Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta · 12.2.2026
Tampereen Jousiampujat ry:ltä perittävät Osmonkallion ja Mustavuoren jousiammuntaratojen käyttökorvaukset vuonna 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Hallintosäännön (2.9.2025) 16 § mukaisesti lautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta palveluista ja tuotteista perittävien maksujen hyväksymisestä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on siirtänyt tätä toimivaltaa osittain viranhaltijoille (11.12.2025 § 142), mutta toimivallan siirto ei koske nyt kyseessä olevia hintoja. Tampereen Jousiampujat ry käyttää Osmonkallion väestönsuojassa sijaitsevaa jousiammuntarataa talvikaudella (syys-huhtikuu) ja Mustavuoressa sijaitsevaa jousiammuntarataa kesäkaudella (touko-elokuu). Seura järjestää Osmonkallion tiloissa myös koululaisten tilaisuuksia, joissa käy vuosittain noin 300 oppilasta. Seura pitää ammuntataustat kunnossa talkoovoimin. Mustavuoressa seura huolehtii radan siisteydestä, ylläpidosta ja valvonnasta talkoovoimin. Esitetään, että Tampereen Jousiampujat ry:ltä peritään vuodelta 2026 Osmonkallion jousiammuntaradan käyttökorvauksena yhteensä 1 870 euroa lisättynä voimassa olevalla arvonlisäverolla ja Mustavuoren jousiammuntaradan käyttökorvauksena yhteensä 770 euroa lisättynä voimassa olevalla arvonlisäverolla. Esitettävät, arvonlisäverottomat hinnat on korotettu kymmenellä prosentilla vuoden 2025 hinnoista noudattaen talouden tasapainottamisohjelman mukaisia kaikkien liikuntatilojen hintojen korotuksia. Maksut tulee maksaa laskua vastaan 30.6.2026.
Päätösehdotus oli
Tampereen Jousiampujat ry:ltä (y-tunnus 1007160-3) peritään vuonna 2026 Osmonkallion jousiammuntaradan käyttökorvauksena yhteensä 1 870 euroa ja Mustavuoren jousiammuntaradan käyttökorvauksena yhteensä 770 euroa. Maksuihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero ja maksut tulee maksaa laskua vastaa 30.6.2026.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)