Tarkastuslautakunta · 15.4.2025
Tampereen kaupungin vuoden 2024 tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuuston päätettäväksi: Kaupunginvaltuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi. Kaupunginvaltuusto myöntää vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.–31.12.2024 edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Tampereen kaupungin tilintarkastaja on tarkastanut vuoden 2024 tilinpäätöksen ja luovuttaa tilinarkastuskertomuksen kokouksessa. Tilintarkastaja on antanut mukautetun tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2024. Talousarvion sitovien tavoitteiden olennaisia ylityksiä on tapahtunut kahden palvelualueen kohdalla. Asunto- ja kiinteistölautakunnan toimintakate toteutui 16,97 miljoonaa euroa/9 % heikompana (tilivelvolliset: asunto- ja kiinteistölautakunta ja elinvoiman palvelualueen johtaja). Konsernihallinnon yhteiset erät toimintakate toteutui 19,17 miljoonaa euroa/21 % heikompana (tilivelvolliset: kaupunginhallitus ja konsernijohtaja). Tilintarkastaja esittää vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltaan tilikaudelta edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat. Tilintarkastuskertomus ei sisällä sellaisia kuntalain 125 §:ssä tarkoitettuja muistutuksia, joista tarkastuslautakunnan on lain mukaan hankittava asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto.
Päätösehdotus oli
Päätösehdotus tehdään kokouksessa.
Kokouskäsittely
Asian esittelijä kaupunginreviisori Heli Nikander lisäsi asian perusteluihin virkkeet: ”Tilintarkastaja on antanut mukautetun tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2024. Talousarvion sitovien tavoitteiden olennaisia ylityksiä on tapahtunut kahden palvelualueen kohdalla. Asunto- ja kiinteistölautakunnan toimintakate toteutui 16,97 miljoonaa euroa/9 % heikompana (tilivelvolliset: asunto- ja kiinteistölautakunta ja elinvoiman palvelualueen johtaja). Konsernihallinnon yhteiset erät toimintakate toteutui 19,17 miljoonaa euroa/21 % heikompana (tilivelvolliset: kaupunginhallitus ja konsernijohtaja). Tilintarkastaja esittää vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltaan tilikaudelta edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat. Tilintarkastuskertomus ei sisällä sellaisia kuntalain 125 §:ssä tarkoitettuja muistutuksia, joista tarkastuslautakunnan on lain mukaan hankittava asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto.” Asian esittelijä kaupunginreviisori Heli Nikander teki kokouksessa seuraavan päätösehdotuksen. Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuuston päätettäväksi: Kaupunginvaltuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi. Kaupunginvaltuusto myöntää vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.–31.12.2024 edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat. Puheenjohtaja totesi näin muutettujen perustelujen ja päätösehdotuksen olevan asian käsittelyn pohjana.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)