Kaupunginhallitus · 12.5.2025

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan palkkio alue- ja kuntavaaleissa 2025

  • Diaarinumero: TRE:5716/01.02.01/2024
  • Esittelijä: Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien vaalipäivä oli 13.4.2025. Tampereen kaupungin hallintosäännön Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset -liitteen 5 §:n 3 momentin mukaan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle maksettavan, vaaleista kullakin kerralla aiheutuneeseen työmäärään perustuvan kertapalkkion määrää kaupunginhallitus. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana toimii Tero Arvonen. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalla on osaltaan vastuullinen rooli vaalien järjestämisessä ja hänellä on myös suoraan vaalilakiin perustuvia tehtäviä. Alue- ja kuntavaaleissa 2025 keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja on varsinaisten kokousten ulkopuolella osallistunut keskusvaalilautakunnan järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Lisäksi puheenjohtaja on ennakkoäänestysaikana kiertänyt äänestyspaikkoja ja ohjeistanut vaalitoimitsijoiden toimintaa. Edellisissä vaaleissa, europarlamenttivaalit 2024, puheenjohtajan palkkio oli 2 000 euroa. Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 29.4.2025 § 62 esittänyt keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle kertapalkkioksi 2 500 euroa.

Päätösehdotus oli

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle maksettavaksi kertapalkkioksi vuonna 2025 toimitettujen alue- ja kuntavaalien osalta määrätään 2 500 euroa.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)