Kasvatus- ja opetuslautakunta · 11.11.2025
Avustuksen myöntäminen Tampereen kristillisen koulun lisätilojen kunnostuskustannuksiin
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Lautakunnan harkinnanvaraisena, kertaluonteisena avustuksena myönnetään Tampereen kristillisen koulun (y-tunnus [poistettu]) avustushakemuksessa kuvatulle hankkeelle liikuntarajoitteisten oppilaiden esteettömyyden edistämiseen enintään 40 000 euroa, kuitenkin korkeintaan 50 % hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista. Avustusta saa käyttää vain päätöksessä määriteltyyn käyttötarkoitukseen. Avustus maksetaan kustannuspaikalta 131117 tositteita vastaan todennettuun tarpeeseen. Avustuksen saaja on velvollinen raportoimaan avustuksen käytöstä perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Tampereen kristillinen koulu on hakenut Tampereen kaupungilta 50 000 euroa avustusta lisätilojen kunnostuskustannuksiin sekä liikuntarajoitteisten oppilaiden opetuksesta aiheutuviin lisäkustannuksiin. Koulun oppilasmäärä on kasvanut ja oppilailla on erityistarpeita, mistä aiheutuu lisätilojen kunnostuskustannuksia. Kustannukset koulun läheisyydessä olevan rivitaloasunnon kunnostuksesta ja kalustuksesta luokkatilaksi ovat hakemuksen mukaan 40 000 euroa, kustannukset käsityöluokkien aulatilan kunnostuksesta ja tilan ulko-ovien vaihtamisesta 22 000 euroa ja kustannukset liikuntarajoitteisten oppilaiden saavutettavuuden mahdollistamisesta rampilla ja hissillä 40 000 euroa. Hakemuksen mukaan omarahoitus on 52 000 euroa ja Tampereen kaupungin avustus 50 000 euroa. Pormestari ei viranhaltijapäätöksellään 22.9.2025 § 112 ole myöntänyt harkinnanvaraista avustusta Tampereen kristilliselle koululle koulun lisätilojen kustannuksiin. Kaupungin vuoden 2025 talousarviossa avustusta koskeva määräraha on varattu kasvatus- ja opetuslautakunnalle ja määrärahasta on sovittu kaikkien valtuustoryhmien välillä vuoden 2025 talousarvioneuvotteluissa vuonna 2024. Kasvatus- ja opetuslautakunnalle on budjetoitu 50 000 euron määräraha avustuksen myöntämiseen Tampereen kristillisen koulun tilamuutoksiin, joilla mahdollistetaan oppilaille esteetön oppimisympäristö. Lähtökohtaisesti kasvatus- ja opetuslautakunta ei taloudellisesti tue Tampereella toimivia yksityisiä perusopetuksen järjestäjiä. Poikkeuksena tästä on Svenska Samskolan, joka toimii osana kaupungin palveluverkkoa tarjoten opetusta toisella kotimaisella kielellä. Tampereen kristillisen koulun taloudellinen avustaminen oppilaiden esteettömän koulunkäynnin mahdollistamiseksi voidaan kuitenkin arvioida kaupunginkin edun mukaiseksi. On tärkeää, että myös yksityinen peruskoulu tarjoaa erityistarpeisille oppilaille asianmukaisen oppimisympäristön, koska muuten he oletettavasti siirtyvät kaupungin perusopetuksen oppilaiksi, mikä puolestaan lisäisi kaupungin oman perusopetuksen kustannuksia. Kyse on kertaluonteisesta avustuksesta, jolla mahdollistetaan muiden ohella tamperelaisoppilaiden esteetön koulunkäynti tilamuutoksiin kohdistuvalla tuella. Kertaluonteista avustusta ei saa käyttää valtionosuudella rahoitettavan perusopetuksen järjestämisen kustannuksiin. Avustuksen saajan on toimitettava kuluselvitys avustuksen käytöstä. Selvityksessä tulee olla kopiot vähintään myönnetyn avustuksen määrää vastaavista maksetuista kulutositteista ja tiliotteista, joista käy ilmi, että kulut on maksettu avustuksen saajan tililtä. Selvitys toimitetaan 30.11.2026 mennessä osoitteeseen [poistettu]. Avustus maksetaan kustannuspaikalta 131117. Avustushakemus sisältää henkilötietoja, mistä syystä sitä ei julkaista kaupungin verkkosivuilla. Tampereen kaupungin hallintosäännön (2.9.2025) 16.2 §:n kohdan 4 mukaan lautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta avustusten ja tukien myöntämisestä kaupunginhallituksen määräämien yleisten periaatteiden mukaisesti.
Päätösehdotus oli
Myönnetään Tampereen kristilliselle koululle, y-tunnus [poistettu], kertaluonteinen 50 000 euron avustus koulun lisätilojen kunnostuskustannuksiin, joilla mahdollistetaan oppilaiden esteetön koulunkäynti. Avustus maksetaan kustannuspaikalta 131117. Avustuksen saaja on velvollinen raportoimaan avustuksen käytöstä perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla.
Kokouskäsittely
Asian esittelijä johtaja Lauri Savisaari muutti asian perustelujen neljännen kappaleen ensimmäisen virkkeen muotoon: "Kaupungin vuoden 2025 talousarviossa avustusta koskeva määräraha on varattu kasvatus- ja opetuslautakunnalle ja määrärahasta on sovittu kaikkien valtuustoryhmien välillä vuoden 2025 talousarvioneuvotteluissa vuonna 2024." Asian esittelijä johtaja Lauri Savisaari muutti asian päätösehdotuksen muotoon: "Lautakunnan harkinnanvaraisena, kertaluonteisena avustuksena myönnetään Tampereen kristillisen koulun (y-tunnus [poistettu]) avustushakemuksessa kuvatulle hankkeelle liikuntarajoitteisten oppilaiden esteettömyyden edistämiseen enintään 40 000 euroa, kuitenkin korkeintaan 50 % hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista. Avustusta saa käyttää vain päätöksessä määriteltyyn käyttötarkoitukseen. Avustus maksetaan kustannuspaikalta 131117 tositteita vastaan todennettuun tarpeeseen. Avustuksen saaja on velvollinen raportoimaan avustuksen käytöstä perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla." Puheenjohtaja totesi näin muutettujen perustelujen ja päätösehdotuksen toimivan asian käsittelyn pohjana.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)