2.12.2025
Oikaisuvaatimus rakennuttamisjohtajan päätökseen työmaasta johtuvan tärinän aiheuttamista vaurioista Karjakontiellä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Tampereen kaupungilta on haettu vahingonkorvausta 27.9.2024 päivätyllä vahingonkorvaushakemuksella toukokuussa 2024 sattuneesta työmaan aiheuttamasta vauriosta Karjakontiellä. Asianosaisen kertoman mukaan hänen talonsa läheisyydessä sijainneesta Tampereen kaupungin työmaasta johtunut tärinä on aiheuttanut halkeamia talon Siporex-seiniin. Asianosaisen korvausvaatimus on hylätty rakennuttamisjohtajan päätöksellä 21.2.2025 § 30. Oikaisuvaatimuksessa asianosainen esittää perusteluiksi, että seinien vanhat halkeamat ovat tulleet vuosia sitten ja uusia halkeamia ei ole heidän asuinaikana rakennukseen tullut ennen kyseistä työmaata. Tampereen kaupunki katsoo nyt käsillä olevassa vahinkotapahtumassa olevan huomionarvoista, että molempia rakennuksen seinissä olleita halkeamia on paikattu jo aiemmin ja ilmeisesti nämä paikkaukset ovat sittemmin pettäneet. Sillä ei ole tämän vahinkotapahtuman kannalta merkitystä, milloin halkeamat ovat seiniin alun perin syntyneet. Taratestin laatiman lausunnon ja siinä esitettyjen mittaustulosten perusteella voidaan todeta, että tärinä ei ole ollut voimakkuudeltaan sellaista, että se olisi vaurioittanut seiniä, jos niissä ei olisi ollut halkeamia jo valmiiksi. Mittaustulosten perusteella tärinä ei ole ylittänyt sallittuja raja-arvoja. Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, taikka on muuten lainvastainen. Rakennuttamisjohtaja on ollut toimivaltainen päättämään asiasta (Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä [Hallintosääntö 34 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 3.3.2025 § 4]), päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä se ole muutoinkaan lainvastainen. Asianosainen ei ole oikaisuvaatimuksessaan esittänyt tapahtuneesta mitään sellaista uutta tietoa, jonka vuoksi rakennuttamisjohtajan päätöstä tulisi myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella muuttaa. Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että oikaisuvaatimus tulee hylätä.
Päätösehdotus oli
Oikaisuvaatimus hylätään.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)