Kaupunginhallitus · 5.10.2026
Kaupunginhallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessaan vuodelta 2025 esittämiin huomioihin
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Tampereen kaupungin tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksensa vuodelta 2025, ja kaupunginvaltuusto on käsitellyt sen kokouksessaan 18.5.2026 (§ 67). Kaupunginvaltuusto velvoitti kaupunginhallitusta ja lautakuntia ryhtymään toimiin arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden johdosta sekä raportoimaan näistä valtuustolle lokakuun 2026 loppuun mennessä. Konsernihallinnon strategiayksikkö on pyytänyt vastaukset tarkastuslautakunnan esittämiin huomioihin ja laatinut niistä liitteenä olevan koosteen. Vastauksista käyvät ilmi toimenpiteet, joihin on jo ryhdytty tai joihin ryhdytään arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden johdosta. Annetut vastaukset on valmisteltu virkamiestyönä. Annetut vastaukset esitetään tässä koosteessa kokonaisuudessaan lyhentämättöminä. Liitteenä oleva kooste toimii kaupunginhallituksen vastauksena kaupunginvaltuustolle.
Päätösehdotus oli
Esitetään valtuuston päätettäväksi: Kaupunginhallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessaan vuodelta 2025 esittämiin huomioihin merkitään tiedoksi.
Kokouskäsittely
Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden talousjohtaja Mikko Koskelalle, johtaja Reija Linnamaalle, johtaja Lauri Savisaarelle, johtaja Pekka Salmelle ja johtaja Mikko Nurmiselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.
Liitteet
- Kh 5.10.2026 Kaupunginhallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessaan vuodelta 2025 esittämiin huomioihin.pdf
- Kh 5.10.2026 Tampereen kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2025.pdf
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)