Kaupunginhallitus · 17.3.2025
Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle asemakaavaa nro 8792 koskevien valitusten johdosta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.12.2024 § 201 asemakaavaehdotuksen nro 8792, Kissanmaa, Kaleva, Uusikylä, Hakametsän urheilualueen uudistaminen. Päätöksestä on jätetty kaksi valituskirjelmää Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valituksissa on vaadittu kaupunginvaltuuston päätöksen kumoamista. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on pyytänyt kaupungilta lausuntoa valitusten johdosta. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on myöntänyt lisäaikaa lausunnon antamiselle 20.3.2025 asti. Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.1.2025) 14 §:n 26. kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää selityksen, vastineen tai lausunnon antamisesta valtuuston päätöstä koskevan valituksen johdosta, jos kaupunginhallitus yhtyy valtuuston päätökseen. Kaupunginhallitus yhtyy kaupunginvaltuuston päätöksen 16.12.2024 § 201 lopputulokseen. Kaupunginhallitus on toimivaltainen antamaan lausunnon valitusten johdosta. Ehdotus Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle annettavaksi lausunnoksi on liitteenä. Ehdotuksen mukaan valitukset tulee hylätä. Kaupunginvaltuuston päätös ei ole ollut lainvastainen. Liitteet sisältävät henkilötietoja, minkä johdosta niiden verkkojulkisuutta on rajoitettu.
Päätösehdotus oli
Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle annetaan liitteenä oleva lausunto asemakaavaa nro 8792 koskevien valitusten johdosta.
Kokouskäsittely
Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Mikko Nurmiselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistui ennen päätöksentekoa.
Liitteet
- Kh 17.3.2025 Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö 30.1.2025.pdf
- Kh 17.3.2025 Lausunnon Liite 1 Pinta-alatarkastelu (7.3.2025).pdf
- Kh 17.3.2025 Lausunnon Liite 2 Tampereen kantakaupungin vaiheyleiskaava valtuustokaudelle 2017–2021, kaavaselostus.pdf
- Kh 17.3.2025 Lausunnon Liite 3 Lukiokoulutuksen palveluverkkoselvitys (elinvoima- ja osaamislautakunta 7.6.2023).pdf
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)