Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto · 7.4.2026
Rakennetun ympäristön ja julkisen kaupunkitilan vuosikatselmus 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
”Rakennusvalvontaviranomaisen on rakennusjärjestyksen 50 §:n mukaan suoritettava vuosittain toukokuussa rakennusten ulkopuolisten osien kuten julkisivujen, aitojen, porttien ja pihamaiden sekä katujen yms. katselmus, jossa todetaan, ovatko mainitut kohteet asianmukaisessa kunnossa ja mikäli puutteellisuuksia ilmenee, ryhdyttävä toimenpiteisiin niiden poistamiseksi. Lisäksi huomiota kiinnitetään tonteilla tapahtuvaan säilyttämiseen ja varastointiin. Ympäristö- ja rakennusjaoston jäsenet osallistuvat katselmukseen mahdollisuuksien mukaan. Katselmuksesta on kuulutettava niin, kuin kunnallisista ilmoituksista on määrätty.”
Päätösehdotus oli
Ympäristö- ja rakennusjaosto päättää, että jaoston jäsenet osallistuvat katselmuksen toimittamiseen mahdollisuuksien mukaan ja katselmuksesta on kuulutettava niin, kuin kunnallisista ilmoituksista on määrätty.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)