Yhdyskuntalautakunta · 15.4.2025
Oikaisuvaatimus rakennuttamisjohtajan päätökseen kaatumisesta Pyynikintiellä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Tampereen kaupungilta on haettu vahingonkorvausta 26.10.2023 päivätyllä vahingonkorvaushakemuksella 21.10.2023 klo 20.30 Pyynikintiellä sattuneesta kaatumisesta. Asianosaisen korvausvaatimus on hylätty rakennuttamisjohtajan päätöksellä 19.9.2024 § 158. Oikaisuvaatimuksessa asianosainen esittää perusteluiksi muun muassa puutteelliset valaistusolosuhteet vahinkopaikalla sekä toteaa, että vahinkotapahtuman kulkuun ei liity epäselvyyttä. Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, taikka on muuten lainvastainen. Rakennuttamisjohtaja on ollut toimivaltainen päättämään asiasta (Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä [Hallintosääntö 34 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 3.3.2025 § 4]), päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä se ole muutoinkaan lainvastainen. Asianosainen ei ole oikaisuvaatimuksessaan esittänyt tapahtuneesta mitään sellaista uutta tietoa, jonka vuoksi rakennuttamisjohtajan päätöstä tulisi myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella muuttaa. Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että oikaisuvaatimus tulee hylätä. Toimivalta: Kuntalaki § 134.
Päätösehdotus oli
Oikaisuvaatimus hylätään.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)