Kunnanhallitus · 16.6.2025

Lausunto / Kaivosluvassa annettavien sekä yleisten ja yksityisten etujen turvaamiseksi tarpeellisten määräysten tarkistaminen

Päätös

Kaavoituspäällikkö Timo Nenonen oli kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn aikana klo 14.36-14.57. Keskustelun aikana Ulla Santti ehdotti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Katariina Syväys ja Maria Aropelto kannattivat Ulla Santin tekemää ehdotusta. Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi tehdyn ehdotuksen ja kannatuksen. Puheenjohtajan esityksestä päätetiin suorittaa asiassa äänestys sähköisen kokousjärjestelmän kautta siten, että ne, kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Ulla Santin tekemää, kannatettua asian palauttamista koskevaa ehdotusta äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 JAA-ääntä ja 3 EI-ääntä. Äänestysluettelo pykälän liitteenä. Kunnanhallitus päätti siten jatkaa asian käsittelyä. Keskustelun aikana Kari Ojala teki kunnanjohtajan pohjaehdotuksesta poikkeavan muutosehdotuksen, joka kuului: "Siilinjärven kunnanhallitus katsoo, että Yaran esittämät toimenpiteet ja niihin esitetyt vakuussummat eivät ole riittäviä varmistamaan kaivosalueen turvallisuuden kaivostoiminnan lakattua. Toimenpiteitä ja vakuussummia määritettäessä erityisesti tulee kiinnittää huomiota turvallisuusrakenteiden ja turvajärjestelyjen mahdollisesti pitkäaikaiseen, jopa vuosikymmeniä kestävään ylläpitoon ja niistä aiheutuviin kustannuksiin." Katariina Syväys kannatti Kari Ojalan tekemää, muutettua päätösehdotusta. Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi tehdyn ehdotuksen ja kannatuksen. Puheenjohtaja tiedusteli kunnanhallituksen jäseniltä, voidaanko asia hyväksyä yksimielisesti. Kukaan jäsenistä ei vastustanut asian hyväksymistä yksimielisesti. ____ Kunnanhallitus päätti siten hyväksyä Kari Ojalan tekemän, muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti. ©

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanhallituksella ei ole huomautettavaa kaivosluvan lupamääräysten tarkistamiseksi esitettyyn kuulutusasiakirjaan ja sen liitteisiin.

Alkuperäinen asiakirja