Yhdyskuntalautakunta · 10.6.2025

Yhdyskuntalautakunnan pöytäkirjojen ja sen alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjojen nähtävänä pitäminen toimikaudella 2025-2027

  • Diaarinumero: TRE:2822/00.00.03/2025
  • Esittelijä: Nurminen Mikko, Johtaja

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hallintosäännön 139 §:n mukaan kaupunginhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine muutoksenhakuohjeineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään. Muun viranomaisen pöytäkirja annetaan vastaavalla tavalla tiedoksi kunnan jäsenille, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi. Nähtävänä pitäminen on tarpeellista aina silloin, kun halutaan päätökset lainvoimaisiksi.

Päätösehdotus oli

Yhdyskuntalautakunnan tarkastetut pöytäkirjat oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen asetetaan nähtäväksi kokousviikon perjantaina kaupungin verkkosivulle.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)