Kunnanhallitus · 16.6.2025
Lausunto / Junnunmäen tuulivoimahankkeen YVA-selostus
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus. ____ Kaavoituspäällikkö Timo Nenonen oli kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn aikana klo 15.08-15.11. ©
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta seuraavan lausunnon: Kunnanhallituksella ei ole huomautettavaa hankkeen tuuli- ja aurinkovoimaa käsitteleviin vaihtoehtoihin. Kunnanhallitus toteaa, että vesistö- ja rantamaisemaan sijoittuva uusi tuulivoimapuisto voidaan kokea merkittävänä muutoksena ympäristöön kaukanakin järvialueella ja vastarannalla. Kunnanhallitus pitää sähkönsiirtolinjojen vaihtoehtojen osalta vaikutuksien arviointia liian yleispiirteisinä, koska vaihtoehtojen etelään ja pohjoiseen A ja B suuntautuvien johtokäytävien vaikutuksille ei ole saatu arvioinnissa juurikaan eroa. Vesistön ylitykset, maisemallisesti arvokkaiden alueiden ja luontokohteiden läpi kulkeva levenevä johtokäytävä aiheuttaa selkeästi pohjoiseen suuntautuville vaihtoehdoille suurempia kielteisiä vaikutuksia ympäristölle ja asutukselle. Muilta osin kunnanhallitus viittaa viranomaislautakunnan antamaan lausuntoon ja edellyttää, että ennen toteutettavan vaihtoehdon valintaa arviointia tulee täydentää kunnanhallituksen ja viranomaislautakunnan lausunnoissa mainituilla lähtöaineistoilla, selvityksillä ja tarkasteluilla. Kunnanhallitus suosittaa jatkosuunnitteluun etelään suuntautuvia sähkösiirtolinjausvaihtoehtoja niiden vähäisempien vaikutuksen vuoksi.