Kaupunginhallitus · 5.10.2026

Keskusvaalilautakunnan päätös 17.9.2026 § 13 varavaltuutetun määräämisestä Kokoomuksen ja RKP:n Tampereen valtuustoryhmälle

  • Diaarinumero: TRE:2683/00.00.03/2026
  • Esittelijä: Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Keskusvaalilautakunta on 17.9.2026 § 13 määrännyt Timo Antikaisen Kokoomuksen ja RKP:n Tampereen valtuustoryhmän 18. varavaltuutetuksi.

Päätösehdotus oli

Esitetään valtuuston päätettäväksi: Keskusvaalilautakunnan päätös 17.9.2026 § 13 merkitään tiedoksi.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden talousjohtaja Mikko Koskelalle, johtaja Pekka Salmelle ja johtaja Mikko Nurmiselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Keskusvaalilautakunta, 17.9.2026

Kaupunginvaltuuston todettua 8.6.2026 varavaltuutettu Patrick Itäniemen varavaltuutetun luottamustoimet päättyneeksi Kokoomuksen ja RKP:n Tampereen valtuustoryhmän varavaltuutettujen määrä on jäänyt vajaaksi. Valtuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa vaalilain 93 §:n mukaisesti määräämään valtuustoryhmälle uuden varavaltuutetun. Esittelijä Perämaa Juha, Juristi, [poistettu] Timo Antikainen määrätään Kokoomuksen ja RKP:n Tampereen valtuustoryhmän 18. varavaltuutetuksi. Päätösehdotus hyväksyttiin.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)