Kaupunginhallitus · 16.2.2026
Viiden tähden keskusta -kehitysohjelman tilannekatsaus ja päivitetty ohjelmasuunnitelma
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Tampereen keskusta on kaupunkimme näyteikkuna ja erottuvuustekijä. Sen vetovoima vaikuttaa ratkaisevasti koko kaupungin menestymiseen. Tampereella keskustaa on kehitetty suunnitelmallisesti, ja tuloksena kaupunkimme erottuu rohkeana edelläkävijänä. Luomme elävää kaupunkiympäristöä maisemiin, joissa viihdytään. Vahva visio keskustan kehittämisestä tekee Tampereesta uskottavan ja luotettavan kumppanin elinkeinoelämälle sekä kiinnostavan paikan asua ja tehdä töitä. Investoinnit keskustan kehitykseen vastaavat Tampereen kasvuun ja vaikuttavat kaupungin pitovoimaan ratkaisevalla tavalla: ne työllistävät, parantavat viihtyisyyttä sekä kasvattavat Tampereen kilpailukykyä. Viiden tähden keskusta -kehitysohjelma on toteuttanut lukuisin toimenpitein Tampereen kaupunkistrategiaa ja Tampereen keskusta 2040 -visiota. Tampereen keskustan kehittämistä ohjaava visio vuoteen 2040 on: "Vuonna 2040 Tampere erottuu edistyksellisen, elämyksellisen ja omaleimaisen keskustan ansiosta." Kehitysohjelma jatkaa vision toteuttamista. Kaupunginhallitus päätti 26.5.2025 (§ 250) Viiden tähden keskusta -kehitysohjelman kohdentamisesta strategisesti kaikkein merkittävimpiin hankekokonaisuuksiin, mikä selkeyttää kaupunginhallituksen ohjausroolia. Kaupunginhallitukselle esitellään Viiden tähden keskusta -kehitysohjelman vuosittainen tilannekatsaus ja uudistettu ohjelmasuunnitelma, joka vastaa nykyistä ohjelman kohdennusta sekä uutta kaupunkistrategiaa. Tilannekatsaus Tilannekatsauksessa käydään läpi kehitysohjelman määrällisten tavoitteiden ja vuoden 2025 painotusten toteutumaa sekä vuodelle 2026 asetettuja painotuksia. Lisäksi esitellään ohjelman organisointimallia ja uutta tavoitteistoa. Vuoden 2026 painotukset on käsitelty kaupunginhallituksessa (250 §) 26.5.2025. Painotukset vuodelle 2026 ovat: Asemakorttelit: Asemakeskuksen ja Pohjoiskannen yhdistetyn laajemman suunnittelualueen hankekehityksen edistäminen ja asemakaavan hyväksyminen sekä Tampereen henkilöratapihahankkeen vuonna 2025 käynnistyneen toteutuksen yhteistyö Väyläviraston kanssa Tampereen keskustan maanalaisen liikenteen ja pysäköinnin seuraavien vaiheiden edistäminen Ratinan stadionin ja suvannon alueen pitkän aikavälin kehityskonseptin valmistelu (26.5.2025 päätettyjen linjausten jälkeen kehityskonseptiin on lisätty myös Takon alue) Keskustan elinkeinovision jalkauttaminen ja toimenpiteiden edistäminen Kohdennetun kehitysohjelmalaajuuden ja lautakunnille siirtyvien tehtävien yhteistoimintamallin luominen Keskustan elinkeinovision toimenpiteiden edistämistä ehdotetaan siirrettäväksi vuoden 2026 painotuksista tuleviin keskustan kehittämislinjauksiin, jotka käsitellään kaupunginhallituksessa niiden valmistuttua. Keskustan kehittämisen muiden, myöhemmin saatavien määrällisten tavoitteiden toteumatietoja tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi vuoden 2027 painotusten käsittelyn yhteydessä. Ohjelmasuunnitelma Kaupunginhallitus ohjaa hallintosäännön mukaisesti kaupunkistrategian toteutusta tukevia kehitysohjelmia. Ohjelmajohtamisen mallin mukaisesti ohjelman toteutuksen ohjenuorana toimii ohjelmasuunnitelma, jota tarkennetaan ja täydennetään ohjelman toteutusvaiheen aikana. Viiden tähden keskusta -ohjelmasuunnitelmaa on uudistettu