Kasvatus- ja opetuslautakunta · 11.3.2025
Aamu- ja iltapäivätoiminnan laajuuden ja asiakasmaksujen muuttaminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Aamutoiminnasta luovutaan, iltapäivätoimintaan otetaan käyttöön yksi toiminta-aika ja maksuluokka sekä nykyiset maksuvapautuksen perusteet pidetään ennallaan. Iltapäivätoimintaa tarjotaan koulupäivisin klo 12.00–17.00 välisenä aikana 1.–2. luokkien oppilaille sekä erityisoppilaille vuosiluokilla 3.–9., mikäli heillä on oikeus vammaispalvelulainsäädännön mukaisiin palveluihin. Perusopetuslain mukainen iltapäivätoiminnan toimintamaksu on 160 € kuukaudessa riippumatta käytön laajuudesta. Maksuvapautusperusteet pidetään kasvatus- ja opetuslautakunnan tekemien 19.3.2024 (§33) ja 17.4.2024 (§46) päätösten mukaisina sillä lisäyksellä, että maksuvapautuksissa otetaan käyttöön ns. Oulun malli, jossa maksuvapautus koskee myös yleistä asumistukea saavia kaupunkilaisia. Päätösehdotus hyväksytään ja sitä sovelletaan 1.8.2025 alkaen. Päätöksen myötä 19.3.2024 kasvatus- ja opetuslautakunnassa hyväksytyt Tampereen kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet ja aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma päivitetään. Jäljelle jäävä tarve lautakunnan talouden sopeuttamiseksi toteutetaan muuta toimintaa tehostamalla. Tehostamistoimenpiteet tuodaan lautakunnan tiedoksi kevään 2025 aikana. Lisäksi hyväksyttiin toivomusponnet: Lautakunta edellyttää, että vastaisuudessa lautakunta saa lapsia ja nuoria koskevan päätöksenteon tueksi riittävän kattavat, tietoon perustuvat lapsivaikutusten arvioinnit sekä arvioinnit vaikutuksista perheiden tilanteisiin ja vanhempien työllisyyteen. ja Lautakunta edellyttää, että loput jäljelle jäävät säästöt haetaan siten, että niitä ei kohdisteta opetuksen laatuun.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi 10.12.2024 vuoden 2025 vuosisuunnitelman yhteydessä myös toimia talouden tasapainottamiseksi. Päätöksen mukaan tarkastellaan aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kesäkerhotoiminnan laajuutta ja maksuja. Aamu- ja iltapäivätoimintaan liittyvää mallia halutaan yksinkertaistaa sekä toiminta-ajan että asiakasmaksujen osalta. Aamutoiminnasta luovutaan ja jatkossa perheille tarjotaan iltapäivätoimintaa klo 12–17 väliseksi ajaksi. Tässä yhteydessä luovutaan myös enintään 10 päivää / kuukausi vaihtoehdosta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä kuukausimaksu. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Maksu saa olla 570 tunnin (noin kolme tuntia päivässä) osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin (yli neljä tuntia päivässä) osalta enintään 160 euroa. Maksu voidaan periä jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu aamu- tai iltapäivätoimintaan. (Perusopetuslaki 48 f § 1–2 mom.) Asiakasmaksujen korotus on välttämätöntä perusopetuksen talouden tasapainottamiseksi. Asiakasmaksutuottojen kasvun arvioidaan olevan nykymalliin verrattuna 1,8 M€ vuodessa. Perusopetuslain 8 a luvun 48 f §:ssä mainitaan, että iltapäivätoiminnan maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Maksuvapautuksen perusteet pidetään tässä kohtaa ennallaan eli aiemman 17.4.2024 (§ 46) tekemän kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksen mukaisina. Maksuvapautus voidaan myöntää lastensuojelun tukitoimena, huoltajan saadessa toimeentulotukea tai kehitysvammaisen lapsen kuntoutuksena. Nykykäytännön mukaiset maksunvapautusperusteet on todettu toimiviksi ja maksuvapautukset kohdentuvat niihin perheisiin, jotka eniten tukea ja maksuvapautuksia tarvitsevat. Kasvatus- ja opetuslautakunta on kokouksessaan 19.3.2024 (§ 33) tehdyssä päätöksessä määritellyt myös sisaralennukseen ja sairaudesta johtuvan poissaolon vaikutuksesta perittävään maksuun. Tältä osin ei esitetä niihin muutosta. Päätösehdotuksen lisäksi on tarkasteltu myös vaihtoehtoa, jossa maksuvapautuksen saamisen ehtoja laajennettaisiin koskemaan myös vastaanottorahan ja yleisen asumistuen saajia. Tässä vaihtoehdossa maksuvapautus kohdentuisi nykymallia paremmin myös muihin pienituloisiin kuin pelkästään toimeentulotukea saaviin, mutta käytännössä tarkoittaa pienempää asiakasmaksutuottojen kasvua. Tässä taloudellisessa tilanteessa ei ole mahdollista esittää maksuvapautuksen laajennusta. Hallintosäännön (1.1.2025) 18 § mukaan kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävänä on järjestää perusopetus. Hallintosäännön 16 § mukaisesti lautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta palveluista ja tuotteista perittävien maksujen hyväksymisestä.
