Kasvatus- ja opetuslautakunta · 8.4.2025

Kesäkerhotoimipisteiden tarkennus

  • Diaarinumero: TRE:885/02.04.03/2025
  • Esittelijä: Savisaari Lauri, Johtaja

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi 11.3.2025 kesäkerhotoiminnan laajuuden ja asiakasmaksujen muuttaminen -pykälän yhteydessä myös keskitettyjen kesäkerhojen paikat. Kokouksen jälkeen kävi ilmi, että kesäkerho ei voi toimia kesäkuussa Lielahden koululla, koska kesäkerhotoiminnan kannalta välttämätön pienemmille lapsille suunnattu koulupiha on remontissa kesällä 2025. Kaupungin tarjoamaa kesäkerhotoimintaa järjestetään jo aiemmin päätetyn Lielahden koulun sijasta Lentävänniemen koulussa, jossa kerho on toiminut aiemminkin. Kerhon saavutettavuus julkisilla kulkuvälineillä on mahdollista myös keskustasta.

Päätösehdotus oli

Kaupungin tarjoamaa kesäkerhotoimintaa järjestetään jo aiemmin päätetyn Lielahden koulun sijasta Lentävänniemen koulussa sekä Kaukajärven koulun sijasta Karosen koulussa. Muut kesäkerhotoiminnan järjestämispaikat (Etelä-Hervanta, Kämmenniemi, Linnainmaa, Peltolammi, Sampo, Tesoma ja Puistokoulu) pysyvät ennallaan.

Kokouskäsittely

Esittelijä muutti päätösehdotuksensa muotoon: Kaupungin tarjoamaa kesäkerhotoimintaa järjestetään jo aiemmin päätetyn Lielahden koulun sijasta Lentävänniemen koulussa sekä Kaukajärven koulun sijasta Karosen koulussa. Muut kesäkerhotoiminnan järjestämispaikat (Etelä-Hervanta, Kämmenniemi, Linnainmaa, Peltolammi, Sampo, Tesoma ja Puistokoulu) pysyvät ennallaan. Puheenjohtaja hyväksyi muutetun päätösehdotuksen asian käsittelyn pohjaksi.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)