Kunnanhallitus · 26.2.2025

Esitys Savon koulutuskuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotus. ____ Anna Huttunen ei esteellisenä (yhteisöjäävi) osallistunut asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Risto Daavitsainen ei esteellisenä (yhteisöjäävi) osallistunut asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. ©

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanhallitus antaa seuraavan esityksen Savon koulutuskuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi: Savon koulutuskuntayhtymä on pitkäjänteisesti kehittänyt koulutustarjontaansa vastatakseen toimialueensa Pohjois-Savon toisen asteen ammatillisen koulutuksen tarpeisiin. Osa koulutustarjonnasta vastaa laajemminkin koko maan tarpeita. Katsomme, että Savon koulutuskuntayhtymä on onnistunut perustehtävässään erinomaisesti. Savon koulutuskuntayhtymää haastaa valtion päättämä leikkaus ammatillisen koulutuksen rahoitukseen. Vuoden 2025 talousarviossa kuntayhtymän tilikauden tuloksen ennustetaan olevan voimakkaasti alijäämäinen (n. 1,1 milj.€). Suunnitteluvuosien osalta ennakoidaan lievästi positiivista tulosta. Kuntayhtymä on kiitettävällä tavalla reagoinut talouden alijäämään sopeuttaen toimintaansa. Pidämme tärkeänä, että näiden sopeutustoimien vaikuttavuutta talouteen ja vaikutuksia perustetehtävän suorittamiseen seurataan ja asetetuista taloudellisista tavoitteista pidetään kiinni. Talouden supistuminen edellyttää valintoja koulutuksen tarjonnassa. Jatkossakin tulee huolehtia siitä, että koulutuskuntayhtymä pystyy osaltaan vastaamaan laajennetun oppivelvollisuuden tarpeisiin. Tämä koskee oppivelvollisten osalta niin ammatillisia perustutkintoja, Valma-koulutusta, kuin Telma-koulutusta. Talouden supistuminen tulee näin ollen vaikuttamaan aikuisten tutkintoihin ja jatkotutkintoihin. Pidämme tässä tilanteessa erittäin tärkeänä tiivistä vuoropuhelua uusien työllisyysalueiden, kuntien ja koulutuskuntayhtymän välillä. Erityisen tärkeänä olisi varmistaa, että työikäiset työnhakijat saavat mahdollisuuden täydentää osaamistaan lyhyillä täsmä osatutkinnoilla ja tarvittavilla lupakoulutuksilla. Tärkeää olisi myös turvata maahanmuuttajille riittävä koulutustarjonta, johon osallistumiseen riittää matalampi suomenkielen taito. Tällöin vähenevät aikuiskoulutuksen resurssit pystytään hyödyntämään mahdollisimman vaikuttavina. Siilinjärven kunnan työllisyys- ja maahanmuuttopalvelut toimivat jatkossakin tiiviissä yhteistyössä Savon koulutuskuntayhtymän kanssa koulutuspalveluita suunniteltaessa. Tulevaisuuden menestys perustuu toimintaympäristön muutosten ennakointiin. Pitkäaikaisten muutosajureiden (esim. työvoiman osaamistarpeiden muuntuminen ja lisääntyvät oppimisen haasteet nuorisokoulutuksessa) lisäksi tulee huomioida lähitulevaisuudessa eteen tulevat muutokset (esim. nuorten määrän vähentyminen). Vaikka kuntayhtymä on monien haasteiden edessä, näemme sillä kuitenkin lukuisia vahvuuksia: kuntayhtymän kaikki toimipisteet on uudistettu, osaava henkilökunta on sitoutunut työhönsä ja kuntayhtymällä on vahva halu kehittää toimintoja.

Alkuperäinen asiakirja