Kasvatus- ja opetuslautakunta · 14.4.2026
Koordinaattorin viran (3) perustaminen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmään
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmässä, asiakasmaksu- ja asiakaspalvelutiimissä, koordinaattorin tehtävät ovat toimia. Tehtävien uudelleenjärjestelyjen vuoksi tehtävät tulevat jatkossa sisältämään julkisen vallan käyttöä ja edellyttämään siten virkasuhdetta. Koordinaattoreille siirretään päätösvalta varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikan myöntämisestä. Lisäksi tehtävään tulee kuulumaan tarvittaessa varhaiskasvatuksen ja esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen valmistelua, päätöksentekoa ja laskuttamista nykyisten tehtävien lisäksi. Muutoksella pyritään vaikuttamaan myös joustavuuteen tiimin sisällä ja helpottamaan ruuhka-aikoja. Virkojen perustaminen ei lisää henkilötyövuosia, koska vastaavat toimet tullaan lakkauttamaan myöhemmin ja toimessa olleet henkilöt siirtämään perustettuihin virkoihin. Muutoksella ei ole vaikutusta palkkaukseen. Esitetään, että varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmään, asiakaspalveluyksikköön, perustetaan 1.6.2026 kolme koordinaattorin virkaa. Perustettavien (2) virkojen tiedot: Toimintayksikkö: Sivistyspalvelujen palvelualue, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmä, asiakasmaksut ja asiakaspalvelu Tehtävänimike: Koordinaattori Kustannuspaikka: 131010 Esihenkilö: Asiakaspalvelupäällikkö Palvelussuhteen laji: Virka Peruspalkka: 3465,91 Hinnoittelu: 59999999 599ERI, taso A1 Asema: Muu Esihenkilöasema: Ei Työaikajärjestelmä: Toimistotyöaika 36,25 tuntia/vko Koko/osa-aikaisuus: Kokoaikainen Perustettavan (1) viran tiedot: Toimintayksikkö: Sivistyspalvelujen palvelualue, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmä, asiakasmaksut ja asiakaspalvelu Tehtävänimike: Koordinaattori Kustannuspaikka: 131010 Esihenkilö: Asiakaspalvelupäällikkö Palvelussuhteen laji: Virka Peruspalkka: 3949,65 Hinnoittelu: 59999999 599ERI, taso B1 Asema: Muu Esihenkilöasema: Ei Työaikajärjestelmä: Toimistotyöaika 36,25 tuntia/vko Koko/osa-aikaisuus: Kokoaikainen Hallintosäännön (2.9.2025) 39 § perusteella viran perustamisesta päättää lautakunta alaisessaan toiminnassa.
Päätösehdotus oli
Sivistyspalvelujen palvelualueelle varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmään perustetaan kolme koordinaattorin virkaa 1.6.2026 alkaen.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)