Asunto- ja kiinteistölautakunta · 13.11.2025
Oikaisuvaatimus Vuores Palvelu Oy:n palvelusopimusta koskevasta päätöksestä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kiinteistöjohtaja päätti 4.9.2025 § 651 kaupungin, T2H Pirkanmaa Oy:n ja Vuores Palvelu Oy:n välisen palvelusopimuksen hyväksymisestä. Päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus 24.9.2025. Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu päätöstä kumottavaksi perusteettomana ja yhdenvertaisuutta rikkovana sekä lainvastaisena. Oikaisuvaatimuksen mukaan kiinteistöjohtajan aiemman päätöksen käsittely- ja menettelyvirheiden perusteella ei voida tehdä oikaisuvaatimuksen alaista päätöstä yhdenvertaisuusperiaatteiden mukaisesti. Oikaisuvaatimuksesta ei ilmene, mitä kiinteistöjohtajan päätöstä tällä tarkoitetaan. Lisäksi oikaisuvaatimuksen mukaan valituksenalaisen päätöksen perusteena oleva vuokrauspäätös on vailla lainvoimaa ja siitä on valitettu eli valituksenalaista päätöstä ei ko. perusteilla ole voinut tehdä. T2H Pirkanmaa Oy:lle on kiinteistöjohtajan 29.7.2025 § 521 tekemän päätöksen mukaisesti vuokrattu Vuoreksesta tontti 837-327-7690-1. Toisin kun oikaisuvaatimuksessa on väitetty, kiinteistöjohtajan vuokrauspäätös on lainvoimainen. Tontin 837-327-7690-1 maanvuokrasopimus on allekirjoitettu 1.9.2025. Maanvuokrasopimuksen mukaisesti vuokralainen on velvollinen ostamaan Vuores Palvelu Oy:n osakkeita asemakaavassa merkittyihin kerrosneliömetreihin sidotun määrän. Kaupungin, Vuores Palvelu Oy:n ja vuokralaisen kesken on 1.9.2025 allekirjoitettu erillinen Vuoreksen alueen kiinteistöjen alueellista tietoverkkoa, ylläpitopalveluiden järjestämistä, palveluyhtiöiden järjestämistä sekä palveluyhtiön hallintoa koskeva sopimus. Kaupunginhallituksen lainvoimaisen päätöksen 16.5.2011 § 287 mukaisesti kiinteistöjohtaja on oikeutettu kaupungin puolesta hyväksymään sopimuksen. Vuores Palvelua koskeva maanvuokrasopimuksen ehto on Vuoreksen alueen maanvuokrasopimuksissa ja sopimukset tehdään yhtiömuotoisten vuokralaisten kanssa, eikä siten ole yhdenvertaisuutta rikkova. Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai on muuten lainvastainen. Päätös ei ole ollut lainvastainen eikä sitä ole syytä muuttaa myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella. Oikaisuvaatimus tulee hylätä. Päätöksen liitteet sisältävät henkilötietoja, minkä johdosta niiden verkkojulkisuutta on rajoitettu. Toimivalta: Kuntalaki § 134.
Päätösehdotus oli
Oikaisuvaatimus hylätään.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Tampereen kaupungin päätöksenteko (CloudNC)