kauttaaltaan, jotta se vastaa paremmin ohjelman nykyistä kohdennusta, ja kaupunginhallitus saa kokonaiskuvan ohjelman hankekokonaisuuksista. Vuodesta 2026 eteenpäin kehitysohjelman hankekokonaisuudet ovat Asemakorttelit, maanalaiset ratkaisut, Ratinan ja Takon alue, Särkänniemen elämysalue sekä keskustan kehittämislinjausten koordinointi ja toimeenpanon raportointi. Ohjelman tavoitteita on päivitetty vastaamaan uutta kaupunkistrategiaa. Vuoteen 2040 asetetut hyötytavoitteet ovat pysyneet ennallaan pientä lisäystä lukuun ottamatta: keskustan tavoiteltaviin ominaisuuksiin on lisätty turvallisuus. Täydennetyt hyötytavoitteet ovat: Keskusta on kiinnostava ja vetovoimainen tapahtumien, palveluiden ja elinkeinojen toimintaympäristö Keskusta on viihtyisä, turvallinen ja haluttu vapaa-ajan, virkistyksen ja asumisen ympäristö Keskusta on saavutettavissa kaikilla liikennemuodoilla ja liikkuminen on sujuvaa Hyötytavoitteet pyritään saavuttamaan toteuttamalla valtuustokaudella 2025–2029 hankekokonaisuuksiin pohjautuvia osatavoitteita: Kehittämislinjaukset: Varmistamme keskustan kehittämisen kunnianhimon ja ajantasaisuuden päivittämällä keskustan kehittämislinjaukset yhteistyössä palvelualueiden ja keskeisten sidosryhmien kanssa. Asemakorttelit: Kehitämme asemakortteleiden aluetta, viihtyisyyttä ja sujuvuutta sekä vahvistamme edellytyksiä elinkeinojen ja asumisen sijoittumiselle rautatieaseman ympäristöön. Maanalaiset ratkaisut: Mahdollistamme tulevaisuuden kehittämishankkeet ja sujuvan liikkumisen keskustassa toteuttamalla muun kehittämisen kannalta välttämättömiä keskustan maanalaisia ratkaisuja. Särkänniemen elämysalue: Tuemme Särkänniemen elämysalueen kehittämistä kokonaisuutena yhteistyöllä, vahvistamme alueen ympärivuotista käyttöä ja luomme edellytyksiä toimijoiden sijoittumiselle alueelle. Ratinan ja Takon alue: Laadimme toteuttamiskelpoisen vision Ratinan suvannon, Tampereen stadionin ja Takon alueen kehittämiselle ja käynnistämme sen toteutuksen. Tavoitteiston lisäksi ohjelmasuunnitelmassa esitetään ohjelman organisoitumisen käytännöt sekä ohjauksen ja seurannan menetelmät. Strategisen hankekehityksen yksikön siirryttyä vuoden 2026 alussa konsernihallinnosta kaupunkiympäristön palvelualueelle ohjelman omistajana aloitti kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja. Hallintosäännön (2.9.2025) 14.1 §:n 9. kohdan mukaisesti kaupunginhallituksen tehtävänä on ohjata kaupunkistrategian toteutusta tukevia kehitysohjelmia.
Päätösehdotus oli
Viiden tähden keskusta -kehitysohjelman tilannekatsaus, vuoden 2026 päivitetyt painotukset ja ohjelmasuunnitelman päivitys merkitään tiedoksi.
Kokouskäsittely
Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Mikko Nurmiselle, hankejohtaja Tero Tenhuselle, johtaja Pekka Salmelle ja kiinteistöjohtaja Virpi Ekholmille. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa. Asian esittelijä, konsernijohtaja Juha Yli-Rajala totesi, että esityslistan julkaisun jälkeen oli huomattu asian toisen liitteen, ohjelmasuunnitelman puuttuneen esityslistalta. Asia korjattiin ja kaupunginhallitukselle tiedotettiin asiasta hyvissä ajoin ennen kokousta. Puheenjohtaja totesi molempien asian liitteiden olevan päätöksenteon pohjana.
Liitteet
- Kh 16.2.2026 Viiden tähden keskusta kehitysohjelma, tilannekatsaus.pdf
- Kh 16.2.2026 Viiden tähden keskusta ohjelmasuunnitelma 2026.pdf
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)