Yhdyskuntalautakunta · 4.2.2025
Kaupunkiympäristön palvelualueen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteko 2024
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Hallintosäännön 81 §:n mukaan lautakunnat vastaavat tehtäväalueensa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta. Lautakunnan raportoivat kaupunginhallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Kaupunginhallituksen on toimintakertomuksessaan annettava selonteko, miten sisäisen valvonta ja siihen liittyvä riskienhallinta on järjestetty, onko valvonnassa havaittu puutteita kuluneella tilikaudella ja miten sisäistä valvontaa on tarkoitus kehittää voimassa olevalla taloussuunnittelukaudella. Sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa, että lakeja, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan ja että omaisuus ja voimavarat turvataan. Kokonaisarviona lausutaan, että kaupunkiympäristön palvelualueen sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat pääosin hyvällä tasolla. Merkittäviä puutteita ei ole todettu. Palvelualuetasoisia kehittämiskohteita vuodelle 2025 ovat: häiriötilanteiden tiedonkulun ja viestinnän käytänteiden kehittäminen, sekä tiedonhallinnan kehittäminen (mm. tiedonhallinnan arjen käytänteet, tietojärjestelmien käyttöoikeuksien hallinta ja arkistonmuodostussuunnitelmat Kaupunkiympäristön palvelualueen selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuodelta 2024 on liitteenä.
Päätösehdotus oli
Kaupunkiympäristön palvelualueen selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä vuodelta 2024 hyväksytään.
Kokouskäsittely
Jouni Sivenius ja Ari Vandell poistuivat kokouksesta asian käsittelyn aikana.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)