Asunto- ja kiinteistölautakunta · 29.4.2026
Asunto- ja kiinteistölautakunnan kokoukset syyskaudella 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Hallintosäännön 117 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Hallintosäännön 116 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä.
Päätösehdotus oli
Asunto- ja kiinteistölautakunnan kokoukset syyskaudella vuonna 2026 pidetään pääsääntöisesti Tampereen kaupungintalolla tai sähköisenä kokouksena seuraavina päivinä alkaen klo 16.00: torstai 20.8. torstai 10.9. torstai 29.10. torstai 10.12.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)