Kaupunginhallitus · 20.10.2025
Tampereen kaupungin omistajaohjauksen periaatteiden uudistaminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus oli
Esitetään valtuuston päätettäväksi: Tampereen kaupungin omistajaohjauksen uudistetut periaatteet hyväksytään liitteen mukaisesti.
Kokouskäsittely
Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolaiselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistui ennen päätöksentekoa.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallituksen konsernijaosto, 30.9.2025
Omistajaohjauksen periaatteet on valtuuston päättämä periaatelinjaus siitä, milloin ja miksi Tampereen kaupunki järjestää toimintojaan yhtiömuodossa sekä miten konsernin toimintaa kehitetään. Edellisen kerran valtuusto on päättänyt periaatteista vuonna 2017. Muita valtuuston hyväksymiä konserniyhtiöiden toimintaa ohjaavia dokumentteja ovat kaupunkistrategia ja konserniohje. Omistajaohjauksen periaatteet linjaavat kaupungin tahtoa sen toimiessa konsernina ja osakeyhtiöinä. Erityisesti periaatteet ohjaavat kaupunginhallituksen konsernijaostoa ja omistajaohjausyksikköä näiden valmistellessa, päättäessä ja kehittäessä konsernin toimintaa. Konserniohje on kaupungin ohje yhtiöille niiden ja kaupungin välisestä vuorovaikutuksesta. Kuntalain 46, 47 ja 48 pykälät määräävät kunnan omistajaohjauksesta, konsernin toiminnasta ja konserniohjeesta sekä konsernijohdon roolista omistajaohjauksen toteuttamisessa ja valvonnassa. Valtuuston hyväksymät omistajaohjauksen periaatteet täydentävät kuntalakia Tampereella toteutettavan yhtiömuotoisen toiminnan osalta. Omistajaohjauksen periaatteet -dokumentista on liitteenä sekä voimassa oleva versio että esitys päivitetyiksi periaatteiksi. Uudessa versiossa tekstiä on lyhennetty, tiivistetty ja muutettu sekä poistettu niin paljon, että sellaisen version esittäminen, mistä näkyisi tehdyt muutokset, ei ollut enää mielekästä. Merkittävimmät muutokset uusiin periaatteisiin liittyvät 1) muualla, esimerkiksi konserniohjeessa, jo linjatun tekstin poistamiseen, 2) konserniyhtiöiden merkityksen ja strategisen perustan korostamiseen kuntalaisten näkökulmasta ja 3) yhtiöomistusten luokitteluun kolmeen kategoriaan niiden omistajaintressin mukaan. Dokumentin keskeisiä linjauksia on kappaleissa 4 ja 5, niiden ydin on ennallaan eikä merkittäviä uudistustarpeita ole ilmaantunut. Omistajastrategioiden osalta tekstiä on täydennetty siten, että jatkossa konsernijaoston päättämistä omistajastrategioista muodostetaan julkinen yhteenveto, jossa kuntalaisille kerrotaan mahdollisia liikesalaisuuksia lukuun ottamatta avoimesti omistajan tavoitteista ja ajatuksista yhtiöomistusten suhteen. Kaupunginhallituksen konsernijaosto on käsitellyt periaatteiden valmistelua kokouksessaan 20.5.2025 § 43. Hallintosäännön (2.9.2025) 15.1 § 6. kohdan mukaan konsernijaoston tehtävänä on valmistella osaltaan esitykset konsernin omistajaohjauksen periaatteista. Esittelijä Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja, [poistettu] Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, [poistettu] Esitetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi: Tampereen kaupungin omistajaohjauksen uudistetut periaatteet hyväksytään liitteen mukaisesti. Päätösehdotus hyväksyttiin. Pormestari Ilmari Nurminen ja konsernijohtaja Juha Yli-Rajala saapuivat kokoukseen asian käsittelyn aikana. Konsernijohtaja Yli-Rajala siirtyi asian esittelijäksi. Kokouksessa päivitetty liite on pöytäkirjan liitteenä.
Liitteet
- Khkoja 30.9.2025 Tampereen kaupungin omistajaohjauksen periaatteet, valtuusto hyväksynyt 2.10.2017.pdf
- Khkoja 30.9.2025 Tampereen kaupungin omistajaohjauksen periaatteet, esitys uudistetuiksi periaatteiksi, päivitetty.pdf
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)