Kunnanhallitus · 16.6.2025

Lausunto / Vt 5 parantaminen välillä Siilinjärvi - Pöljä - Alapitkä, yleissuunnitelma

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotus. ____ Kaavoituspäällikkö Timo Nenonen oli kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn aikana klo 14.11-14.34. ©

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanhallitus antaa yleissuunnitelmasta seuraavan lausunnon: Yleissuunnitelma on laadittu hyvässä yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa eri osapuolten kesken. Asukkaille suunnitelmaa on esitelty yleisötilaisuudessa Pöljän koululla. Saadut muistutukset kuitenkin osoittavat, että avoimia kysymyksiä ja huolia on maanomistajien tai yksityisteiden käyttäjien näkökulmasta. Uusi tielinjaus antaa kunnan tulevaisuuden maankäyttöratkaisuille hyvät kehittämismahdollisuudet, kun nykyisen rinnakkaistieksi jäävän tielinjauksen varteen voidaan Pyykankaalla, Varpaisjärventien varressa ja Pöljän koulun ympäristössä tutkia uusien asuin- ja työpaikka-alueiden kaavoittamista. Radantauksen eritasoliittymän myötä mahdollistuva KT75 linjauksen siirtäminen pois keskustasta mahdollistaisi pitkällä aikavälillä merkittävästi kehittämistoimia sekä vähentäisi liikenteen ympäristöhäiriöitä ja riskejä keskusta-alueella. Merkittävimpänä yleissuunnitteluun liittyvänä asiana on muistutuksissa kyseenalaistettu tien sijoittamista uudelle linjauksille nykyisen tien paikalla oleviin pohjavesiriskeihin vedoten. Useissa muistutuksissa todetaan, että muutos nykyiseen luontoalueeseen ja hiljaiseen elinympäristöön olisi merkittävä uuden tielinjauksen toteutuessa. Nykyiselle paikalle sijoittuvan tielinjan vaikutuksia pidetään muistutuksissa pienempinä kuin uuden tien raivaamisen vaikutuksia koskemattomaan luontoon. Kunta pitää VE5:n lähtökohtana todettuja pohjavesialueen riskejä todellisina. Yleissuunnitelman mukaiset likimääräiset uusien tielinjausten sijainnit sekä liikenteelliset ja tekniset perusratkaisuja ovat perusteltuja eikä kunnalla ole niihin huomauttamista. Kunnalla ei ole huomautettavaa yleissuunnitelmiin sisältyviin siltoihin, tukimuureihin tai muihin merkittäviin rakennelmiin. Rakentamisaikaisista tarpeista ja varauksista on neuvoteltava ja sovittava erikseen maanomistajien kanssa niiden tarkentuessa tiesuunnittelussa. Kunnalla ei myöskään ole huomauttamista yleissuunnitelmassa ehdotettuihin tieverkon hallinnollisiin muutoksiin. Kunnanhallitus huomauttaa, että Taivallahden asuinalueen kohdalle tarvitaan melunsuojaus tien pohjoispuolelle. Asuinalueen asemakaavoituksen yhteydessä tehdyssä meluselvityksessä on esitetty pohjoisen kaistan viereen 1 m korkea melukaide. Taivallahden asemakaavan meluselvitys on lausunnon liitteenä. Kaavoitustilanne Yleissuunnitelman raportissa on maakuntakaavan osalta vanhentunut tilanne. Alueella on tällä hetkellä voimassa kolme maakuntakaavaa, Kuopion seudun maakuntakaava (vahvistettu 2008 YM, muutokset 2011, 2014, 2016 ja 2018) Siilinjärven Yaran T/Ek 13.800 ja T/kem 13.803 merkintöjen osalta, Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 1. vaihe (hyväksytty 19.11.2018 MV) sekä Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 2. vaihe (hyväksytty 17.12.2024 MV). Yleissuunnitelman mukainen tielinjaus on esitetty voimassa olevassa 2. vaiheen maakuntakaavassa. Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 3. vaihe on paraikaa luonnoksena nähtävillä. Siinä Siilinjärvelle on esitetty uusi tilaa vaativan kaupan kohdemerkintä Koti-Siilin alueelle sekä kaupan reservimerkintä Pöljälle uuden tielinjauksen varteen. Yleissuunnitelman eteläosassa on voimassa 25.4.2016 kunnanvaltuustossa hyväksytty oikeusvaikutteinen Kirkonkylän yleiskaava. Sen alueella on esitetty VT5 linjaus Kirkonkylän pohjoispuolella aikaisemman yleissuunnitelman vaihtoehdon 2 mukaisena. Yleissuunnitelman uusi tielinjaus ei ole voimassa olevan yleiskaavan mukainen. Vaihtoehdon 5 mukainen tielinjaus edellyttää yleiskaavan päivittämistä viimeistään ennen tiesuunnitelman hyväksymistä. Kirkonkylän yleiskaavan päivittäminen ja laajentaminen pohjoiseen on kunnan kaavoituskatsauksen 2025 mukaan tarkoitus käynnistää, kun VT5:n uusi tielinjaus varmistuu. Voimassa oleva Kirkonkylän yleiskaava on lausunnon liitteenä. Luoteis-Siilinjärvellä on vireillä ranta- ja kyläyleiskaavan laatiminen. Sen suunnittelualue ei kuitenkaan ulotu VE5:n tielinjauksen alueelle. Nähtävillä olleessa Luoteis-Siilinjärven ranta- ja kylä yleiskaavaluonnoksessa ei ole esitetty yleissuunnitelmassa tarkasteluja muita tielinjausvaihtoehtoja. Suunnittelualueen eteläosa on asemakaavoitettu. Alueella on voimassa seuraavat asemakaavat: Nakertaja 749-2201 (hyväksytty KV 16.6.1986), Räisälä 749-3202 (hyväksytty KV 16.2.1987) ja Taivallahti, Nakertaja ja Mäntymäki 749-2250 (hyväksytty KV 10.12.2018). Voimassa olevat asemakaavat ovat pääasiassa yleissuunnitelman mukaisia. Suunnittelualueella voimassa olevat asemakaavat ovat lausunnon liitteenä. Kunnassa ei ole vireillä asemakaavoja suunnittelualueella. Nähtävilläpito ja muistutukset Yleissuunnitelmakuulutus on ollut nähtävillä liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain 27 §:n sekä hallintolain 62 a §:n mukaisesti nähtävillä ELY-keskuksen tietoverkossa. Siilinjärven kunnan tietoverkossa ilmoitus kuulutuksesta on ollut nähtävillä nähtävilläpitoajan. Määräaikana yleissuunnitelmasta jätettiin kaikkiaan 3 lausuntoa ja 10 muistutusta, joista 7 kohdistui Siilinjärven kunnan alueelle. Seuraavassa muistutusten tiivistelmät ja kunnan lausunnot niihin. Hannu Rasin muistutus Muistuttaja vaatii tielinjauksen siirtämistä pois omistamansa kallioalueen kohdalta, jota on suunnitellut yrityskäyttöön tai korvaamaan tien aiheuttaman yrityksen menetyksen. Kunnanhallituksen lausunto: Yleissuunnitelmassa esitetyt tielinjausten sijainnit ovat likimääräisiä. Tiesuunnitteluvaiheessa vuorovaikutusta maanomistajien kanssa tulee lisätä ja pyrkiä löytämään vähiten haittaa aiheuttavat ratkaisut tielinjaukselle. Mikäli tilan elinkeinotoimintaan aiheutuu kohtuutonta haittaa tielinjauksesta, valtion tulee jo yleissuunnitelmavaiheessa pyrkiä lunastamaan alueita suunnitelman mukaiseen käyttöön. Ismo Mäntysen muistutus Muistutus sijoittuu Lapinlahden kunnan puolelle, joka voi halutessa antaa lausunnon muistutukseen. Risto Toivasen ja Annina Kokkosen muistutus Muistuttajat esittävät huolensa ja vastalauseen VT5:n uudesta tielinjauksesta, joka sijoittuu lähelle tontin rajaa käytännössä pihapiirin eteen. Uuden tien rakentaminen tarkoittaisi maaseudun rauhan, luonnonläheisyyden ja hiljaisen asuinympäristön menettämistä. Elinympäristö vahingoittuisi vakavasti ja pysyvästi melu-, pöly- ja tärinähaittojen vuoksi. Muistuttaja esittävät tielinjauksen muutoksia, niin ettei se tuhoa elinympäristöä tai asumisen edellytyksiä. Mikäli tielinjausta ei voi muuttaa muistuttajat esittävät lunastusvaatimuksen kiinteistön arvon korvaamisesta. Muistuttajat esittävät täydennyksiä kiinteistön kulkuyhteyksiin, näkymä- ja maisemavaikutuksiin, melumallinnukseen ja meluntorjuntatoimiin, pöly- ja hiukkasvaikutusten arviointiin sekä yksityiskohtaisempia suunnitelmia niihin. Kunnanhallituksen lausunto: Yleissuunnitelmassa esitetyt tielinjausten sijainnit ovat likimääräisiä. Tiesuunnitteluvaiheessa vuorovaikutusta maanomistajien kanssa tulee lisätä ja pyrkiä löytämään