Kaupunginvaltuusto · 27.1.2025

Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri

  • Diaarinumero: TRE:738/01.02.00/2024

Päätös

Asia merkittiin tiedoksi.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus oli

Merkitään tiedoksi tarkastuslautakunnan ilmoittamat sidonnaisuusilmoitukset.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Tarkastuslautakunta, 10.12.2024

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan tiettyjen luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on tehtävä sidonnaisuusilmoitus. Lainkohdan tarkoituksena on päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen. Ilmoitusvelvollisen on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävän hoitamisessa. Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi kerran vuodessa. Ilmoitusvelvollisuus koskee lain mukaan kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Tampereella ilmoitusvelvollisia ovat valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat pormestari ja apulaispormestarit kaupunginhallituksen jäsenet, varajäsenet ja esittelijät kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenet, varajäsenet ja esittelijä yhdyskuntalautakunnan jäsenet, varajäsenet ja esittelijät yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston jäsenet, varajäsenet ja esittelijät yhdyskuntalautakunnan alueellisen ympäristöterveydenhuollon jaoston jäsenet, varajäsenet ja esittelijät alueellisen jätehuoltolautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät elinvoima- ja osaamislautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät asunto- ja kiinteistölautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät Lisäksi kaikkien toimielinten 1. varaesittelijä. Lain mukaan kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Sidonnaisuusrekisterin rekisterinpitäjä on tarkastuslautakunta. Rekisteristä on laadittu Henkilötietolain (523/99) 10 §:n mukainen rekisteriseloste. Sidonnaisuusilmoitukset ja rekisteriseloste julkaistaan kaupungin yleisessä tietoverkossa www.tampere.fi/tampereen kaupunki/päätöksenteko/luottamushenkilöt tarkastuslautakunnan kokouksen jälkeen. Jokainen ilmoitusvelvollinen on itse vastuussa ilmoituksen tekemisestä ja siinä tapahtuvista muutoksista. Tarkastuslautakunnalla on lain mukaan mahdollisuus tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uusi ilmoitus tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta. Sidonnaisuusilmoitus ei korvaa luottamushenkilön velvollisuutta esittää toimielimen pyynnöstä selvityksiä esteellisyyden arvioimiseksi tarvittavista seikoista. Esittelijä Nikander Heli, Kaupunginreviisori, [poistettu] Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne kaupunginvaltuuston tiedoksi. Päätösehdotus hyväksyttiin.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)