Kaupunginhallitus · 9.3.2026

Arvonimen hakeminen

  • Diaarinumero: TRE:1261/00.04.02/2026
  • Esittelijä: Nurminen Ilmari, Pormestari

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä. Arvonimet myöntää tasavallan presidentti. Arvonimilautakunta antaa arvonimiasioista lausuntonsa presidentille. Lautakunnan esitysten tekninen valmistelu tapahtuu valtioneuvoston kansliassa. Esitysten käsittelyaika lausuntokierroksineen saattaa olla jopa yhdeksän kuukautta. Tasavallan presidentti myöntää arvonimiä yleensä kaksi kertaa vuodessa: touko-kesäkuussa ja marras-joulukuussa. Arvonimistä maksettavasta verosta on säädetty laissa arvonimistä suoritettavasta verosta. Lain 2 §:ssä on määritelty kunkin arvonimiryhmän vero. Veron määrä on alempi, jos asianomainen on päätoimisessa virka- tai työsuhteessa tai muussa siihen verrattavassa palvelussuhteessa valtioon, kuntaan tai kirkkoon tai on siirtynyt sellaisesta eläkkeelle. Tämän asian liite (arvonimihakemuksen liite) tulee julkiseksi, kun tasavallan presidentin myöntämät arvonimet on julkistettu. Hallintosäännön (2.9.2025) 14.2 §:n 13. kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää arvonimien hakemisesta.

Päätösehdotus oli

Tampereen kaupunki päättää hakea arvonimeä liitteen mukaisesti. Arvonimestä aiheutuva vero 7 000 euroa maksetaan kustannuspaikalta 113120, Kaupunginhallitus sis.til. 20041.

Kokouskäsittely

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kokouksen puheenjohtaja pormestari Ilmari Nurminen toimi asian esittelijänä.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)