vähiten haittaa aiheuttavat ratkaisut tielinjaukselle. Melu-, pöly- ja tärinävaikutukset on tiesuunnitteluvaiheessa selvitettävä riittävällä tarkkuudella ja esittää elinympäristön säilymiseen tähtäävät lieventämistoimet suunnitelmissa. Eero Väänäsen muistutus Muistuttaja esittää Varpaisjärventieltä lähtevän yksityistien liittymän siirtoa. Kunnanhallituksen lausunto: Liittymän siirtomahdollisuus on hyvä tutkia tiesuunnitteluvaiheessa. Mehtomäen yksityistien hoitokunnan muistutus Hoitokunta muistuttaa Mehtomäentien alikulun rakentamisesta niin tilavaksi, että siitä mahtuu kulkemaan raskas liikenne sekä nykyaikaiset maatalouskoneet. Kunnanhallituksen lausunto: Siltojen ja alikulkukäytävien tilatarpeista ja varauksista on neuvoteltava ja sovittava erikseen yksityisteiden hoitokuntien ja maanomistajien kanssa niiden tarkentuessa tiesuunnittelussa. Eero Kokkosen muistutus Muistutus sijoittuu Lapinlahden kunnan puolelle, joka voi halutessa antaa lausunnon muistutukseen. Petri Siposen muistutus Muistuttaja esittää Mattilan metsätilaa halkaisevan tielinjauksen huomionaan seuraavaa. Uusi tielinjaus on kohtuuttoman kallis nykyisen tien hyödyntämiseen verrattuna. Suunnitelmassa on ylimitoitettuja rakennustöitä mm. Oravaisenpuron ylittävän sillan osalta. Tien uuden linjauksen perusteleminen pohjavesialueen riskeillä on vaikeaa ymmärtää, kun samaan aikaan suunnitellaan pohjavedenalaista soranottoa Lapinlahden kunnan puolella. Silmäsuon luontoarvot tielinjauksen läheisyydessä tulisi ottaa huomioon. Mattilan metsätilan ja Silmäsuon alueella on havaittu liito-oravayhdyskuntia. Miten ne on otettu suunnitelmassa huomioon? Kunnanhallituksen lausunto: Kunta pitää pohjavesialueen riskejä todellisina ja luontokäytävien säilyttämiseen tähtääviä rakenteellisia ratkaisuja perusteltuina. Muistuttajan esittämiä luontoarvot on syytä tutkia ja ottaa huomioon viimeistään tiesuunnitteluvaiheessa. Jenni Linnoven ja Ari Savolaisen muistutus Muistuttajat eivät hyväksy suunnitelmaa, koska se pirstoo ja motittaa tilaa lohkoihin. Suunnitelmalla on surkastuttava vaikutus tilan elinkeinoon. Tila on jo aiemmin kokenut kohtuuttomia vaikutuksia toteutettujen teiden osalta. Kunnanhallituksen lausunto: Kunta pitää uuden tien likimääräistä linjausta perusteltuna. Tiesuunnitteluvaiheessa vuorovaikutusta maanomistajien kanssa tulee lisätä ja pyrkiä löytämään muuhun maankäyttöön vähiten haittaa aiheuttavat ratkaisut uudelle tielinjaukselle. Tilojen toimivuus tulee turvata uuden tien toteuttamisen jälkeenkin. Vesa Vainikaisen muistutus Muistuttaja toteaa, että uuden tien raivaaminen aiheuttaa peruuttamattomia vaikutuksia alueen luontoon, maisemaan ja ekosysteemeihin. Nykyisen tien parantaminen olisi ympäristövahinkojen, ilmastonmuutoksen tavoitteiden ja taloudellisuuden kannalta perustellumpaa. Uusi linjaus rikkoo myös metsästysseuran käytössä olleen alueen yhtenäisyyden ja vaikeuttaa merkittävästi metsästyksen harjoittamista. Eläinten luontaiset kulkuyhteydet katkeavat ja elinympäristöt heikkenevät sekä liikkuminen uusille alueille aiheuttaa turvallisuusriskejä. Muistuttaja esittää, että hankkeen jatkosuunnittelussa keskitytään nykyisen tielinjauksen kehittämiseen ja parantamiseen vaihtoehtona uudelle linjaukselle. Kunnanhallituksen lausunto: Kunta pitää uuden tien likimääräistä linjausta perusteltuna ja pohjavesialueen riskejä todellisina. Tiesuunnittelussa tulee pyrkiä löytämään mahdollisimman vähän haittoja aiheuttavat ratkaisut tien toteuttamiselle. Käperin yksityistien tienhoitokunnan muistutus Muistutus sijoittuu Lapinlahden kunnan puolelle, joka voi halutessa antaa lausunnon muistutukseen.

Alkuperäinen asiakirja