Päätösehdotus oli
Aamutoiminnasta luovutaan, iltapäivätoimintaan otetaan käyttöön yksi toiminta-aika ja maksuluokka sekä nykyiset maksuvapautuksen perusteet pidetään ennallaan. Iltapäivätoimintaa tarjotaan koulupäivisin klo 12.00–17.00 välisenä aikana 1.–2. luokkien oppilaille sekä erityisoppilaille vuosiluokilla 3.–9., mikäli heillä on oikeus vammaispalvelulainsäädännön mukaisiin palveluihin. Perusopetuslain mukainen iltapäivätoiminnan toimintamaksu on 160 € kuukaudessa riippumatta käytön laajuudesta. Maksuvapautusperusteet pidetään kasvatus- ja opetuslautakunnan tekemien 19.3.2024 (§33) ja 17.4.2024 (§46) päätösten mukaisina. Päätösehdotus hyväksytään ja sitä sovelletaan 1.8.2025 alkaen. Päätöksen myötä 19.3.2024 kasvatus- ja opetuslautakunnassa hyväksytyt Tampereen kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet ja aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma päivitetään. Jäljelle jäävä tarve lautakunnan talouden sopeuttamiseksi toteutetaan muuta toimintaa tehostamalla. Tehostamistoimenpiteet tuodaan lautakunnan tiedoksi kevään 2025 aikana.
Kokouskäsittely
Esittelijä lisäsi päätösehdotukseensa ponnen: Jäljelle jäävä tarve lautakunnan talouden sopeuttamiseksi toteutetaan muuta toimintaa tehostamalla. Tehostamistoimenpiteet tuodaan lautakunnan tiedoksi kevään 2025 aikana. Puheenjohtaja hyväksyi muutetut päätösehdotuksen ja perustelutekstin asian käsittelyn pohjaksi. Puheenjohtaja Jaakko Mustakallio teki seuraavan muutosehdotuksen: Maksuvapautusperusteet pidetään kasvatus- ja opetuslautakunnan tekemien 19.3.2024 (§33) ja 17.4.2024 (§46) päätösten mukaisina sillä lisäyksellä, että maksuvapautuksissa otetaan käyttöön ns. Oulun malli, jossa maksuvapautus koskee myös yleistä asumistukea saavia kaupunkilaisia. Varapuheenjohtaja Antti Hiitti kannatti Mustakallion ehdotusta. Muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Varapuheenjohtaja Antti Hiitti teki seuraavan toivomusponsiehdotuksen: Lautakunta edellyttää, että vastaisuudessa lautakunta saa lapsia ja nuoria koskevan päätöksenteon tueksi riittävän kattavat, tietoon perustuvat lapsivaikutusten arvioinnit sekä arvioinnit vaikutuksista perheiden tilanteisiin ja vanhempien työllisyyteen. Milka Hanhela kannatti Hiitin ehdotusta. Toivomusponsiehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Ida Leino teki seuraavan toivomusponsiehdotuksen: Lautakunta edellyttää, että loput jäljelle jäävät säästöt haetaan siten, että niitä ei kohdisteta opetuksen laatuun. Arttu Vuori kannatti Leinon ehdotusta. Toivomusponsiehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Puheenjohtaja päätti 10 minuutin kokoustauon pitämisestä asian käsittelyn aikana.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)