Kaupunginhallitus · 13.1.2025
Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen seutuvertailujen tilannekatsaus
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Asia jäi pöydälle 16.12.2024 kokouksessa. Esittelijä uudisti päätösehdotuksensa.
Päätösehdotus oli
Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen seutuvertailujen tilannekatsaus merkitään tiedoksi.
Kokouskäsittely
Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Lauri Savisaarelle ja controller Henrik Hiekkataipaleelle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa. Ilmari Nurminen ja Marika Puolimatka poistuivat kokouksesta ja Lassi Kaleva saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 16.12.2024
Seututiedon tuottaminen ja ylläpitäminen yhteistyön keskeisissä teemoissa on olennainen osa seututyöryhmien työskentelyä. Seutuvertailut kokoavat yhteen Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan esi- ja perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen keskeiset tunnusluvut. Tampereen kaupunkiseudulla on tehty nykymuotoisia seutuvertailuja vuodesta 2017 lähtien. Vertailussa käytettävät talous- ja toimintatiedot on kerätty kaupunkiseudun kunnilta keväällä ja kesällä 2023. Lisäksi lähteinä on käytetty Kuntaliiton, Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tietoja. Vertailut on valmisteltu Tampereen kaupungin controllerin Henrik Hiekkataipaleen johdolla ja tiiviissä yhteistyössä opetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen asiantuntijoiden kanssa. Seutuvertailujen kokoaminen voidaan tunnistaa oppimis- ja kehittämisprosessiksi, joka rakentaa syvällisempää ymmärrystä palveluista ja tulevaisuuden tarpeista sekä auttaa kehittämään toimintaa edelleen. Seutuvertailut toimivat tietopankkina myös päätöksenteossa esimerkiksi kuntien talousarvioita valmisteltaessa. Vertailuja on kehitetty niin, että ne sisältävät myös kuntakohtaiset toimenpidesuositukset. Esittelijä Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, [poistettu] Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen seutuvertailujen tilannekatsaus merkitään tiedoksi. Asia jätettiin pöydälle. Asian käsittelyn kuluessa puheenjohtaja ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Aarne Raevaara kannatti puheenjohtajan ehdotusta, minkä jälkeen puheenjohtaja tiedusteli pöydällepanoehdotuksensa saamaa kannatusta ja totesi sen tulleen hyväksytyksi yksimielisesti.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)