Kaupunginhallituksen konsernijaosto · 17.2.2026
LISÄPYKÄLÄ: Jäsenten nimeäminen Suomen Hopealinjat Oy:n hallitukseen (lisäpykälä)
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous valitsee yhtiön hallituksen jäsenet. Hallintosäännön 15 §:n mukaan konsernijaosto nimeää kaupungin ehdokkaat tytär- ja osakkuusyhteisöjen hallituksiin. Hallituksen jäsenmäärä on määrätty yhtiöjärjestyksessä. Kuntalain 47 §:n 2. momentin mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Konserniohjeen mukaan hallitusjäsenen suositeltava enimmäisaika saman yhtiön hallituksessa on kahdeksan vuotta. Suomen Hopealinjat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Janne Salonen on toiminut tehtävässä tuon ajan, mutta hänen jatkamisensa hallituksen jäsenenä poikkeuksellisesti yli suositusajan on perusteltua huomioiden omistajan tavoitteet yhtiön tulevaisuudelle. Konsernijaosto päättää konserniyhtiöiden hallitusjäsenten nimeämisestä maaliskuun kokouksessa, mutta Suomen Hopealinjat Oy:n osalta on tarkoituksenmukaista aikaistaa nimeämistä. Hallituksen valinta on omistajan merkittävimpiä päätöksiä, sillä siinä omistaja nimeää sen kokoonpanon, jonka johdettavaksi yhtiön liiketoiminta ja varat uskotaan, ja jonka omistaja arvelee parhaiten toteuttavan päättämäänsä omistajastrategiaa sekä yhtiölle asettamiaan tavoitteita.
Päätösehdotus oli
Suomen Hopealinjat Oy:n hallituksen jäseniksi nimetään Asko Koskinen (pj.), Janne Salonen ja Jari Ahjoharju. Päätös annetaan kuntalain 46 §:n tarkoittamana ohjeena kaupungin yhtiökokousedustajalle.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)