Elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaosto · 22.1.2025

Elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaoston kokous kesäkuussa 2025

  • Diaarinumero: TRE:4696/00.00.03/2024
  • Esittelijä: Saari Regina, Työllisyys- ja kasvujohtaja

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Tampereen kaupungin hallintosäännön 117 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Hallintosäännön 116 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaosto päätti kevätkauden 2025 kokousaikataulusta 10.12.2024 § 36. Yhteistoimintasopimuksen mukaisesti työllisyysalueen kuntia on kuultava ennen kuin talousarvioesitys hyväksytään toimielimessä. Taloussuunnittelun aikataulujen mukaan ehdotus jaoston talousarvioksi on mahdollista käsitellä ja lähettää lausunnolle aikaisintaan viikolla 24. Tästä syystä työllisyysjaoston on tarpeen pitää kokous myös kesäkuussa, ajankohdaksi esitetään keskiviikkoa 11.6.2025. Kokous pidetään muista kevätkauden kokouksista poiketen auditoriossa alkaen klo 16. Samassa kokouksessa käsitellään tarvittaessa myös muita asioita kuten esimerkiksi jaoston vuosisuunnitelman osavuosikatsaus tammi-huhtikuulta.

Päätösehdotus oli

Elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaoston kesäkuun kokous pidetään keskiviikkona 11.6.2025 alkaen klo 16 Frenckellin auditoriossa. Tarvittaessa kokouspaikka ja -tapa voi olla myös sähköinen kokous.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaosto, 10.12.2024

Tampereen kaupungin hallintosäännön 121 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Hallintosäännön 120 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Esittelijä Saari Regina, Työllisyys- ja kasvujohtaja, [poistettu] Elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaoston kokoukset kevätkaudella pidetään seuraavina päivinä klo 18.00 alkaen Museokeskus Vapriikin kokoustila Raudassa: keskiviikko 22.1.2025 klo 18.00 keskiviikko 19.2.2025 klo 18.00 keskiviikko 19.3.2025 klo 18.00 keskiviikko 16.4.2025 klo 18.00 keskiviikko 21.5.2025 klo 18.00 ja torstai 14.8.2025 klo 18:00. Tarvittaessa kokouspaikka ja -tapa voi olla myös sähköinen kokous. Päätösehdotus hyväksyttiin.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)